Kemianteollisuus ry

Kemianteollisuus: Alkuvuoden ripeä kasvu taittui

Jaa

Kemianteollisuuden kasvu taittui alkuvuonna, vaikka edellisvuoteen verrattuna luvut näyttävät vielä nousua. Tämä näkyy varsinkin viennissä, jossa kasvua on yhä vuodentakaiseen, muttei juurikaan alkuvuoden lukemiin. Kemianteollisuuden vaikutus Suomen työllisyystilanteeseen on merkittävä. Ala työllistää suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta lähes 100 000 suomalaista, ja työllisyys on säilynyt vakaana.

Kemianteollisuuden kasvu tasaantui vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä. Viennin arvo nousi huhti−kesäkuussa vain 2 % tammi−maaliskuusta 2017, vaikka heikko lähtötaso näyttää vielä edellisvuoteen verrattuna hienoja kasvulukuja. Kemianteollisuuden liikevaihto kasvoi huhti−kesäkuussa 11 % ja vienti 8 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.

Viennin osalta kemianteollisuus näyttää tänä vuonna nousevan kahden edellisvuoden notkahduksesta, mutta vuoden 2014 tasolle on vielä pitkä matka.

Yksi kemianteollisuuden työpaikka luo 1,8 työpaikkaa muille aloille Suomeen. Kemianteollisuus on muusta teollisuudesta poiketen säilyttänyt koko 2000-luvun investointitasonsa ja henkilöstömääränsä Suomessa. Kemianteollisuus investoi noin miljardin vuodessa Suomeen, ja kuluvalle vuodelle ennakoidaan investointien selvää kasvua.

"Heikosta lähtötasosta johtuen kemianteollisuus tulee näyttämään vielä loppuvuonna edellisvuotta parempia lukuja, mutta alkuvuoden perusteella tahti tulee hidastumaan. Tällä hetkellä näkyvissä ei ole kasvua, jonka varaan laskea", sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

"Tästä huolimatta kemianteollisuus uskoo Suomeen kilpailukykyisenä toimintaympäristönä, mikä näkyy investointitason nousuna", Timo Leppä jatkaa.

Viennin tahdin hiipuminen on kello, jonka pitäisi herättää. Hetkellisestä paremmasta suhdanteesta huolimatta sekä julkinen talous että kotitaloudet velkaantuvat nopeassa tahdissa, ja julkisen talouden ennustetaan jäävän rakenteellisesti alijäämäiseksi.

"Suomen kansantalouden kannalta tuottavuuden kasvu ja työllisyysasteen nostaminen ovat olennaisia tavoitteita. Nyt näyttää siltä, että positiivisen käänteen ylläpitäminen ja aiempien kilpailukykymenetysten umpeen kurominen on yhä vaikeampaa", sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kemianteollisuus ry
Timo Leppä, toimitusjohtaja, timo.leppa@kemianteollisuus.fi, puh. 050 301 6800
Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi, puh. 040 593 4221

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus ry
Eteläranta 10 / PL 4
00131 HELSINKI

09 172 841http://www.kemianteollisuus.fi

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme