Keskimäärin kolme ensisijaista hakijaa tavoittelee jokaista aloituspaikkaa TAMKissa tammikuussa alkaviin tutkintokoulutuksiin

Tammikuussa 2023 alkaviin opintoihin TAMKissa on yhteensä 660 aloituspaikkaa. Marraskuun alussa pidetään kolme valintakoetilaisuutta, joihin odotetaan noin 1600 osallistujaa.
Syksyn AMK-hakukohteista suosituin, ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella, oli maahanmuuttajille suunnattu kaksikielinen sairaanhoitajakoulutus, johon oli 444 ensisijaista hakijaa. Hakijoiden määrä lähes kaksinkertaistui viime syksystä, jolloin koulutus oli hakukohteena ensimmäistä kertaa. Koulutus järjestetään yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Toiseksi eniten hakijoita oli röntgenhoitajan tutkinto-ohjelmaan, Porin päivätoteutukseen.
Ylempien AMK-tutkintojen hakukohteissa eniten ensisijaisia hakijoita veti sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelma, joka painottuu hyvinvointiteknologiaan. Toiseksi suosituin YAMK-hakukohde oli restonomin ylempi tutkinto-ohjelma, jonka fokus on palveluliiketoiminnan johtamisessa.
Valintakokeet marraskuussa
Valintakoetilaisuuksia järjestetään ammattikorkeakouluissa viikolla 44 (31.10.–3.11.2022). Tampereen ammattikorkeakoulun pääkampuksella pidetään kolme koetilaisuutta tiistain 1.11., keskiviikon 2.11. ja torstain 3.11. aikana. Koetilaisuuksissa hakijoille on yhteensä 1600 koepaikkaa eli noin 540 paikkaa tilaisuutta kohden.
Valintakokeisiin saapuvan kannattaa seurata TAMKin valintakokeet -sivua ennen koetilaisuuteen saapumista:
AMK-valintakokeet - syksy 2022
Opiskelijavalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 25.11. Opiskelupaikka tulee vastaanottaa viimeistään 2.12. Opinnot alkavat tammikuussa 2023.
Lisätietoja AMK-valintakokeesta:
https://www.ammattikorkeakouluun.fi/hakijalle/valintatavat/amk-valintakoe/
Tietoja hakijoille TAMKin opiskelijavalinnan etenemisestä ja valintakokeista:
hakijapalvelut.tamk@tuni.fi
p. 0294 520 444 (ma ja to klo 12–14)
TAMKin hakijapalvelut
Lisätiedot:
Opiskelijarekrytoinnin päällikkö Kristiina Engblom-Pelkkala
p. 040 663 7679, kristiina.engblom-pelkkala@tuni.fi
Koulutuksen vararehtori Sanna Wesanko
p. 040 509 2711, sanna.wesanko@tuni.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK alkaa valmentaa maahanmuuttaneita korkeakouluopintoihin15.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu käynnistää syksyllä 2023 korkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen maahanmuuttaneille. Koulutuksessa opiskelijat kehittävät suomen kielen taitojaan ja opiskeluvalmiuksiaan sekä saavat tietoa erilaisista koulutusvaihtoehdoista. Hakuaika on 1.6.–5.8.2023.
Kuoroakatemia kokoaa ammattikuorolaulajat yhteiskonserttiin Tampereelle11.5.2023 13:56:55 EEST | Tiedote
TAMK Musiikin Kuoroakatemia-hanke huipentuu ammattilaiskuorojen yhteiseen konserttiin Duruflé: Requiem Tampereen tuomiokirkossa lauantaina 13.5.2023 klo 19.
TAMK vie droonikoulutuksen ja droonitoiminnan regulaation osaamista Namibiaan8.5.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu on saanut ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista Finnpartnership-rahoituksen tukitoimintohankkeelle, joka avustaa Radai Oy:n liikekumppanuustukihanketta. Kyseessä on TAMKin ensimmäinen hanke tällä rahoituksella, jolla suomalaisten yritykset tekevät yhteistyötä kehitysmaiden kanssa.
TAMKin tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän tai siirtohaun kautta? Hakuaika 3.–17.5.27.4.2023 08:56:06 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun kevään 2023 avoimen väylän erillishaussa on runsas koulutustarjonta lukuisilla aloilla. Avoimen väylän erillishaku alkaa 3.5. ja päättyy 17.5. kello 15.00. Samaan aikaan käynnissä on myös siirtohaku korkeakoulua tai alaa vaihtaville opiskelijoille.
Tampereen ammattikorkeakoulu ja Sydänsairaala kouluttavat sydänpotilaiden hoitotyön asiantuntijoita24.4.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu järjestää yhteistyössä Sydänsairaalan kanssa ammatillista täydennyskoulutusta sydänpotilaiden hoitotyöhön. Seuraava täydennyskoulutus käynnistyy syksyllä 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme