OrCam

Keinonäköteknologiaa hyödyntävä OrCam MyEye -laite tuo tekoälyn avulla itsenäisyyttä näkövammaisille

Jaa

Näköaisti ja lukeminen tuovat ihmisille joka päivä valtavasti arjessa tarvittavaa tietoa. Ympäristön tarjoama luettava tieto on nyt myös näkövammaisten ulottuvilla OrCam My Eye -laitteen uudenlaisen älykkään apuvälineteknologian avulla.

OrCam MyEye-laite on pieni, silmälasien sankaan kiinnitettävä kamera ja kaiutin, joka yhdistyy taskuun tai vyölle asetettavaan pieneen tietokoneeseen. Laite on ensimmäinen tekoälyyn perustuva, helposti mukana kulkeva laite, joka lukee sekä painettua että digitaalista tekstiä melkeinpä millaiselta pinnalta tahansa.

Aiempaa itsenäisempi selviytyminen arjessa, työpaikalla vaikkapa postien lukeminen paperilta, ilmoitusten lukeminen tietokoneen tai älypuhelimen ruudulta, sanomalehden uutisten selaaminen tai työkavereiden kasvojen tunnistaminen. Siinä esimerkkejä asioista, jotka ovat nyt mahdollisia sokeille ja heikkonäköisille lähes missä tahansa tilanteessa. Tekoälyyn perustuva OrCam MyEye tarjoaa nämä mahdollisuudet huomaamattoman puettavan laitteen kautta.

Keinonäön kehittäjän, OrCamin markkinoille tuoma MyEye-laite on pieni, silmälasien sankaan kiinnitettävä kamera ja kaiutin, joka yhdistyy taskuun tai vyölle asetettavaan pieneen tietokoneeseen. Laite on ensimmäinen tekoälyyn perustuva, helposti mukana kulkeva laite, joka lukee sekä painettua että digitaalista tekstiä melkeinpä millaiselta pinnalta tahansa. Siksi se sopii erinomaisesti tukemaan itsenäistä liikkumista ja asiointia.

OrCam MyEyen pienikokoinen kamera kuvaa käyttäjän osoittaman kohteen joko napinpainalluksella, kohdistamalla kamera kohteeseen tai osoittamalla sitä sormella. OrCam MyEye on maailman ainoa puettava keinonäköön perustuva laite, joka toimii käsiohjauksella. Laitetta ohjataan käsimerkeillä, kuten osoittamalla haluttua tekstiä ja pysäyttämällä lukeminen nostamalla käsi eteen. Ranteen kääntäminen kameraan tarkoittaa kelloa ja laite ilmoittaa ajan automaattisesti.

OrCam MyEye mahdollistaa esimerkiksi tuotenimien ja -selosteiden sekä kylttien, aikataulujen ja ruokalistojen lukemisen kaupungilla liikkuessa, joukkoliikenteessä, kaupoissa ja ravintoloissa. Laite mahdollistaa myös työskentelyn olosuhteissa, joissa sokea henkilö on aiemmin tarvinnut näkevän henkilön apua.

Kaikki OrCam MyEyen toiminnot tapahtuvat offline-tilassa ilman verkkoyhteyttä. Laitteen käyttäjä saa visuaalisesti luettavaa tietoa ympäristöstään kuuloaistin kautta reaaliaikaisesti ja tietoturvallisesti. Laite on suunniteltu huolellisesti palvelemaan näkövammaisten tai lukihäiriöisten henkilöiden tarpeita, ja saavutettavuus on tärkeä periaate sen teknisessä toiminnassa.

Teköäly oppii myös kasvot

OrCam-laitteelle voi opettaa myös muun muassa ystävien tai työkavereiden kasvot. Laite kuvaa kasvot ja tunnistaa nimetyt kasvot jatkossa. Laitteen kameran voi kohdistaa kokouksessa puhujaan tai huoneeseen saapuvaan henkilöön ja laite kertoo henkilön nimen. Laitteen voi myös opettaa tunnistamaan esineitä, kuten esimerkiksi ruokakaupan tuotepakkauksia tai henkilökohtaisia tavaroita, kuten luottokortin.

”Suurin apu minulla on OrCamista ollut tähän mennessä kaatuneiden tietokoneiden korjaamisessa ja pienten lippujen ja lappujen lajittelussa. Orcamin tekstintunnistus on erittäin hyvä. Koska Orcam kiinnitetään silmälaseihin ja sitä ohjataan sormella osoittamalla tai ihan vain pitämällä jotakin luettavaa sen edessä, sillä saa mielestäni huomattavasti parempaa jälkeä kuin esimerkiksi kännykkäsovelluksilla”, kertoo Johanna Herranen, joka työskentelee freenlancerina näkövammaiskentässä. Hän on käyttänyt OrCamin laitetta pari kuukautta.

”Tulen käyttämään Orcamia paljon ostoskeskuksissa ja kaduilla kylttien lukemiseen. Nyt voin esimerkiksi pysähtyä tutun ravintolan ikkunan taakse ja ihan vain lukaista mitä tänään on lounaslistalla.”

Suomessa on noin 80 000 näkövammaista, joista noin 10 000 on täysin sokeita. Heidän lisäkseen OrCam MyEye voi tuoda apua esimerkiksi dyslektikoille ja silmien väsymisestä kärsiville.

”Näkövammaisten henkilöiden tiedonsaantia edistävä teknologia on viime vuosina kehittynyt merkittävästi, mikä tarjoaa heille yhä tasavertaisempia mahdollisuuksia toimia ja osallistua yhteiskunnassa. Yhä parempi mahdollisuus itsenäiseen selviytymiseen parantaa ihmisten elämänlaatua. Toivon, että näkövammaiset henkilöt voivat hyötyä arjessaan siitä uudesta teknologiasta, joka vastaa heidän tarpeisiinsa”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Sari Loijas Näkövammaisten Keskusliitosta.

OrCamin MyEye on saatavilla Suomessa kahtena kieliversiona: suomi-englanti tai ruotsi-englanti. Laitetta myydään ympäri maailmaa 20 eri maassa. Sovellus toimii yli 15 eri kieliversiona.

”OrCam MyEyen tavoitteena on edistää näkövammaisten arkea tukemalla heidän selviytymistään tekoälyn avulla. Tavoitteemme on luoda kestävä ja pitkäaikainen ratkaisu, joka nostaa keinonäön tuottaman teknologian uudelle tasolle”, sanoo OrCamin tutkimus- ja kehitysjohtaja Yonatan Wexler.

”Tarjoamme uudenlaisen OrCam MyEyen avustavan teknologian sokeille ja näkövammaisille nyt myös Suomessa. OrCam tuottaa käyttäjilleen suurempaa itsenäisyyttä, kun he voivat samantien lukea sekä painettua että digitaalista tekstiä miltä tahansa pinnalta tai laitteelta. Laite myös tunnistaa kasvoja ja tuotteita. Tämän visuaalisen informaation avulla käyttäjien opiskelun, työskentelyn ja aktiivisuuden arjessa helposti ja käytännöllisesti”, Wexler toteaa.

Kysy lisää

ja tutustu laitteeseen ja sen käyttäjiin. OrCam MyEye -laitetta jo käyttäviä näkövammaisia henkilöitä on myös mahdollista haastatella.

OrCamin liiketoimintajohtaja Liron Rosenbaum on Suomessa maanantaista keskiviikkoon 7.–9. toukokuuta 2018, jolloin hänen haastattelunsa on mahdollista.

Marja Keränen, marja.keranen@medita.fi, 040 849 6930, Medita Communication Oy

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marja Keränen, marja.keranen@medita.fi, 040 849 6930, Medita Communication Oy
Reetta Mikkola, reetta.mikkola@medita.fi, 050 439 2761, Medita Communication Oy

Kuvat

OrCam MyEye-laite on pieni, silmälasien sankaan kiinnitettävä kamera ja kaiutin, joka yhdistyy taskuun tai vyölle asetettavaan pieneen tietokoneeseen. Laite on ensimmäinen tekoälyyn perustuva, helposti mukana kulkeva laite, joka lukee sekä painettua että digitaalista tekstiä melkeinpä millaiselta pinnalta tahansa.
OrCam MyEye-laite on pieni, silmälasien sankaan kiinnitettävä kamera ja kaiutin, joka yhdistyy taskuun tai vyölle asetettavaan pieneen tietokoneeseen. Laite on ensimmäinen tekoälyyn perustuva, helposti mukana kulkeva laite, joka lukee sekä painettua että digitaalista tekstiä melkeinpä millaiselta pinnalta tahansa.
Lataa
OrCam MyEye:n pienikokoinen kamera kuvaa käyttäjän osoittaman kohteen joko napinpainalluksella, kohdistamalla kamera kohteeseen tai osoittamalla sitä sormella. OrCam MyEye on maailman ainoa puettava keinonäköön perustuva laite, joka toimii käsiohjauksella.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tietoa OrCamista

OrCam MyEye edistää näkövammaisten selviytymistä arjessa tekoälyn avulla. OrCamin perustajat ovat israelilaiset professori Amnon Shashua ja Ziv Aviram. Heidän aiemmin perustamansa menestysyritys on Mobileye, jonka tuote on liikenneturvallisuutta edistävä älyjärjestelmä.

OrCamin maahantuojat Suomessa ovat Näkövammaisten liiton Aviris-myymälä sekä Näköpiste Polar Print Oy.

www.orcam.com

Seuraa OrCamia YouTubessa, Facebookissa ja Twitterissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.