Karisto

Kerrostaloponi Kemppainen toteuttaa Aura-tytön unelman omasta hevosesta – Päivi Lukkarilan lastenkirjassa pohditaan ihmisen ja eläimen ystävyyttä

Jaa
Kiroilevan siilin luoneen Milla Paloniemen kuvittaman tarinan ytimessä on se, kuinka eläin voi olla lapsen paras ja joskus myös ainoa kaveri. Mutta voiko kahden eri lajin ystävyys ikinä olla täysin tasavertaista?

Tokaluokkalainen Aura haaveilee omasta hevosesta, mutta kerrostalossa asuvalle tytölle se on jäädäkin vain haaveeksi – kunnes hän eräänä päivänä löytää talonsa rappukäytävästä Kemppainen-ponin, joka on opetellut puhumaan ja lukemaan.  Aura tietää, etteivät hänen vanhempansa antaisi hänen pitää Kemppaista, joten hän piilottelee sitä huoneessaan.

Ponin pitäminen kerrostalossa ei ole ollenkaan ongelmatonta: mitä ponille voi syöttää, mihin kakkapallerot piilotetaan? Entä mitä tapahtuu, jos vanhemmat tulevat huoneeseen?

Jokainen eläinten kanssa tekemisissä ollut on epäilemättä joskus toivonut, että eläimet osaisivat oikeasti puhua. Niiden toisinaan epäloogiseltakin tuntuvaa käytöstä olisi helpompaa ymmärtää, jos eläin osaisi esimerkiksi kertoa, mihin sitä sattuu tai mitä se pelkää. Kemppainen osaa, mutta aina sen jutut eivät ole Auran mielestä mukavaa kuultavaa.

– Tätä kirjaa oli hauskaa kirjoittaa, koska päähenkilö Kemppainen on niin hulvaton tyyppi. Ponithan ovat todella älykkäitä ja sitä paitsi hyvin oppivaisia. Uskon, että elämäni varrella tuntemistani poneista monikin olisi varsin pienellä vaivalla ja suhteellisen suurella herkkumäärällä voinut oppia puhumaan ja lukemaan, kirjailija Päivi Lukkarila toteaa nauraen.

Kemppainen on Auralle ystävä, jota ei tarvitse jakaa muiden kanssa

Kerrostaloponi Kemppaisen keskiössä on lapsen toive parhaasta ystävästä. Koulussa Aura on osa tyttötrioa, jonka kolmannen pyörän rooli jää hänelle. Siksi oman ponin löytäminen on hänelle haaveiden täyttymys, sillä Kemppainen on ystävä, jota Auran ei tarvitse jakaa kenenkään muun kanssa.

Ihminen kuitenkin toivoo yhteiselämältä erilaisia asioita kuin eläin, eikä ihminen voi koskaan täysin korvata eläimelle lajitoverin seuraa. Tarinan opetus on silti, että vaikka olemme lähtökohtaisesti erilaisia kuin nelijalkaiset, voimme olla ystäviä ja oppia ymmärtämään toisiamme.

Tamperelainen kirjailija ja äidinkielenopettaja Lukkarila julkaisi ensimmäisen lastenkirjansa vuonna 2007. Itsekin hevosharrastajaksi tunnustautuva Lukkarila tunnetaan erityisesti heppafanien rakastamasta Venla-sarjastaan. Viime vuonna julkaistu Ponimme Possukka puolestaan perustui kirjailijan perheen Poseidon-ponin elämänvaiheisiin.

Kerrostaloponi Kemppaisen valloittava kuvitus on erityisesti Kiroilevasta siilistään tunnetun Milla Paloniemen käsialaa. Kirja on saatavilla myös ääni- ja sähkökirjana, ja se sopii lukijoille kahdeksasta ikävuodesta ylöspäin.

Kerrostaloponi Kemppaisen virtuaalisia julkkareita vietetään Kustannusosakeyhtiö Otavan Facebook-sivuilla keskiviikkona 8.9. klo 17.30. Tervetuloa mukaan!

Painetut ja sähköiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi  

Pdf-vedokset ja tekijän haastattelupyynnöt: anni.gullichsen@otava.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Kuva: Laura Vesa.
Kuva: Laura Vesa.
Lataa
Kirjailija Päivi Lukkarila ja kuvittaja Milla Paloniemi. Kuva: Laura Vesa.
Kirjailija Päivi Lukkarila ja kuvittaja Milla Paloniemi. Kuva: Laura Vesa.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Karisto
Karisto
Kasarmikatu 11
13100 Hämeenlinna

https://www.karisto.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Karisto

Hyväntuulista romantiikkaa ja menneisyyden arvoitus Jylhäsalmen maisemissa26.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella Ilmestyy 22.4. Missä olisi parempi hoitaa särkynyttä sydäntä kuin lapsuuskesien maisemissa? Avioerosta toipuva Selma on majoittunut sukulaisten luo Jylhäsalmelle pohtimaan seuraavaa siirtoaan. Jylhäsalmi järjestääkin hänelle roppakaupalla muuta mietittävää; hurja kesämyrsky kaataa mäntyjä tientukkeeksi ja metsän takaisella autiolla leirintäalueella liikuskelee joku ulkopuolinen. Pian Selma huomaa tulleensa tempaistuksi puolivahingossa syntyneen retro-camping-tapahtuman valmisteluihin. Toinen tarinalinja sinkoaa lukijan Jylhäsalmen leirintäalueen kulta-aikoihin 1970-luvulle. 17-vuotias Taina on kesätöissä leirintäalueen kioskilla. Romanttinen kohtaaminen ja pelottava pako myöhemmin hengen hädässä jäävät askarruttamaan Tainan mieltä vuosikymmeniksi. Tuoko retroleireilijöiden kokoontuminen lopulta vastauksia vuosikymmenten takaisiin kysymyksiin? Suosittu maalaisromanttinen sarja tuo kutkuttavien käänteiden ja aitojen henkilöhahmojen kautta esiin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye