Kesäkuun alun Tampere Chamber Music -festivaali loi musiikilla hyvinvointia – tapahtuman keskiössä olivat lapset ja nuoret

Kesäkuun alussa järjestetty Tampere Chamber Music -festivaali toteutettiin nyt kuudennen kerran. Pandemiasta johtuvien tapahtumarajoitusten vuoksi festivaali siirtyi jo toistamiseen alkuperäisestä tammikuun ajankohdastaan kesäkuulle. Festivaali piti sisällään 23 tapahtumaa, joista puolet olivat yleisölle maksuttomia. Tapahtumista kaksi, Jari Sinkkosen ja Katri Saarikiven luennot, striimattiin Aamulehden toimesta lehden tilaajille.
Festivaalin tämän vuoden teemana oli Aikasillalla – taikaa ja tarinoita. Teemaa lähestyttiin ohjelmalla, jonka keskiössä olivat nuoret ja lapset. Lapsille tarjoiltiin ohjelmaa mm. Muumimuseon kanssa yhteistyössä toteutettujen …vaan kuinkas sitten kävikään? -kuvakirjakonserttien myötä. Lukijana konserteissa oli valovoimainen näyttelijä Satu Silvo, musiikista vastasivat Tampere Chamber Musicin muusikot. Yleisö pääsi konserttia kuunnellessaan halutessaan osallistumaan piirtämällä museoon tuoduille maalausalustoille. Sunnuntaina koko perheelle oli tarjolla Satukonsertti näytelmäkirjailija Laura Ruohosen hauskojen Allakkapullakka- ja Tippukivitapaus-kirjoitusten myötä.
– Pandemia-aika on ollut haastavaa aikaa etenkin nuorille. Festivaali halusi tänä vuonna teemansakin myötä tarjota niin sanotun käden ojennuksen nuorille. Tampere Chamber Music -festivaali tarjosi ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin Tampere-talon konsertteihin opiskelijoille. Sen lisäksi järjestimme ennätysmäärän maksuttomia kamarimusiikin mestarikursseja, kertoo festivaalin tuottaja Hanna Kilpinen.
Festivaalilla esiintyi näyttävä joukko kansainvälisiä taiteilijoita ja luennoitsijoita hyvinvointia käsittelevin aihein. Aivotutkija Katri Saarikivi luennoi aiheella Aika ja aivot. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen puhui luennollaan aiheesta Lapsen luovuus. Vuoden 2022 festivaalilla kuultiin myös Suomen Musiikkilääketieteen yhdistyksen luentoina Pirten työterveyslääkäri Maria Laurénin esitelmä aiheesta Muusikon työ ja terveys sekä psykofyysisen fysioterapeutti Mikko Patovirran esitelmä aiheesta Luovan työn haasteet ja kehosäätely – autonomisen hermoston ylivirittyneisyys ja miten saavutan balanssin.
Tampere-talossa järjestettävistä konserteista yleisömenestykset olivat Päätöskonsertti Taikaa ja tarinoita sekä festivaalilla useasti esiintyneen, vuosi sitten menehtyneen, taiteilija Vladimir Mendelssohnin muistokonsertti, jossa esiintyivät mm. viulistit Priya Mitchell (IRL), Kreeta-Julia Heikkilä ja Réka Szilvay, sellistit Robert Cohen (GBR) ja Marko Ylönen, pianotaiteilija Eero Heinonen sekä tanssija Pontus Sundset (SWE).
Tampereen seurakuntien kanssa järjestetty perinteinen Yösoitto-konsertti Tampereen Vanhassa kirkossa keräsi myös kirkon täyteen väkeä. Kirkossa kuultiin Mendelssohnin jousioktetto.
Festivaalilla oli tänä vuonna ennätysmäärä ohjelmaa, yksitoista maksullista tapahtumaa ja kaksitoista ilmaistapahtumaa, sisältäen konsertteja, luentoja, kamarimusiikin mestarikursseja ja työpajoja sekä ohjelmaa lapsille. Tapahtumapaikkoina oli Tampere-talo, Muumimuseo, G Livelab, Tampereen Musiikkiakatemia, Tampereen Vanha kirkko ja Koukkuniemen vanhainkoti.
– Yhtenä tärkeänä osana festivaalilla on musiikin parantava ja hyvää tuova vaikutus. Tänä vuonna veimme kahden konsertin verran musiikkia hoitolaitokseen, Koukkuniemen vanhainkotiin. Rinnakkain konserteissa esiintyivät kamarimusiikin mestarikurssien opiskelijat sekä festivaalin taiteilijat, kertoo Tampere Chamber Music -festivaalin taiteellinen johtaja Heini Kärkkäinen.
Tampere Chamber Music -festivaalin tuottivat yhteistyössä Tampere-talo Oy ja Tampere Chamber Music ry. Festivaalia 2022 tukivat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Tampereen kaupunki, Musiikinedistämissäätiö sekä Tampereen seurakunnat.
Festivaalin yhteistyössä olivat keskeisesti mukana Tampereen korkeakouluyhteisö, TAMK Musiikki, Suomen Musiikkilääketieteen Yhdistys, Tampereen kaupunki, Muumimuseo, Tampereen Seurakunnat, Saunaravintola Kuuma ja Café Puusti.
Tampere Chamber Music -festivaali järjestettiin jo toistamiseen hiilineutraalisti, ja festivaalin päästöt hyvitettiin istuttamalla 20 puuta Tampere -talon hiilinieluun Lempäälässä. Vuoden 2021 festivaali oli tiettävästi Suomen ensimmäinen hiilineutraali klassisen musiikin festivaali. Päätapahtumapaikkana Tampere-talo on energiankäytöltään jo hiilineutraali.
Seuraavaa Tampere Chamber Music -festivaalia vietetään tammikuussa 2023
Seuraavaa Tampere Chamber Music -festivaalia vietetään 26.-29.1.2023.
Seitsemännen Tampere Chamber Musicin teema kumpuaa irlantilaisen filosofi John O’Donohuen kirjoittamasta kirjasta Anam Cara -sielun ystävä. Teemat liikkuvat ystävyyden, yksinäisyyden, rakkauden ja kuoleman välillä. Kirjan filosofia on lähellä festivaalin filosofista ulottuvuutta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Festivaalin 2023 lipunmyynti alkaa ja ohjelma sekä esiintyjät julkistetaan alkusyksystä 2022.
Festivaalin ohjelmisto: https://tamperechambermusic.com/ohjelma2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KilpinenTuottajaTampere-talo Oy
Puh:+358 41 533 0381hanna.kilpinen@tampere-talo.fiSuvi LeinonenOhjelmapäällikköTampere-talo Oy
Klassinen musiikki, ooppera, baletti, tanssi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Toimimme myös promoottorina tuottamalla tapahtumia ja konsertteja talon ulkopuolella, ja Events Tampere -tapahtumatoimistomme tuottaa yritystapahtumia ja kongressi- ja kokouspalveluita.
Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2019 Tampere-talon liikevaihto oli 14,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, kävijöitä on vuosittain 675 000 ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Talossa on vieraillut jo lähes 10 miljoonaa kävijää. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja työntekijöitä on 49. Hallituksen puheenjohtaja on Martti Silvennoinen.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Suomen ensimmäinen Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tuulensuun Palatsin syksyn ohjelmistossa komediaa ja murhamysteereitä17.5.2023 11:25:19 EEST | Tiedote
Tuulensuun Palatsin syksyyn on lisätty uutta ohjelmistoa. Tunnelmallinen art deco -palatsi on kuin tehty kummitustarinoille, joita yleisölle tarjoilevat osallistavat murhamysteerit sekä Horror & Tease -kauhuburleskishow. Suosikkikomedia Saikkua, kiitos! naurattaa marraskuussa, ja keikkakalenteria täydentää Linda Lampeniuksen ja Perttu Kivilaakson yhteiskonsertti joulukuussa. Tampere-talossa päästään elokuussa tutustumaan afrikkalaiseen nykysirkukseen, kun guinealainen Circus Baobab esiintyy Isossa salissa osana Tampereen Teatterikesän ohjelmistoa.
Syyslomalla ihmetellään sinisiä kaljupäitä – Blue Man Group tuo uuden maailmankiertueensa Tampere-taloon11.5.2023 14:50:28 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalainen Blue Man Group esiintyy Tampere-talon Isossa salissa parhaaseen syysloma-aikaan lokakuussa. Esitys on osa ryhmän Bluevolution World Tour -kiertuetta, ja Tampere-talo on tämän palkitun teatteri-ilmiön ainoa pysähdyspaikka Suomessa. Komediaa, musiikkia ja sanatonta viestintää yhdistelevissä esityksissä nähdään klassikkonumeroiden lisäksi uusia yllätyksiä. Uutena hahmona kolmen sinisen ja kaljun miehen rinnalla seikkailee naispuolinen seremoniamestari. Liput ovat nyt myynnissä.
Puistokonsertti tuo elokuva- ja näyttämömusiikin Sorsapuistoon – Tampere Filharmonian johdossa Matthew Halls ja solistina Helena Juntunen4.5.2023 18:15:00 EEST | Tiedote
Tampere-talo, Tampere Filharmonia ja Tampereen Sähkölaitos järjestävät loppukesän perinteisen Puistokonsertin Tampereen Sorsapuistossa lauantaina 12. elokuuta 2023. Tämän vuoden teema on elokuva- ja näyttämömusiikki, ja ohjelmisto muistaa 125-vuotisjuhlavuotta viettävää säveltäjä George Gershwiniä. Tampere Filharmoniaa johtaa orkesterin uusi ylikapellimestari Matthew Halls, ja solistina laulaa sopraano Helena Juntunen. Yleisö pääsee äänestämään yhteislaulua.
Beatles-fanien suosikkitapahtuma tekee paluun – Tampere-talo julkaisi uutta ohjelmistoa26.4.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Tampere-talo on julkaissut uutta ohjelmistoa tulevalle syksylle. Rakastettu Tampere Beatles Happening tekee paluun elokuussa. Tällä kertaa ikonisen brittibändin perintöä juhlitaan Tuulensuun Palatsissa. Syksyn ohjelmisto tarjoaa myös muita kotimaisia ja kansainvälisiä ohjelmatärppejä eri musiikkityylien ystäville.
Tampere-talo Oy:n tulos oli koko alkuvuoden jatkuneista koronasuluista huolimatta positiivinen – Kasvu ja kehittyminen jatkuvat emo- ja tytäryhtiöksi jakautuvassa yhtiössä19.4.2023 14:02:19 EEST | Tiedote
Tampere-talo Oy teki viime vuonna pandemiasta huolimatta positiivisen tuloksen. Toteutunut liikevaihto vuonna 2022 oli 14,7 milj. euroa, kun se vielä edellisenä vuonna 2021 oli 6,2 milj. euroa. Vuoden 2022 tulos on 33 942,52 euroa. Tällä liikevaihdolla yhtiö palaa takaisin siihen kokoluokkaan, jossa sen toiminta oli ennen pandemiaa. Yhtiön kasvu ja kehittyminen jatkuvat emo- ja tytäryhtiöksi jakautuvassa konsernissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme