Kemianteollisuus ry

Kemianteollisuuden vienti nousi yli 12 miljardiin - alan investoinnit Suomeen kasvussa

Jaa
Kemianteollisuuden vienti kasvoi vuonna 2018 kahdeksan prosenttia ja ylsi 12,3 miljardiin euroon joulukuun notkahduksesta huolimatta. Kemianteollisuuden osuus Suomen tavaraviennin arvosta oli 19 prosenttia. Myös kotimaan liikevaihto on noussut ja investoinnit kasvussa. Alan yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat laskeneet syksystä 2018.

Kemianteollisuuden vienti jatkoi kasvuaan vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tavaravienti oli loka-joulukuussa 3,1 miljardia, ja kasvoi 7 prosenttia edellisvuodesta. Koko vuoden tavaraviennin kasvu oli kemianteollisuudessa 8 prosenttia. Kemianteollisuuden vienti on nyt noin miljardin kuukausi- eli 12 miljardin vuositasolla. Viennin kasvu on jatkunut jo kolmatta vuotta.

Öljytuotteiden osuus kemianteollisuuden viennistä on noin 40 prosenttia ja raakaöljyn hintakehitys vaikuttaa osaltaan alan liikevaihto- ja vientilukuihin. Vuonna 2018 öljytuotteiden viennin arvo kasvoi 13 prosenttia, peruskemian tuotteiden 5 prosenttia ja kumi- ja muovituotteiden 4 prosenttia. Sen sijaan lääkevienti laski 3 prosenttia vuoden viimeisen neljänneksen noususta huolimatta.

Kemianteollisuuden yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat olleet laskevia, mutta vielä positiivisia. Tilanteen ennakoidaan pysyvän pääosin ennallaan kevään lähestyessä. EK:n viimeisimmän Suhdannebarometrin mukaan yritykset ennakoivat tuotannon hieman kasvavan, mutta henkilöstömäärän laskevan lähikuukausina.

Kustannuskilpailukyky ja uusiutuminen tuovat kasvua

Kemianteollisuuden investoinnit Suomeen ovat olleet kasvussa. Vuosille 2018−2019 odotetaan yli 1,2 miljardin tasoa. Investoinneista yli 400 miljoonaa käytetään vuosittain tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Kemianteollisuus on uutta liiketoimintaa luova, tutkimusintensiivinen ala, joka tarvitsee jatkossakin parhaat osaajat.

"Positiivisen investointikehityksen kannalta olennaista on se, millaiseksi teollisuuden toimintaympäristö Suomessa muotoutuu ja mikä on tulevaisuuden näkymä", sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

"Suomen kannalta on tärkeää, että kansainvälisten yritysten TKI-toimintaa tehdään juuri täällä Suomessa. Julkista TKI-rahoitusta tulisikin kasvattaa niin, että yrityslähtöinen ja yhteistyötä ruokkiva uuden luominen saadaan uudelleen kasvu-uralle. Tätä tavoitetta ei kuitenkaan voi laittaa vastakkain kustannuskilpailukyvyn kanssa", Mika Aalto jatkaa.

"Sähköistymisen myötä edessämme on iso energiajärjestelmän muutos. Uusiutuva tai päästötön, hinnaltaan kilpailukykyinen ja tasaisesti saatavilla oleva sähkö tulee olennaisesti vaikuttamaan siihen, missä teollisuuden uudet teknologiat otetaan käyttöön ja minne tuotannolliset investoinnit tehdään", Mika Aalto jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, puh. 050 438 9247
Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi, puh. 040 593 4221

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus ry
Eteläranta 10 / PL 4
00131 Helsinki

https://www.kemianteollisuus.fi

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.

Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Kehysriihessä on muistettava vastuullinen ja puhdasta siirtymää tukeva teollisuuspolitiikka – kasvun edellytykset pitää varmistaa9.4.2024 15:38:52 EEST | Tiedote

Hallituksella on edessään Suomen suunnan kannalta tärkeä tehtävä, kun se ensi viikon kehysriihessä etsii keinoja tehdä välttämättömiä sopeutuksia. Rajusti alijäämäistä ja velkavetoista kansantaloutta on syytäkin uudistaa merkittävällä tavalla. Toimien tulee kuitenkin varmistaa kasvun edellytykset vientiteollisuudessa.

Kemianteollisuuden kysely: Poliittiset lakot iskevät kovaa pieniin suomalaisyrityksiin – tilanne alalla heikompi kuin koronakriisin pahimpaan aikaan20.3.2024 09:04:18 EET | Tiedote

Kemianteollisuuden yrityksillä menee poikkeuksellisen heikosti, selviää tuoreesta jäsenkyselystä. Pitkään jatkuneen synkän suhdannetilanteen ja poliittisten lakkojen ryydittämänä peräti puolet yrityksistä arvioi tämänhetkisen tilanteensa huonoksi. Yritysten arviot omasta tilanteestaan ovat heikompia kuin koronakriisin pahimpina aikoina.

Vientiliitot: Massiivinen lakko vientiteollisuuteen vakava uhka Suomen taloudelle – satamien pitäminen panttivankina vahvistaa tarvetta poliittisten lakkojen rajoittamiselle6.3.2024 12:20:14 EET | Tiedote

Ammattiliittojen vientiteollisuuteen ilmoittamat uudet, massiiviset poliittiset lakot pahentavat olennaisesti vientiyritysten taloudellista tilannetta. Suomen talouden on jo ennakoitu supistuvan, ja muutosneuvotteluiden, lomautusten ja irtisanomistenkin määrä on kasvanut alkuvuoden aikana. Mittavat lakot vahvistavat tarvetta poliittisen lakko-oikeuden rajaamiselle.

Poliittisten lakkojen jatkamisella vaarannetaan yritysten toiminta Suomessa – "On selviä viitteitä siitä, että lomautukset tulevat lakkojen takia lisääntymään"2.2.2024 17:10:03 EET | Tiedote

Ei ole ehtinyt lakkoliivi tipahtaa edellisestä poliittisesta lakosta, jonka kohteena olivat 53 kemianteollisuuden yritystä ja sitä suurempi määrä toimipaikkoja, kun Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään perjantaina uusista lakkotoimista 14.–16. helmikuuta väliselle ajalle. Toimet kohdistuvat yli 40:een kemianteollisuuden yritykseen ja lukuisille niiden toimipaikoille. Poliittisia lakkoja ilmoitettiin osin samoihin yrityksiin, jotka ovat juuri parhaillaan lakon kohteena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye