SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

KEBABCin Suomen valloitus on alkanut vauhdikkaasti

Jaa

Suomalaiset ovat ottaneet kebabin olennaiseksi osaksi säännöllistä ruokavaliotaan. Niinpä nyt oli aika tuoda tämä rakastettu herkku Suomen suurimman ravintolaketjun tarjontaan. KEBABC-annoksia voi nauttia ABC-asemilla kautta maan aina kebabinhimon yllättäessä. Moni on jo tämän tavan omaksunutkin.

Pizza, sushi, hampurilainen, kebab… Suomalaiset ovat jo vuosikymmeniä ottaneet innolla omakseen maailmalta tulleita, helposti syötäviä herkkuja. Näistä kebab on tähän asti usein nautittu yöpalana grillillä tai osana buffet-pöytää. Nyt sitä lopultakin saa lähes kellonajasta riippumatta Suomen joka kolkasta. Elokuussa ABC-asemien valikoimiin tullut KEBABC on viikosta toiseen löytänyt tuhansille lautasille.

− Suomesta on puuttunut valtakunnallinen kebab-ketju, joten näimme että tälle olevan selkeästi kysyntää. Annoksissa on onnistuttu loistavasti, ja menekki on yllättänyt meidätkin positiivisesti. Myös asiakaspalautteet ovat olleet erittäin rohkaisevia, ABC-ketjun kehitysjohtaja Marko Fonsén iloitsee.

KEBABC on elokuisen lanseerauksensa jälkeen myynyt viikoittain tuhansia annoksia ja menekki kasvaa yhä. Se on saanut heti vahvan jalansijan ABC-ketjun pikaruoassa.

Kaikki KEBABC-annokset valmistetaan 100-prosenttisesti suomalaisesta lihasta. Tarjolla on myös vegeversio, jossa liha on korvattu kotimaisella härkäpapusuikaleella. Annokset viimeistellään tarkoitukseen räätälöidyillä maustekastikkeilla. KEBABC-annokset ovat ostettavissa kaikilta à la cartea myyviltä ABC-asemilta koko keittiön aukioloajan.

KEBABC-annosten ohella ABC Ravintoloissa on laaja valikoima ruoka-annoksia jokaiseen makuun, joten koko seurue saa aina varmasti mieleisensä ruokailuhetken. Ketjun uudistetulla à la carte -listalla on entistä enemmän annoksia myös vegaanista tai gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Kebabien ohella kaikki muutkin liha on aina 100-prosenttisesti suomalaista.

Lisää tietoa löytyy osoitteesta: https://www.abcasemat.fi/fi

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Marko Fonsén, ABC-ketjun kehitysjohtaja, marko.fonsen@sok.fi, p. 010 7680814

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 19 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut. S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2018 noin 11,5 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa yli 38 000 työntekijällään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä julkaisi ruokaostosten personal trainerin14.9.2020 08:18:32 EESTTiedote

Menevätkö sokerin lähteet vaihtoon kauppalistalla? Värähtääkö suolamittari punaiselle? Mistä saisi enemmän kuituja? S-mobiilin Omat ostot -palvelun uuden Ravintolaskurin avulla voi tarkastella ruokaostosten terveellisyyttä ja tehdä viisaampia valintoja ruokakaupassa. Yhteistyössä Suomen johtavien ravitsemustieteilijöiden kanssa kehitetty laskuri auttaa ruokaostosten laadun seuraamisessa ja paljastaa mm. tyydyttyneen rasvan, kuidun, suolan ja sokerin lähteet.

Ravintola 10. Kerros tarjoaa maiseman, jonka jokainen haluaa nähdä. Funkkisklassikko helsinkiläishotelli Vaakunan katolla päivitettiin uuteen loistoon.11.9.2020 08:30:00 EESTTiedote

Helsingin parhaalla paikalla sijaitseva ravintola 10. Kerros avautuu 12. syyskuuta. Tilat on uudistettu funkkiksen hengessä talon uniikkia, alkuperäistä tunnelmaa kunnioittaen. Kaupungin keskustaan avautuvia näköaloja on avattu entisestään, ja uusi ruokalista nostaa aidot maut esiin. Uudistuksen myötä kävijä voi nauttia yhdellä kertaa ajattomasta designista, upeista näkymistä, laadukkaasta ruoasta ja lämpimästä vieraanvaraisuudesta. Ravintolan muotokielen on päivittänyt palkittu sisustusarkkitehtitoimisto Fyra Oy.

Tomi Björck tuo suosituimmat annoksensa ruokakauppaan - Food Market Herkulle suunniteltu menu vie makumatkalle moderniin aasialaiseen keittiöön31.8.2020 10:00:00 EESTTiedote

Huippukokki Tomi Björckin parhaita ravintola-annoksia saa nyt myös ruokakaupan valikoimista. Björckin Food Market Herkulle suunnittelema menu kokoaa yhteen hänen kaikkien aikojen suosikkinsa ja vie ruokaseikkailulle aasialaisen keittiön makuihin. Menu on saatavilla Herkku-myymälöissä ja verkkokaupassa pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella syyskuun ajan. Björck ja Herkun tiimi tarjoavat menua myös ravintola-annoksina Helsingin keskustan Herkun Bistrossa syyskuun ajan sekä Keskuskadulle avattavassa pop up -konttiravintolassa rajoitetun ajan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme