HSY

Kerrostalovaranto selvässä kasvussa pääkaupunkiseudulla

Jaa
Vuoden 2017 tammi–elokuussa pääkaupunkiseudulla kaavoitettiin uutta asuinkerrosalaa selvästi enemmän kuin mitä rakennettiin. Varanto kasvoi kyseisellä ajanjaksolla nopeammin kuin kertaakaan aikaisemmin kuluvalla vuosikymmenellä. Kerrostalovarannon määrä kasvoi peräti 17 prosenttia. Tiedot ilmenevät Helsingin seudun ympäristöpalveluiden tuottamasta SeutuRAMAVA-aineistosta. HSY on avannut tonttivarantoa kuvaavan aineiston korttelitasoisena avoimena paikkatietona.

Kasvuvauhti nopeinta kuluvalla vuosikymmenellä

- Voimassa olevissa asemakaavoissa asunnoille osoitettu tonttivaranto kasvoi lähes puoli miljoonaa kerrosneliömetriä eli noin kuusi prosenttia tammi–elokuussa 2017. Varanto kasvoi kyseisellä ajanjaksolla nopeammin kuin kertaakaan aikaisemmin kuluvalla vuosikymmenellä, kertoo HSY:n erityisasiantuntija Heikki Levola.

Elokuussa 2017 varannon määrä oli lähes kahdeksan miljoonaa kerrosneliömetriä (k-m2). Varannon määrä lähti selvään nousuun jo vuonna 2016, jolloin kerrostalovaranto kasvoi etenkin Espoossa. Asemakaavoituksen tuottama asuinkerrosala painottui selvästi alkuvuonna kerrostaloihin, minkä seurauksena tonttivarannon käyttötarkoitusjakauma muuttui kerrostalovaltaisemmaksi. Tämä vahvistaa voimassa olevan asemakaavatilanteen kykyä vastata kerrostalovaltaisen asuntotuotannon tarpeisiin.

Käyttämättömän rakennusoikeuden rakentuminen riippuu monista tekijöistä, kuten sijainnista, kunnallistekniikan valmiusasteesta ja maanomistusolosuhteista. Pääkaupunkiseudun kuntien omistamalla maalla on kaikkiaan 36 prosenttia asumisen varannosta ja 58 prosenttia kerrostalovarannosta. 

Kerrostalovaranto keskittyy isoihin kohteisiin

Kerrostalovaranto kasvoi eniten Helsingissä, joskin kerrostalovarannon muutos pysyi plusmerkkisenä myös Vantaalla ja Espoossa. Elokuussa 2017 kerrostalovarantoa oli koko pääkaupunkiseudulla 3,8 miljoonaa kerrosneliömetriä ja pientalovarantoa 4,1 miljoonaa kerrosneliömetriä. Kerrostalovaranto kasvoi tammi–elokuussa peräti 17 prosenttia, kun taas pientalovaranto väheni pääkaupunkiseudulla alkuvuoden kuluessa kaksi prosenttia.

Kerrostalovaranto keskittyy pääasiassa isoille rakenteilla oleville alueille, kuten esimerkiksi Jätkäsaareen ja Kruunuvuorenrantaan. Pientalovaranto jakautuu tasaisemmin ympäri pääkaupunkiseutua.

- Merkittäviä varantokeskittymiä on alkuvuoden asemakaavoituksen etenemisen seurauksena nyt myös Keski-Pasilassa ja Koskelan sairaala-alueella. Pientalovarantoa löytyy edelleen eniten Espoosta, kun taas kerrostalovarantoa on Helsingissä jo selvästi enemmän kuin Vantaalla ja Espoossa yhteensä, Levola toteaa.

HSY julkaisee uutta avointa dataa

HSY on julkaissut tonttivarantotilannetta korttelitasolla esittävän paikkatietoaineiston avoimena datana. Aineisto kertoo esimerkiksi rakennuskorttelin rakennusoikeuden sekä jäljellä olevan rakennusoikeuden määrän luokiteltuna viiteen eri pääkäyttötarkoitukseen. Asumisen osalta aineistosta voi tarkastella erikseen kerrostalo- ja pientalovarantoa. Aineisto kuvaa tilannetta elokuussa 2017, ja se on tarkasteltavissa ja ladattavissa HSY:n avoimen datan karttapalvelusta.

- Tuottamiemme aineistojen avaamisella pyrimme tuomaan niitä aiempaa laajemman käyttäjäkunnan hyödynnettäväksi, Levola sanoo.

Korttelitasoinen tonttivarantotilannetta kuvaava avoin data perustuu SeutuRAMAVA-paikkatietoaineistoon, jonka HSY tuottaa kahdesti vuodessa. Uusin SeutuRAMAVA-aineisto kuvaa voimassa olevien asemakaavayksiköiden tilannetta Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla elokuussa 2017. Tonttivarannolla tarkoitetaan voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevaa kerrosalaa, joka on SeutuRAMAVA-aineistossa tulkittu toteuttamiskelpoiseksi.


HSY:n avoimen datan karttapalvelu löytyy osoitteesta: https://kartta.hsy.fi
SeutuRAMAVA kortteleittain 2017 -aineisto löytyy kohdasta Karttatasot / Maankäyttö ja rakentaminen.

Lisätietoa:

  • erityisasiantuntija Heikki Levola, puh. 050 368 8881, heikki.levola(at)hsy.fi
  • avoimen datan karttapalvelu: https://kartta.hsy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye