Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan investoinnit marketeihin jatkuvat – henkilöstömäärä kasvanut

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan tammi-syyskuun liikevaihto oli 471,7 miljoonaa euroa kasvaen 1,0 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammi-syyskuun tulos ennen veroja oli 17,2 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos 16,6 miljoonaa euroa, mikä on 0,7 miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna. Tulosparannus tulee käyttötavarakaupasta. Koko vuoden operatiivisen tuloksen ennakoidaan päätyvän edellisen vuoden, yli 20 miljoonan euron tasolle. Alkuvuoden aikana Keskimaa on investoinut merkittävästi maakunnan palvelujen kehittämiseen uudistamalla useita myymälöitä eri puolilla Keski-Suomea.

Market- ja tavaratalokaupan liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 342,1 miljoonaan euroon (+ 2,0 %). Päivittäistavarakauppaa tehtiin 296,0 miljoonalla eurolla (+ 1,9 %). Päivittäistavarakaupassa Keskimaan kasvu on lähellä valtakunnan markkinan kasvua.Käyttötavarakaupan liikevaihto oli 43,8 miljoonaa euroa, mikä oli 2,2 % edellisvuotta enemmän.

− Erityisen tyytyväisiä olemme Sokoksen myynnin kasvuun. Näyttää siltä, että Sokos-ketju menestyy viime vuosina muuttuneessa käyttötavarakaupan kilpailutilanteessa hyvin. Teemme kovasti töitä Keskimaassa, jotta Kauppakeskus Sokkari olisi Jyväskylän keskustassa entistä houkuttelevampi kauppapaikka, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto oli alkuvuoden osalta 95,6 miljoonaa euroa (-1,6 %). ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 23,0 miljoonalla eurolla (-1,0 %). Polttonestekaupan liikevaihto tammi-syyskuussa oli 72,6 miljoonaa euroa (-1,8 %).

Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 29,5 miljoonaa euroa, jossa oli laskua -0,9 %. Ravintolakauppa oli 20,9 miljoonaa euroa (-0,2 %) ja majoituskauppa liikevaihto oli 8,6 milj.€ (-2,6 %). Majoitusmarkkinan myynti on laskenut edellisestä vuodesta koko Jyväskylän seudulla.Keskimaan Solo Sokos Hotel Paviljongin 40 huoneen laajennus valmistui kesällä ja majoituskapasiteettia on nyt edellisvuotta enemmän tarjolla.


Investointeja maakunnan ja Jyväskylän marketeihin


Keskimaa on panostanut erityisesti maakunnan marketpalveluiden kehittämiseen. Keskimaa on uudistanut alkuvuoden aikana useita myymälöitä Keski-Suomessa. Laukaan, Saarijärven, Suolahden ja Viitasaaren S-marketeissa on tehty myymäläuudistukset, joissa on kiinnitetty erityistä huomioita valikoimien päivittämiseen sekä myymäläilmeen selkeyttämiseen. Kuluneen vuoden merkittävin, jopa historiallinen avaus, oli uusi Sale-myymälä Kivijärvelle. Uusi lähes 700 neliön kiinteistö rakennettiin vanhan myymälän taakse, samalle tontille. Sale Kivijärven 400 neliön myymälä tarjoaa asiakkaille nykyaikaiset myymälätilat.

Jyväskylän S-market Kuokkalassa ja S-market Kolmikulmassa on aloitettu myymäläremontit elokuussa. S-market Kuokkalassa remontti valmistuu marraskuussa ja S-market Kolmikulmassa uudistunutta myymälää päästään juhlimaan ennen joulua. S-market Savela on kokeillut lähes puolen vuoden ajan ympärivuorokautista 24/7-aukioloaikaa, jonka hyvien kokemusten perusteella Savelassa on päädytty palvelemaan asiakkaita pysyvästi ympärivuorokauden.

Keskimaan henkilöstömäärä on kasvanut

Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli syyskuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 1 777 työntekijää, mikä oli 13 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kesällä 2019 Keskimaassa on työskennellyt noin 800 kesätyöntekijää, joista noin puolet oli työelämään ensimmäistä kertaa tutustuvia nuoria.

Keskimaa on S-ryhmässä edelläkävijä digitaalisten palveluiden käyttöönotossa. Keskimaan asiakkaista jo yli 36% eli noin 74 000 keskisuomalaista on ottanut S-mobiilin aktiiviseen käyttöön. S-mobiilin käyttäjistä löytyy tasaisesti kaikenikäisiä ja eri puolilla Keski-Suomea asuvia asiakkaitamme. Osuuskauppa Keskimaalla oli syyskuun lopussa omistajia 132 697, mikä oli 1 783 enemmän kuin vuotta aiemmin. Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota on maksettu tammi-syyskuussa 15,4 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye