Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari aloittaa yritysten vastuullisuuskoulutukset

Jaa
Keskuskauppakamari aloittaa ensi syksynä yritysten vastuullisuuskoulutukset, joiden tavoitteena on varmistaa, että suomalaiset yritykset ovat vastuullisuuden suunnannäyttäjiä koko maailmassa.
Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.

Ensimmäinen vaihe yritysvastuukoulutuksissa koskee päästövähennyksiä. Tavoitteena on, että yritykset ovat hiilineutraaleja vuoteen 2035 tai viimeistään vuoteen 2040 mennessä. Päästövähennyksissä keskitytään aluksi yritysten oman toiminnan, logistiikan ja energiankäytön aiheuttamiin päästöihin. Yritykset voivat turvautua myös päästöjen kompensoimiseen, mikäli muut varteenotettavat keinot suorien päästöjen vähentämiseksi on käytetty. 

Yritykset ovat ymmärtäneet sen, että asiakkaat vaativat jo vastuullista toimintaan. Vastuullinen yritystoiminta vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja liiketoiminnan kannattavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. 

Keskuskauppakamarin perustaman vastuullisuuslautakunnan tehtävänä on valmistella elinkeinoelämän tarpeisiin sopivia vastuullisuusjärjestelmiä neljästä aihekokonaisuudesta. Kokonaisuuksiin kuuluvat ilmastopäästöt, ihmisoikeudet, sosiaalinen vastuu ja ympäristövastuu. Lautakunnan tehtävänä on määritellä niitä koskevat tavoitteet, suunnitella koulutustilaisuuksia sekä arvioida yhtiöiden edistymistä vastuullisuusjärjestelmien toimeenpanossa. Lautakunta voi myös ottaa kantaa ajankohtaisiin vastuullisuuskysymyksiin antamalla suosituksia ja kannanottoja näistä aiheista. 

Lautakunnan puheenjohtajaksi on valittu Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Hanna-Leena Pesonen ja varapuheenjohtajaksi OP-ryhmän brändi- ja yritysvastuujohtaja Kati Ihamäki. Muut jäsenet ovat yritys- ja järjestötaustaisia. 

”Lautakunnassamme on vahvaa osaamista yritysvastuusta niin yrityspuolelta kuin akateemisesta ja järjestömaailmastakin”, Yrjö-Koskinen sanoo. 

Koulutukset alkavat ensi syksynä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa ja Vaasassa. Koulutustilaisuudet ovat avoimia kaikille yrityksille. 

Vastuullisuuslautakunnan jäsenet:

  • Puheenjohtaja: Hanna-Leena Pesonen, dekaani, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu 
  • Varapuheenjohtaja: Kati Ihamäki, brändi- ja yritysvastuujohtaja, OP-ryhmä 
  • Anne Ekberg, viestintä- ja markkinointijohtaja, Fiblon Oy 
  • Minna Halme, professori, Aalto-yliopisto 
  • Terhi Koipijärvi, viestintäjohtaja, Metsähallitus 
  • Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja, Lassila & Tikanoja Oy
  • Ari Nissinen, kehittämispäällikkö, Suomen ympäristökeskus
  • Anja Peltonen, johtaja (kuluttajapolitiikka), Kilpailu- ja kuluttajavirasto
  • Michaela Ramm-Schmidt, johtaja (yritysyhteistyö), Baltic Sea Action Group
  • Lea Rankinen, vastuullisuusjohtaja, SOK
  • Elina Seppälä, Energy Sourcing Director, Stora Enso Oy
  • Leo Stranius, toiminnanjohtaja, Kansalaisareena

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Vuoden vastuullisuusteko –kilpailu alkaa – yritysten vastuullisuusteot näkyväksi8.4.2024 06:54:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari järjestää jälleen Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun. Kilpailun tarkoituksena on lisätä tietoisuutta yritysten tekemästä vastuullisuustyöstä ja nostaa esille niin pieniä kuin suuriakin vastuullisuustekoja. Vuoden vastuullisuusteko valitaan yleisöäänestyksellä ja palkitaan Keskuskauppakamarin Suuressa yritysvastuupäivässä 13.11.2024. Ehdotuksia otetaan vastaan nyt.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye