Metsäteollisuus ry

Kehysriihessä kyettävä katsomaan lähelle ja kauas

Jaa
Tulevalla viikolla käytävässä maan hallituksen kehysriihessä keskustelua hallitsevat kysymykset välittömästä selviytymisestä koronaviruksen aiheuttamasta kriisistä. Silti hallituksen tulisi kyetä nostamaan katsettaan myös kauemmas ja kriisin yli. Kehysriihessä tulisi kyetä tekemään teollisuusmyönteisiä päätöksiä, jotka tukevat tulevia investointeja sekä menestymistä kansainvälisessä kilpailussa ja siten auttavat Suomen nopeaa elpymistä.

Metsäteollisuus ja metsäala kokonaisuutena ei ole kriisin alussa ollut eniten kärsivien toimialojen joukossa. Metsäteollisuuden toimialojen ja yritysten välillä on kuitenkin suuria eroja. Osa yrityksistä sinnittelee, osa on vaikeuksissa.  Koronakriisin kokonaisvaikutukset metsäalaan riippuvat suuresti pandemian hillitsemiseksi tehtävistä toimenpiteistä ja niiden kestosta. Tuotteiden kysynnän lasku globaalisti tietää vaikeuksia myös Suomessa. Etenkin metsäteollisuuden arvoketjua palvelevien yrittäjien tilanne on yleisesti ottaen vaikea,  jos hakkuut vaimenevat pandemian pahentumisen myötä.

- On tärkeää, että hallitus tekee kehysriihessä päätöksiä, joilla yritykset selviävät akuutin kriisin yli, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

Hallituksen tulee myös arvioida koko talouslinjaansa ja jo aiemmin tehtyjä päätöksiä. On koko maan etu, että teollisuuden kilpailukyky sekä sen Suomelle ja suomalaisille tuottama hyvinvointi säilyy sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.  Suomessa on jo nyt kireämpi energiaverotus kuin monissa kilpailijamaissa. Dieseliä verotetaan Suomessa Euroopan viidenneksi tiukimmalla verokannalla. Maksamme huomattavan raskasta veroa muihin maihin verrattuna, vaikka kuljetusetäisyydet ovat pitkiä.

- Konkreettisena toimena hallitus voisi perua erityisesti yrityksiin kohdistuvat polttoaineverojen korotukset ja pidättäytyä sellaisista tulevista päätöksistä, joilla suomalaisen teollisuuden kustannuskilpailukykyä heikennetään, toteaa Jaatinen.

Pitkälle tulevaan katsova ja kansantalouden kannalta laajasti perusteltava toimi olisi teollisuuden tarvitsemien julkisten infrainvestointien nopea käynnistäminen. Myös panostukset olemassa olevan väyläverkoston pullonkaulojen purkamiseen johtavat itse investointeja laajempiin kansantaloudellisiin hyötyihin. Tässä keskiössä ovat metsäteollisuuden kuljetusketjun kilpailukykyä edistävät ja investointeja tukevat tie-, rata-, vesiväylä- ja satamahankkeet.

Suomen jälleenrakennusta koronakriisin jälkeen haittaisivat etenkin teollisuuteen osuvat veronkorotukset. 

Lisätietoja:

Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye