STTK ry.

”Keskittyminen pelkästään menoihin vanhentunutta” STTK esittää kehysbudjetoinnin uudistamista

Jaa

Kehysbudjetointi asettaa katon valtion menoille hallituskauden aikana. Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat haastaneet kehysbudjetoinnin. Molempien vuoksi Suomessa on jouduttu poikkeamaan perinteisestä kehysbudjetoinnista ja rajaamaan osa menoista kehysten ulkopuolelle.

─ Nykyinen kehysbudjetointi oli perusteltua vielä 2000-luvun alussa, kun nopea talouskasvu kasvatti voimakkaasti verotuloja. Menokehysten avulla voitiin tällöin turvata se, että kasvaneita verotuloja ei käytetä välittömästi uusiin menoihin, vaan julkisen talouden vahvistamiseen, STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa.

Kehysmenettely otettiin käyttöön vuonna 1991 ja sitä on uudistettu vuonna 2003. Se ei kuitenkaan ole onnistunut estämään valtion velkaantumista, on tehnyt elvyttämisestä tehotonta ja johtanut hallinnonalojen siiloutumiseen.

STTK:n mielestä joustamaton ja ainoastaan menopuoleen keskittyvä kehysbudjetointi onkin ajatuksena vanhentunut ja sitä on uudistettava vastaamaan nykyisiä tarpeita.

─ Esitämme, että tulot eli verotus on otettava budjetointiin mukaan. Hyvinvointialueiden rahoitus on jätettävä kehysten ulkopuolelle. Kehysbudjetointiin on lisättävä elvytysvara yllättävien kriisien varalta ja julkiset investoinnit on kehyksen puitteissa mahdollistettava nykyistä paremmin.

─ Kokonaan kehysbudjetointia ei tarvitse hylätä, Lainà korostaa.

Ainoastaan täysin poikkeuksellisia tilanteita varten STTK:n mielestä on säilytettävä valmius luopua kehysbudjetoinnista väliaikaisesti.

─ On aina muistettava, että kehysbudjetointi on työkalu julkisen talouden hallinnoimiseksi, ei päämäärä itsessään, Patrizio Lainà korostaa.

(Video kehysbudjetoinnin uudistamisesta katsottavissa klo 9.00 alkaen: https://youtu.be/hi89xityMUg)

Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kehysbudjetoinnin kehittäminen | Patrizio Lainà, STTK:n pääekonomisti

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin 450 000 jäsentä.
Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia.
Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista18.4.2024 12:39:11 EEST | Tiedote

Kehysriihen kyyti oli kylmää ja hallituksen tekemät arvovalinnat selviä. Kärsimään joutuvat myös opiskelijat. ─ Hallitus perusteli kehysriihitoimia Suomelle kasvua tuovina, mutta oikea kasvun tie olisi ollut tukea ja auttaa opiskelijoita sekä luoda mahdollisuuksia valmistua ajoissa ja ilman merkittävää opiskeluiden aikaista uupumista. Nyt toimittiin päinvastoin, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Opiskelijoiden toimeentuloon ollaan tekemässä iso leikkaus siirtämällä opiskelijat pois yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisälle - takaisin menneisyyteen. Muutos laskee opiskelijoiden tuloja varsinkin sen vuoksi, ettei asumislisää todennäköisesti saa kesäisin. ─ Ennestään opintojen ja toimeentulohuolien kuormittamien opiskelijoiden arkeen ollaan tuomassa lisää ahdistuksen aiheita, kun toimeentulon määrittää se, saako kesätöitä vai joutuuko perustoimeentulotuen varaan. Työskentely opintojen ohella Mäyrälä huomauttaa, että työskentely ei ole lainkaan

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa16.4.2024 16:55:50 EEST | Tiedote

Hallitus on päättänyt kehysriihessään kolmen miljardin euron lisäsopeutuksesta. Koska Suomi on jo taantumassa, STTK:n mielestä riski on, että näin merkittävä lisäsopeutus ensi vuonna pidentää taantumaa entisestään. - Hallitus ei puuttunut riittävästi Suomen julkisen talouden keskeisimpään ongelmaan eli kokonaisveroasteen romahdukseen. Kokonaisveroaste laskee hallituskauden aikana noin kahdeksan miljardia, mutta kehysriihessä tehtiin veropäätöksiä ainoastaan vajaan kahden miljardin euron edestä, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa. Sopeutus on hallituksen toimenpiteissä pahasti epätasapainossa painottuen leikkauksiin. Arvonlisäveron kiristäminen puolestaan syö pieni- ja keskituloisten ostovoimaa. Sosiaaliturvan varassa oleville alv:n korotusta ei kompensoida edes osittain, sillä indeksitarkistukset ovat jäissä. - Valmiste- ja liikenteen verotus olisi kannattanut kiinnittää indeksiin. Yhdessä listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen korjaamisen kanssa verotuloja olisi saatavissa yli mi

STTK:n hallitus: Vaihtoehdotonta talouspolitiikkaa ei ole, kyse on arvovalinnoista15.4.2024 13:09:14 EEST | Tiedote

Hallitus istuu parhaillaan kehysriihessä, jossa on ilmoitettu tavoiteltavan jopa kolmen miljardin lisäsäästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. STTK:n hallituksen mielestä monet etukäteen julkisuudessa esiin nousseet toimenpide-ehdotukset kuulostavat käsittämättömiltä. - Esimerkiksi vasta hetken aikaa toimineilta hyvinvointialueilta pitäisi löytää merkittäviä säästöjä tilanteessa, jossa ne kaikki eivät tälläkään hetkellä pysty palvelemaan ja auttamaan kansalaisia edes välttämättömissä ja kiireellisissä tarpeissa. Miten säästöjä tekemällä kyettäisiin parempaan palveluun, puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Eläkkeisiin on ennakkoon kaavailtu leikkauksia muodossa tai toisessa. Asia tuntuu aiheuttavan eripuraa hallituksen sisällä, kun toinen pääpuolue on valmis saksimaan eläkkeistä ja toinen ei. STTK:n hallitus varoittaa tekemästä mitään työeläkejärjestelmää koskevia uusia päätöksiä, sillä silloin vaikeutettaisiin parhaillaan eläkeuudistusta valmistelevaa kolmikantaista työtä. -

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye