Suomen Kennelliitto ry

Kennelliiton leiriltä nuoret saavat vahvistusta vastuulliseen koiran omistamiseen

Jaa

Kesä on leirien ja koiraharrastuslajien sesonkiaikaa. Suomen Kennelliiton nuorten kesäleiri Laumassa 2019 tuo juhannuksen jälkeisellä viikolla Lapuan Wanhaan Karhumäkeen 45 iältään 12–17 -vuotiasta nuorta koirineen. Leirin osallistujat saavat koulutusta eri lajeissa. Koiran kanssa harrastaminen vahvistaa hyvää suhdetta koiran ja omistajan välillä.

Kuva: Jukka Pätynen
Kuva: Jukka Pätynen

Kesäkuun 24.–28. päivänä järjestettävän Kennelliiton nuorten kesäleirin ohjelmassa on vahvasti edustettuna erilaisten koiraharrastuslajien kokeilu. Nuoret koirakot saavat oppia sekä perinteisemmistä että uudemmista koiraharrastuslajeista – esimerkiksi agilitysta, tottelevaisuuskoulutuksesta, noseworkista eli hajutyöskentelystä, junior handler -toiminnasta sekä esineen etsinnästä.

Lajikavalkadin lisäksi leirillä tutustutaan rauniokoirien työskentelyyn – ja tietysti pidetään hauskaa muiden muassa leikkimielisten olympialaisten hengessä. Jo 29. kertaa järjestettävän Kennelliiton nuorten leirin kokonaisuudesta vastaa Kennelliiton nuorisotoimikunta, jonka jäsenistä monet ovat siviilissä nuorisotyön ammattilaisia.

– Leirien vetämisessä kaikkein hienointa on nähdä yhteisen tekemisen tuottamaa iloa. Tärkeintä ei ole se miten hyvä olet jossakin lajissa, vaan erilaisten asioiden kokeilu ja harjoitteleminen. Myönteinen palaute, toisten kannustaminen ja uusien asioiden oppiminen tuottavat iloa ja onnistumisen kokemuksia. On myös upeaa nähdä, miten hyvin nuoret osaavat olla koiriensa kanssa, kertoo Kennelliiton nuorisotoimikunnan jäsen, leiripäällikkö Katri Schadewitz.

Yhteinen harrastus tukee molempien hyvinvointia

Suomen Kennelliiton hallinnoimia koiraharrastuslajeja on yli 70 ja niiden joukosta jokainen löytää taatusti omansa. Koiran kanssa harrastaminen tarjoaa koiralle mahdollisuuden toteuttaa sen hyvinvoinnille olennaista laji- ja rotutyypillistä käyttäytymistä.

Lisäksi yhteinen harrastus luo ihmisen ja koiran välille vahvan molemminpuolisen luottamuksen ja kunnioituksen siteen. Koiraharrastus edistääkin monessa mielessä vastuullista koiranomistamista.

Lajista riippuen koiraharrastuksen avulla voi paitsi huolehtia monipuolisesti niin koiran kuin ihmisen fyysisestä kunnosta, myös päästä osaksi usein elinikäisiä ystäviä tuovaan tiiviiseen yhteisöön.

– Leirimme ohjaajista ja kouluttajista monet ovat itse olleet Kennelliiton kesäleirillä nuorempana. Heille leirit ovat edelleenkin kesän kohokohta, Schadewitz hymyilee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Katri Schadewitz
nuorisotoimikunnan jäsen, Suomen Kennelliitto ry
leiripäällikkö, Kennelliiton Laumassa 2019 -leiri
katri.schadewitz@xamk.fi
044 278 5963 (23–29.6., muuna aikana 050 435 2978)

Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897

Kuvat

Kuva: Jukka Pätynen
Kuva: Jukka Pätynen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

KORJATTU TIEDOTE / Kennelliitto palkitsee 13 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta21.10.2019 15:03:41 EESTTiedote

Kennelliitto myöntää vuonna 2019 Sankarikoiran arvon 13 koiralle. Lisäksi 23 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa sunnuntaina 8. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.

Voiko koira korvata robotin tai robotti koiran? kysytään SuomiAreenassa perjantaina17.7.2019 06:50:00 EESTTiedote

Suomen Kennelliitto järjestää Porin SuomiAreenassa perjantaina 19.7. kello 13–14 paneelikeskustelun, jossa syvennytään siihen, miten teknologian kehitys ja muut megatrendit vaikuttavat koiran ja ihmisen kumppanuuteen tulevaisuudessa. Kennelliiton kansalaistoripaikalla 66 Etelärannassa voi rapsutella kaveri- ja lukukoiria sekä tutustua muiden muassa Tuleeko meille koira? -verkkokurssiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme