Veikkaus

Kenosta miljoonavoitto espoolaiselle nettipelaajalle – pelasi ensimmäistä kertaa

Jaa

Espoolaisella nettipelaajalla kävi melkoinen tuuri keskiviikkona 6. syyskuuta. Pelaaja voitti Kenon ilta-arvonnasta peräti miljoonan euron voiton. Kyseessä oli toinen Kenon miljoonavoitto tänä vuonna.

Kahden euron panoksella rivinsä pelannut voittaja sai kymmenen numeron Kenossa kaikki numerot oikein. Lisäksi voittaja oli osallistunut Kunkkukertoimet-lisäpeliin ja arvottu Kunkkunumero osui peliriviin, joten pelaajan voitto yli kaksinkertaistui.  

Miljoonavoiton voittanut espoolaisnainen oli yhä torstaiaamuna pyörällä päästään.

– Aivan uskomaton fiilis, sanoin kuvaamaton! En ole nukkunut lainkaan viime yönä, voittaja kertoo Veikkaukselle.

Erikoiseksi voiton teki se, että nainen pelasi ensimmäistä kertaa elämässään Kenoa.

– Mieheni vinkkasi, että pitäisikö kokeilla pelata Kenoa netissä. Valitsin sitten peliin kaikki mausteet kuten Kunkkukertoimen. Illalla katsoimme tv:stä Kenon ilta-arvonnan ja tajusin, että kaikki numerothan menivät oikein, voittaja päivittelee.

Voittaja aikoo käyttää voittorahansa ainakin asunnon ostoon. Suunnitelmissa on ostaa myös auto.

– Vielä en ole ehtinyt miettiä, millaisen auton haluaisin, voittaja kertoo.

Nainen saa Veikkauksen etuasiakkaana voittonsa suoraan tililleen.

Edellinen Kenon miljoonavoitto voitettiin tammikuussa ja se pelattiin K-supermarket Oulaisissa.

Kenon kaikkien aikojen suurimmat voitot:

1. 2 miljoonaa euroa, Helsinki, 15/2008
1. 2 miljoonaa euroa, Turku, 34/2011

2. 1 miljoona euroa, Oulu, 41/2005
2. 1 miljoona euroa, Eura, 16/2008
2. 1 miljoona euroa, Taivalkoski, 17/2010
2. 1 miljoona euroa, Savonlinna, 26/2010
2. 1 miljoona euroa, Keitele, 35/2015
2. 1 miljoona euroa, Imatra, 35/2015
2. 1 miljoona euroa, Oulainen, 2/2017
2. 1 miljoona euroa, Espoo, 36/2017

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus
Veikkaus
Turuntie 42
02650 ESPOO

09 437 01https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on 1,9 miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme