Remeo Oy

Keski-Uudellamaalla aloitettu muovinkeräys saanut taloyhtiöiltä hyvän vastaanoton

Jaa
Remeo Oy aloitti alkuvuodesta 2019 muovinkeräyksen taloyhtiöissä Keravalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Taloyhtiöt ovat suhtautuneet positiivisesti mahdollisuuteen kerätä muovipakkaukset erikseen. Sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen.
Sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen.
Sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen.

Remeo alkoi tarjota tämän vuoden alussa muovipakkausten erilliskeräyspalvelua taloyhtiöille Keski-Uudellamaalla eli Keravalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Saatujen kokemusten perusteella taloyhtiöt ovat ottaneet palvelun hyvin vastaan.

”Olemme positiivisesti yllättyneitä taloyhtiöiden ja niiden asukkaiden innokkuudesta kierrättää muovia. Arvioimme, että viime aikoina julkisuudessa käydyt muovinkierrätystä koskevat keskustelut sekä esimerkiksi Ylen I love muovi -kampanja ovat osaltaan lisänneet kiinnostusta lajitteluun”, sanoo aluejohtaja Kimmo Käenmäki Remeo Oy:stä.

”Jotkut taloyhtiöt ovat olleet huolissaan siitä, riittääkö jätepisteiden tila uusien jätejakeiden keräämiselle. Uusille keräysastioille voi saada hyvinkin tilaa muuttamalla jätejakeiden astiamääriä tai tyhjennysvälejä. Esimerkiksi sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen”, Käenmäki kertoo.

Remeo on toiminut kuluneena keväänä Ylen I love muovi -kampanjassa yhtenä yhteistyökumppanina. Kampanja korosti lajittelun merkitystä, mikä on myös Remeo Oy:lle tärkeätä. Yrityksessä mietitään jatkuvasti teknisiä ja logistisia ratkaisuja siihen, miten jätteet hoidetaan tulevaisuudessa yhä tehokkaammin.

Kotitalouksille on lisäksi kehitetty monilokeroratkaisu, joka helpottaa kierrätystä omalla pihalla. Ratkaisu on ollut vuosia käytössä mm. Vaasassa, Turussa ja Lappeenrannassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluejohtaja Kimmo Käenmäki, Remeo Oy, puh. 044 711 4800, kimmo.kaenmaki@remeo.fi

Kuvat

Sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen.
Sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Remeo Oy
Remeo Oy
Linjatie 6
01260 VANTAA

010 5400http://www.remeo.fi

Remeo Oy on suomalainen ympäristöhuoltoalan yritys. Yhdessä asiakkaidemme kanssa kehitämme uusia ratkaisuja, joilla eilisen roskat palautetaan hyötykäyttöön, huomisen raaka-aineiksi. Työllistämme noin 350 ammattilaista 14 paikkakunnalla ja kahdeksassa kierrätys- ja hyötykäyttömateriaaleja käsittelevässä laitoksessa. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 82,9 miljoonaa euroa. remeo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Remeo Oy

Remeo ja Lamor solmivat sopimuksen muovijätteen toimituksista raaka-aineeksi Lamor Recyclingin laitokselle Porvoon Kilpilahteen26.3.2024 10:00:51 EET | Tiedote

Remeo ja Lamor Recycling ovat allekirjoittaneet sopimuksen lajitellun muovijätteen toimituksista Lamor Recyclingin muovin kemiallisen kierrätyksen laitoksen raaka-aineeksi Porvoon Kilpilahteen. Remeo toimittaa laitoksen tarvitseman jätemäärän kokonaisuudessaan ja oikeanlaatuisena laitoksen valmistuttua myöhemmin tänä vuonna. Tuleva laitos on ensi vaiheen 10.000 tonnin vuosittaisella käsittelykapasiteetillaan ensimmäinen teollisen mittakaavan muovin kemiallinen kierrätyslaitos. Se on myös konseptilaitos, jonka avulla Lamor tavoittelee 100.000 tonnin kierrätysmuoviportfoliota.

Remeo on esikäsitellyt ja -tutkinut ennätysmäärän jätemateriaalia yhdyskuntajätteen koostumuksen ja kierrätettävyyden arvioimiseksi15.11.2023 14:08:36 EET | Tiedote

Remeo on tehnyt ennätyksellisen 512 tonnin yhdyskuntajätteen koeajon MSWPlast-tutkimusta varten. Koeajo on osa VTT:n hanketta, jossa yhdyskuntajätteiden muovijakeiden lajittelua tutkitaan ja sen kierrätystä arvioidaan. Tavoitteena on parantaa muovin kierrätystä, vähentää sen polttoa ja edistää muovin käyttöä uusioraaka-aineena. Hankkeen toteuttaminen olisi ollut mahdotonta ilman huipputeknologiaa hyödyntävää Remeon Vantaan kierrätyslaitosta. Kiitos sen ainutlaatuisille ratkaisuille, tutkimuksessa voitiin kerätä tarkkaa ja luotettavaa dataa eri materiaaleista ja niiden kierrätyskelpoisuudesta ennätyksellisen suurella mittakaavalla.

Vantaan Energian suunnittelema aktiivihiililaitos avaisi uuden arvoketjun materiaalikierrätykseen ja tuottaisi hiilineutraalia lämpöä ja aktiivihiiltä. Remeo mukana pääyhteistyökumppanina.4.10.2022 11:41:06 EEST | Tiedote

Vantaan Energia suunnittelee rakentavansa aktiivihiililaitoksen, joka mahdollistaa yhä ympäristöystävällisemmän lämmöntuotannon jatkojalostamalla kierrätyspuuta muuhun kuin polttamiseen perustuvalla menetelmällä. Pääkaupunkiseudun lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöt pienenevät laitoksen myötä jopa 60 000 tonnia vuodessa. Prosessin lopputuotteena syntyy hiilineutraalia lämpöä Vantaan Energian kaukolämpöverkkoon sekä biopohjaista aktiivihiiltä yhdyskuntien ja teollisuuden käyttökohteisiin, esimerkiksi teollisuuden vesien ja kaasujen puhdistusprosesseihin. Aktiivihiililaitos-hankkeessa luodaan uusi kiertotalouden liiketoimintamalli, joka kokoaa arvoketjun toimijat yhteen ratkaisemaan kierrätyspuun hyödyntämisen uusioraaka-aineena. Laitos on osa Vantaan Energian Hiilinegatiivinen 2030 -hankekokonaisuutta.

Remeon kasvutarina jatkuu – selvitystyö rakennusjätteen käsittelyn modernisoimiseksi Tampereella aloitetaan1.9.2022 15:58:32 EEST | Tiedote

Remeo käynnistää selvitysprosessin Tampereen Ruskon kierrätyslaitoksen käsittelytoiminnan päivittämiseksi. Selvitystyössä keskitytään rakennus- ja purkujätteen käsittelyn modernisointiin laitoksella. Tämän lisäksi selvitetään muovien ja kuitujen käsittelymahdollisuuksien lisäämistä Ruskon laitoksella. ”Olemme saaneet hyviä tuloksia Vantaalla toimivalla käsittelylaitoksellamme, joka käyttää huipputeknologiaa materiaalien lajittelussa. Haluamme skaalata hyväksi todettuja ratkaisujamme valtakunnallisesti ja tuoda erinomaisia kierrätystuloksia yhä laajemman asiakaskunnan saataville”, Remeon jalostuksen liiketoimintajohtaja Mauri Lielahti kertoo. Osana selvitystyötä Remeo käynnistää myös ympäristöluvan päivittämisen suunniteltujen kokonaisuuksien mukaiseksi. Investoinnilla vaikutus koko rakennusalan kierrätyksen tehostumiseen Mahdollinen investointi kehittäisi koko rakennusalan kierrätystä sekä vaikuttaisi positiivisesti ilmastopäästöjen vähentämiseen. Remeon Vantaan teollisella kierrätysla

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye