Kehittyvään Kruunuvuorenrantaan uusia asuntoja

Taloyhtiö koostuu kahdesta 5-kerroksisesta ja yhdestä 4-kerroksisesta rakennuksesta, joihin tulee yhteensä 57 asuntoa yksiöistä neljän huoneen koteihin. Kultasirittäjän huoneistot ja parvekkeet on suunnattu niin, että niistä avautuu näköaloja sisäpihalle, Kruunuvuoren kallioille sekä ympäristön metsäalueille. Ylimpien kerrosten asunnoissa on osassa myös merinäköala.
Julkisivujen vaaleat tiilimuuraukset yksityiskohtineen elävöittävät rakennusten ilmettä, ja kadulta sisäpihalle johtavaan portaikkoon sijoitetaan valotaideteos, joka liittää Kultasirittäjän osaksi valon kaupunginosaa täydentäen alueen valotaideteosten sarjaa. Yhtiön piha-alue rajautuu Kruunuvuoren kallioihin.
”Kruunuvuorenranta on vetovoimainen ja kehittyvä kaupunkialue, joka on kiinnostanut uuden kodin ostajia. Alueen monipuolisuus ja integroituminen kantakaupunkiin vain kasvaa uuden sillan ja ratikkayhteyden myötä. Ollaan kaupungissa, mutta kuin saaristossa”, kertoo Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma.
Älykästä ja ympäristövastuullista asumista
Kultasirittäjässä oman kodin asumisolosuhteita, esimerkiksi ilmanvaihtoa ja lämmitystä, voi ohjata keskitetysti seinälle asennettavan ohjauspaneelin kautta. Ohjauspaneelilta voi lukea myös huonelämpötilaa sekä viilennysenergian ja vedenkulutuksen lukemia.
Kultasirittäjän energialuokka on A, ja sille tavoitellaan RTS-ympäristöluokitusta. Jokaisen rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneeleja, jotka kattavat osan kiinteistön käyttämästä sähköstä. Skanskan Kruunuvuorenrantaan rakentaman asuinalueen asunnot lämmitetään ja viilennetään Helenin suunnitelmien mukaan päästöttömästi läheisen energian kausivaraston avulla. Auringon lämmittämä pintavesi on tarkoitus kerätä syksyisin kausivarastoon, ja hyödyntää sitä asuntojen lämmityksessä talvikaudella. Kesäkaudella asunnot vastaavasti hyödyntäisivät kausivarastosta saatavaa energiaa asuntojen viilennykseen.
Kruunuvuorenranta kehittyy vesi- ja raideliikenneyhteyksien lisäksi myös palveluiden osalta edelleen. Lähialueella toimii parhaillaan kaksi päivittäistavarakauppaa sekä useita muita arjen palveluita tarjoavia yrityksiä, ja asuinrakennusten kivijalkoihin on tulossa lisää liiketiloja. Alueella on kattavat ulkoilumaastot aivan meren äärellä sekä kalliopoluilla.
Kultasirittäjän rakentamisen ennakoidaan alkavan alkukesästä, jolloin kohde valmistuu keväällä 2025. Kultasirittäjä on Skanska Kotien kolmas kohde Kruunuvuorenrannassa. Ensimmäinen kohde As. Oy Helsingin Kultavene valmistuu tämän vuoden syksyllä ja As. Oy Helsingin Maininki vuoden 2024 lopulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630, marja.kuosma[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen kolmas vaihe käynnistyy15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ovat sopineet Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK1:n saneerauksesta. Kyseessä on laitoksen toiminnan tehostamisen kolmas vaihe. Laitos sijaitsee Helsingin Kuninkaantammessa. Urakka käynnistyy toukokuussa ja valmistuu vuonna 2026 alkukeväällä.
Ruskeasuolle nousevan raitiovaunu- ja bussivarikon rakentaminen on pitkällä27.4.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikon runko on valmistunut ja rakennus noussut harjakorkeuteen. Alkuvuonna 2024 valmistuva raitiovaunuvarikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella, minkä lisäksi varikkoalue palvelee Helsingin seudun liikenteen bussivarikkona. Varikon tilaaja on Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy ja pääurakoitsija on Skanska.
Skanska toteuttaa Valtatie 5 tieosuuden parannuksen21.4.2023 09:01:35 EEST | Tiedote
Skanska ja Väylävirasto ovat sopineet itäisen Suomen pääväylän Vt 5 parannustöistä, jotka koskevat Mikkelin eteläpuolella olevaa tieosuutta välillä Hurus–Hietanen. Työt käynnistyvät huhti-toukokuussa.
Senaatti-kiinteistöt, Helsingin kaupunki ja Skanska neuvottelutulokseen Pasilan Länsitornialueen toteuttamisesta12.4.2023 09:07:08 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt ja Helsingin kaupunki ovat päässeet neuvottelutulokseen Pasilan Länsitornialueen suunnittelusta ja toteuttamisesta Skanskan kanssa. Länsitornialueelle on tarkoitus toteuttaa neljä tornia sekä paviljonkirakennus. Länsitornialueen asemakaavamuutos vie noin kaksi vuotta. Rakentaminen alueella voisi alkaa arviolta vuonna 2026.
Suomen ensimmäinen BREEAM Infrastructure -ympäristöluokitus myönnetty Vt12 Lahden eteläisen kehätien allianssiurakkana toteutetulle hankeosalle31.3.2023 09:12:00 EEST | Tiedote
Vt12 Lahden eteläisen kehätien allianssiurakkana toteutetulle hankeosalle on myönnetty BREEAM Infrastructure -ympäristöluokitus ensimmäisenä Suomessa. Hanke sai toiseksi korkeimman, eli kiitettävän tason luokituksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme