Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: EU:lla ei ole varaa olla heikko suurvaltojen rinnalla - riippuvuudet Venäjästä on katkaistava

Jaa
Euroopan unioni synnytettiin takaamaan rauhaa Eurooppaan. Yhteisten taloudellisten intressien avulla haluttiin turvata, etteivät valtiot kävisi asein toistensa kimppuun. Tänä vuonna Eurooppa-päivää varjostaa kuitenkin Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainaan. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Päivi Woodin mukaan parasta EU:n ulkopolitiikkaa on katkaista riippuvuudet Venäjästä. EU:n sisäpolitiikassa Suomella tulisi olla selkeämpi näkemys siitä, mihin suuntaan EU:ta tulevaisuudessa kehitetään ja mitä Suomi haluaa unionilta.
Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Liisa Takala.

”Euroopan unionissa on omat heikkoutensa ja se on kehittynyt kriisien kautta juuri niin vahvaksi, kuin se on tänään. EU on onnistunut puolustamaan sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä ja monenkeskistä maailmankauppaa. Suomelle se on tuonut mahdollisuudet toimia yli 500 miljoonan kuluttajan sisämarkkinoilla. Sisämarkkinoiden on kehityttävä ja vastattava myös tulevaisuuden tarpeisiin”, Wood sanoo. 

Woodin mukaan Suomessa tarvitaan näkemystä, aktiivista keskustelua EU:n tulevaisuudesta ja vahvempaa otetta oikea-aikaiseen EU-vaikuttamiseen. Unioni sellaisena kuin Suomi siihen liittyi vuonna 1995 ei koskaan palaa. Wood sanoo, että osana vaikutusvallan kasvattamista on näkemyksen lisäksi aktiivinen ote edistää asioita. 

”Suomella tulisi olla vahvempi näkemys omasta roolistaan osana unionia ja siitä, mihin suuntaan unionia halutaan kehitettävän, erityisesti nyt kun Euroopan turvallisuus on murroksessa. Moninapaisessa maailmanpolitiikassa, USA:n ja Kiinan kaltaisten suurvaltojen rinnalla EU:lla ei ole varaa olla heikko ja ponneton. Vain yhdessä olemme enemmän, myös sen seuraavan kriisin kohdatessa”, sanoo Wood.    

Vuonna 2019 aloittanut Ursula von der Layenin johtama komissio on nyt edennyt kautensa puoliväliin. Tämän komission kaudella on eletty keskellä pandemiaa ja Eurooppaa on kohdannut aggressiivinen sota. Sota on yhdistänyt EU:ta ja päätöksiä on pystytty tekemään isoissa asioissa nopeasti. Wood toivoo, että yhtenäisyys ja reagointinopeus vahvistuisivat tulevaisuudessa myös pienemmissä asioissa.  

Hiilen ja teräksen yhteistuotannosta alkanut unioni kamppailee Eurooppa-päivänä 2022 korkeiden energianhintojen kanssa ja samalla yrittää löytää keinoja ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Riippuvuudet Venäjästä on Keskuskauppakamarin mukaan katkaistava.

”Vahva unioni on Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan etu. Vahvaan unioniin kuuluu, että yhteisiä sääntöjä kunnioitetaan talouden ja turvallisuuden mutta myös arvojen osalta. Unionin yksi suurimmista saavutuksista on ollut rauha, joka on nyt järkkynyt Euroopassa Venäjän toimien seurauksena”, Wood sanoo.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Liisa Takala.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye