Alko Oy

Kesäkuun myyntitiedote: myynninkasvu jatkui kesäkuussa

Jaa
Poikkeuksellinen alkuvuosi näkyi Alkon myynnissä ja ensimmäisten kuuden kuukauden litramyynti kasvoi 13,5 prosenttia edellisvuodesta. Kesäkuussa alkanut vastuullisuuskampanja Ei tippa, vaan tapa muistuttaa alkoholinkäytön tavoista ja tilanteista.

Alkon litramyynti kasvoi kesäkuussa ja edellisvuoteen verrattuna juomia myytiin 19,6 prosenttia enemmän. Kaikkien tuoteryhmien myynti kasvoi. Kaikkiaan juomia myytiin 9,2 miljoonaa litraa.

Prosentuaalisesti eniten myyntiään kasvattivat roseeviinit, joita myytiin 48,2 prosenttia edellisvuotta enemmän. Toiseksi eniten myyntiään kasvattivat valkoviinit (25,4 prosenttia) ja kolmanneksi kuohuviinit (22,3 prosenttia). Alkoholittomien juomien myynti kasvoi 13,8 prosenttia ja muiden väkevien myynti kasvoi 17,3 prosenttia.

Kaikkiaan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Alkosta myytiin juomia 43,8 miljoonaa litraa ja myynti oli 13,5 prosenttia edellisvuotta vilkkaampaa. Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Alkoissa asioi 26,9 miljoonaa asiakasta, kun vuosi sitten asiakkaita oli 25,7 miljoonaa.

Alkon myynti on kasvanut korona-aikana ravintoloiden ollessa suljettuna ja rajat ylittävän liikenteen ollessa pysäytettynä. Alkoholin kokonaiskulutuksesta anniskelu vastaa noin 10 ja matkustajatuonti noin 15 prosentin osuutta. Tilanteen vaikutusta alkoholin kokonaiskulutukseen on vielä haastavaa arvioida. Valviran tammi-huhtikuun tilastojen perusteella tämän vuoden kokonaiskulutus tullee laskemaan. Valvira ja THL julkaisevat alkoholin tilastoidun kulutuksen ja kokonaiskulutuksen luvut myöhemmin. 

Hallitus purki osittain ravintoloiden aukiolorajoituksia kesäkuun alusta ja edelleen kesäkuun loppupuoliskolta alkaen. Myös matkustamisen rajoituksia purettiin kesäkuussa.

”Rajoitusten purkaminen tullee vaikuttamaan Alkon litramyyntiin tulevina kuukausina. Muutosta on vielä vaikea arvioida”, toteaa Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen.

Alkon myynti tuoteryhmittäin löytyy tilastoista. Tilastoja on julkaistu Alkon sivuilla kuukausittain vuodesta 2014 lähtien.

Kesäkuun alkoholin vähittäismyynti

Suomessa vuosina 2017–2020, tuhatta litraa

 

Alko

Pt-kauppa

Anniskelu

Yhteensä

6/17

9 282

43 175

7 998

 

6/18

8 392

41 508

7 624

 

6/19

7 653

42 995

7 821

 

6/20

9 236

     

Matkustajatuonti vuonna 2019 oli 61,4 miljoonaa litraa.

Kesäkuun alkoholin vähittäismyynti Suomessa

vuosina 2017–2020, tuhatta litraa 100 % alkoholina*

 

Alko

Pt-kauppa

Anniskelu

Yhteensä

6/17

1 489

1 965

493

 

6/18

1 404

1 939

477

 

6/19

1 288

2 010

489

 

6/20

1 515

     

Matkustajatuonti vuonna 2019 oli 6,2 miljoonaa litraa 100 % alkoholia.

Kesäkuun lopussa alkoi pientuottajatuotteita esittelevä teemakuukausi Alkon myymälöissä. Pientuottajatuotevalikoima vaihtelee myymälöittäin, kukin myymälä voi painottaa oman asiakaskunnan ja -kysynnän mukaista valikoimaa. Valtakunnallisesti kaikki tuotteet ovat saatavilla Alkon verkkokaupasta. Pientuottaja- ja lähituotteiden trendi on vahvistunut viime vuosina ja se on näkynyt myös Alkon myynnissä. Tänä vuonna Alko arvioi pientuottajatuotteiden kysynnän kasvavan 10-20 prosenttia.

Ei tippa, vaan tapa -kampanja keskusteluttaa alkoholinkäytön tavoista ja tilanteista

Kesä ja loma on tyypillisesti aikaa, jolloin alkoholia saattaa kulua normaalia enemmän. Omaa alkoholinkäyttöä ja siihen liittyviä tilanteita onkin hyvä pohtia ja arvioida omaa kulutustaan.

Kesällä eri mediakanavissa ja Alkon myymälöissä näkyvä Ei tippa, vaan tapa -kampanja muistuttaa, että lomalla ja kesän aikana nesteytyksestä on hyvä pitää huolta, mutta alkoholi ei sovi janojuomaksi eikä päivittäiseksi rentouttajaksi.

”Asiakkaat ovat suhtautuneet kampanjaan kiinnostuksella ja kuuluisista elokuvista inspiraationsa hakeneet materiaalit ovat esimerkiksi myymälöissä kiinnittäneet asiakkaiden huomiota”, Pennanen sanoo.

* 100 % alkoholi on tilastollinen luku. Siinä kaikki alkoholi muutetaan sataprosenttiseksi. Esimerkiksi litra 4,5-tilavuusprosenttista olutta sisältää 4,5 senttilitraa 100-prosenttista alkoholia.

Alkon myyntitilastoista
Alko julkaisee kuukausittain lukuisia eri myyntitilastoja kuten Alkon myynti tuoteryhmittäin, maakunnittain, hintaryhmittäin, alkuperämaittain ja makutyypeittäin. Tilastot julkaistaan alko.fi-myyntitilastot sivulla. Tilastot eivät ole suoraan verrannollisia keskenään edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, koska myyntipäivät (kuten myyntipäivien lukumäärät, pyhäpäivien ajankohta, viikonpäivät) vaihtelevat kuukausittain. Julkaistuissa tilastoissa ei tätä myyntipäivien vaihtelua ole otettu huomioon.

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–17), viestinta@alko.fi

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 9 500 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 362 myymälää, 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuosittain meillä asioi reilut 54 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2019 Alkon liikevaihto oli 1,14 miljardia euroa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye