Metsäteollisuus ry

Kehysriihessä panostettava infraan - investoinnit ja lisääntyvä puunkäyttö edellyttävät riittävää rahoitusta

Jaa
Hallituksen on ensi viikon kehysriihessä pidettävä edelleen kiinni lupauksestaan olla lisäämättä teollisuuden kustannuksia ja säätelyä. Metsäteollisuuden kasvava puuntarve edellyttää, että infraan kohdistetaan riittävästi rahoitusta.

Suomi on pidettävä investointeja houkuttelevana ja kustannuskilpailukykyisenä sijaintipaikkana maailmanlaajuisessa kilpailussa.

"Poliittisilla päätöksillä on taattava reilut ja tasapuoliset toimintaedellytykset kansainvälisessä kilpailussa toimiville yrityksille. Pitkäjänteisellä päätöksenteolla on merkitystä yritysten investointipäätöksiin", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Metsäteollisuuden investoinnit ja lisääntynyt puuntarve edellyttävät ennen kaikkea toimivaa ja kustannustehokasta infraa. Puu on saatava metsistä liikkeelle ja tuotteet asiakkaille. Alemman tiestön rahoitus on turvattava.

"Liikenneväylien rahoitus, mukaan lukien yleiset ja yksityistiet sekä raakapuun terminaaliverkoston toisen vaiheen rahoitus ovat välttämättömiä puuhuollon turvaamiseksi. Väylämaksua tai rataveroa ei tule ensi vuodelle korottaa", lisää Jaatinen.

Vapaaehtoiseen suojeluun perustuvalla Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO:lla on eri intressitahojen laaja kannatus. METSO:n rahoitus on turvattava, jotta vapaaehtoiset suojelutavoitteet voidaan saavuttaa tavoiteajassa. Metsien käytön ja suojelun tasapainon rakentaminen edellyttää kokonaisvaltaista yhteistyötä, johon tarvitaan myös valtion mukanaoloa.

Lisätietoja:
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, puh. 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye