Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Etäosallistumisesta yhtiökokoukseen tulossa pysyvä käytäntö – sähköisessä tunnistautumisessa yhä haasteita

Jaa
Noin 85 prosenttia pörssiyhtiöistä hyödynsi kevään varsinaisissa yhtiökokouksissaan yhtiökokousten järjestämistä helpottanutta väliaikaista lainsäädäntöä. Keskuskauppakamarin mukaan ensi kevään yhtiökokouksissa tullaan näkemään uusia käytäntöjä niin kokousmenettelyissä kuin hallituksen jäsenten valintamenettelyssä.
Keskuskauppakamarin johtava yhtiöoikeudesta ja arvopaperimarkkinaoikeudesta vastaava asiantuntija Ville Kajala Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin johtava yhtiöoikeudesta ja arvopaperimarkkinaoikeudesta vastaava asiantuntija Ville Kajala Kuva: Liisa Takala.

Valtaosa pörssiyhtiöistä edellytti osakkeenomistajiaan äänestämään tämän kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa päätösehdotuksista ennakkoon ilman mahdollisuutta osallistua kokoukseen paikan päällä. Edellisvuotta selvästi useampi pörssiyhtiö halusi kuitenkin lisätä vuorovaikutusta osakkeenomistajiensa kanssa järjestämällä osakkeenomistajilleen virtuaalisen tilaisuuden yhtiökokouksen ulkopuolella. Myös osakkeenomistajat esittivät kirjallisia kysymyksiä yhtiön johdolle edellisvuotta enemmän.

Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tänään julkaisemasta Corporate Governance -selvityksestä. Yhtiökokouskäytäntöjen lisäksi selvityksessä käytiin läpi hallinnointikoodin noudattamista sekä hallitusten työskentelyä Helsingin pörssin päälistalla noteeratuissa yhtiöissä.

”Pörssiyhtiöiden yhtiökokousten valmistelu alkaa yleensä jo kuukausia ennen yhtiökokousta. Loppuvuoden huonon koronatilanteen takia valtaosa yhtiöistä päätyi välttämään fyysiseen yhtiökokoukseen liittyvät terveysturvallisuusriskit hyödyntämällä kesäkuun loppuun asti voimassa olleen väliaikaisen lainsäädännön mahdollistamia helpotuksia”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala.

Heinäkuussa tulivat voimaan pysyvät osakeyhtiölain muutokset, joilla mahdollistetaan etäyhteyden välityksellä ilman kokouspaikkaa pidettävät yhtiökokoukset ja edistetään sellaisten hybridikokousten järjestämistä, joissa myös etäyhteyden välityksellä osallistuvilla osakkeenomistajilla on täydet osallistumisoikeudet.

”Moni pörssiyhtiö harkitsee parhaillaan ensi vuoden yhtiökokouksen järjestämistapaa. Väliaikaisen lain aikana toimivaksi havaittua ennakkoäänestysmahdollisuutta tullaan todennäköisesti tarjoamaan ensi keväänäkin laajasti. Uuden lainsäädännön mukaisia hybridikokouksia, joissa etänä osallistuvat osakkeenomistajat käyttävät puheoikeuttaan suullisesti, ei ole tähän mennessä pidetty vielä yhdessäkään yhtiössä”, sanoo Kajala.

Ulkomaisten osakkeenomistajien tunnistamisessa haasteita

Kajalan mukaan etänä osallistuvien ulkomaisten osakkeenomistajien tunnistamiseen ei toistaiseksi ole tarjolla kotimaisten osakkeenomistajien vahvaa tunnistautumista vastaavaa automatisoitua menetelmää.

”Ulkomaisten osakkeenomistajien tunnistamiseen liittyvät käytännön vaikeudet voivat aiheuttaa ongelmia osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Näitä ongelmia pyritään kaikin keinoin ratkaisemaan, mutta yhdenvertaisuusnäkökohdat saattavat hidastaa uuden lainsäädännön mukaisten hybridikokousten käyttöönottoa”, sanoo Kajala.

Uusi vaihtoehto hallituksen jäsenten valintamenettelyyn

Suomessa hallituksen kokoonpanosta on päätetty perinteisesti yhtenä kokonaisuutena. Kajalan mukaan ensi keväänä yhtiökokouskäytännöissä nähtäneen myös menettely, jossa osakkeenomistajien kannatus kullekin hallitukseen ehdolla olevalle henkilölle mitataan erikseen.

”Henkilötason valintamenettely on yleistynyt monessa muussa maassa. Ulkomaiset sijoittajat ja äänestyssuosituksia laativat valtakirjaneuvonantajat ovat siksi alkaneet kiinnittää huomiota hallituksen jäsenten valintamenettelyyn myös suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Suomessa Arvopaperimarkkinayhdistys on julkaissut kannanoton, jonka mukaan myös henkilötasolla tapahtuva valintamenettely on mahdollista ja hyvän arvopaperimarkkinatavan mukaista. Päätös valintamenettelystä jää kannanoton mukaan pörssiyhtiölle”, sanoo Kajala.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava yhtiöoikeudesta ja arvopaperimarkkinaoikeudesta vastaava asiantuntija Ville Kajala Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin johtava yhtiöoikeudesta ja arvopaperimarkkinaoikeudesta vastaava asiantuntija Ville Kajala Kuva: Liisa Takala.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye