Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa kartoittaa sähköautojen latausverkoston rakentamista

Jaa
S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto. Osuuskauppa Keskimaa on mukana kartoittamassa mahdollisuuksia sähkölatauspisteiden rakentamisesta Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen.
Keskimaa on parhaillaan kartoittamassa sähköautojen latauspisteiden rakentamistarpeita ja -mahdollisuuksia Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen.
Keskimaa on parhaillaan kartoittamassa sähköautojen latauspisteiden rakentamistarpeita ja -mahdollisuuksia Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen.

ABC-latausverkosto rakennetaan tulevina vuosina vaiheittain S-ryhmän ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Ladattavien autojen määrä on voimakkaassa kasvussa. ABC-ketjun arvion mukaan sähköautoja tai ladattavia hybridejä arvioidaan olevan Suomessa vuonna 2030 yli 500 000. Kasvava ladattava sähköautokanta edellyttää huomattavasti nykyistä laajempaa ja saavutettavampaa latausverkostoa. Ensimmäiset ABC-latauspisteet avataan keväällä 2021 pääkaupunkiseudulle ja yhdessä asiakkaiden kanssa karttuvien kokemusten perusteella toimintaa kehitetään ketterästi verkoston laajentamisen ohella.

Keskimaa kartoittaa ABC-latauspisteiden verkostoa toimialueellaan

Osuuskauppa Keskimaa on myös aloittanut kartoittamaan ABC-latauspisteiden rakentamisen verkostoa Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen. Investointipäätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

− Olemme omalta osaltamme valmistautumassa latausverkoston rakentamiseen ja kartoittamassa mahdollisia kohteita. Meille on tärkeää, että teemme perusteellisen pohjatyön asiakaskokemuksen varmistamiseksi ja oikean investointipäätöksen tueksi, toteaa Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

− Haluamme palvella asiakkaitamme sähköautoilun suosion kasvaessa. Sähköautoilun suosio näkyy vielä tässä vaiheessa voimakkaimmin pääkaupunkiseudulla. Sähköautoilun kasvu pääkaupunkiseudulla kasvattaa valtakunnallisen liikenteen lataustarpeita Keski-Suomessa, myös alueellistenlatauspisteiden tarve kasvaa vähitellen sähköautojen määrän lisääntyessä Keski-Suomessa. Lähdemme innolla panostamaan ekologisiin sähköautoilun palveluihin, jotta pystymme tarjoamaan asiakasomistajillemme kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden, Tervanen jatkaa.

Ensimmäisessä vaiheessa latauspisteiden tarpeita ja mahdollisuuksia ollaan kartoittamassa Keskimaan ABC-asemille, Prismoihin, Sokos Hotelleihin sekä S-marketeihin. Tällä hetkellä Keskimaan toimipaikkojen yhteydessä sijaitsevia, yhteistyökumppanin ylläpitämiä, sähköauton latauspisteitä on Prisma Seppälän ja Sokkarin kauppakeskuksen parkkihalleissa. Lisäksi ABC Hirvaskankaalla on Teslan latauspiste.

S-ryhmä sähköistämässä koko Suomen

Latauspisteverkoston laajentaminen on osa S-ryhmä-tasoista hanketta. S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Laajan sähkölatausverkoston kehittämisen ohella kehitetään myös muita liikenteen energiamuotoja.

Latauspisteiden sähkö on S-ryhmän pääosin itse tuottamaa uusiutuvaa tuulivoimaa. S-ryhmässä on investoitu jo vuosia tuulivoimaan sekä aurinkosähköön. Keskimaan toimipaikoissa sähkö tuotetaan sataprosenttisesti uusiutuvilla energiamuodoilla, pääosin S-ryhmän omalla tuulivoimalla sekä paikallisesti myymälöiden katoille asennetuilla aurinkopaneeleilla.


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, Heikki Tervanen, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi

Kuvat

Keskimaa on parhaillaan kartoittamassa sähköautojen latauspisteiden rakentamistarpeita ja -mahdollisuuksia Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen.
Keskimaa on parhaillaan kartoittamassa sähköautojen latauspisteiden rakentamistarpeita ja -mahdollisuuksia Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye