Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari kiittää hallitusta ja ministeri Lintilää yritysten kustannustuesta

Jaa
Keskuskauppakamari pitää erittäin tervetulleena hallituksen tämän päiväistä esitystä uudesta kustannustuesta, jonka tavoitteena on pienentää konkurssiin ajautuvien yritysten määrää koronatilanteessa. Tuki on erittäin suuri apu etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille, joista moni joutunut koronakriisissä suureen ahdinkoon.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.

Kauppakamarit ovat aiemmin esittäneet, että valtio ottaisi väliaikaisesti kriisin ajaksi kantaakseen yritysten työnantajavelvoitteet. Tätä ei tullut, mutta nyt esitelty tuki on myös erittäin tervetullut asia. 

Elinkelpoisia yrityksiä ei pidä päästää kaatumaan. Elinkeinoministeri Lintilä on tehnyt erittäin hyvää työtä yritysten auttamiseksi. Haluankin lausua Keskuskauppakamarin puolesta hänelle ja koko valtioneuvostolle lämpimät kiitokseniKeskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi sanoo. 

Romakkaniemen mukaan laajat henkilöstön lomautukset sekä verojen ja maksuaikojen lykkäykset ovat väliaikaisesti onnistuneet kannattelemaan yrityksiä yli tämän kriisin. 

Aika alkaa silti loppua. Toistaiseksi yritysten puskurit ovat kestäneet, mutta näin ei jatku loputtomiin. Kustannustuki tulee todella tarpeeseen niille yrityksille, joilta liikevaihto on romahtanut alta kriisin takia,Romakkaniemi sanoo 

Ainoa kestävä lääke on luonnollisesti epidemian kuriin saaminen ja paluu mahdollisimman normaaliin. Satojen tuhansien lomautettujen joukko ei näy vielä työttömyystilastoissa, mutta siirtyy sinne kolmen kuukauden lomautusajan jälkeen. Työttömyyden kasvu alkaakin näkymään toden teolla kesä-heinäkuun vaihteessa. 

Suomen talouden selkärankana oleville suurille vientiyrityksille kriisin vaikutukset tulevat hieman hitaammin. Niiden osalta ongelmia tullaan näkemään syksyllä, jos globaali tilanne ei kohene nopeasti ja kysyntä palaa. Niiden osalta kustannustuki ei auta. 

”Suomen talouden ja työpaikkojen kehitys riippuu pitkälti siitä, näkevätkö yritykset Suomen jatkossa elinvoimaisena paikkana investoida ja luoda työpaikkoja”, muistuttaa Romakkaniemi.  

Pallo on nyt hallituksella. Syyskuun hallitusohjelman uudelleentarkastelu on paikka, jossa tarvitaan rohkeita rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoille, sosiaaliturvaan ja julkisten palveluiden tuottavuuden kehittämiseen, Romakkaniemi sanoo. 

Keskuskauppakamari antaa omat esityksensä hallitusohjelman uudistamistarpeista kesäkuun aikana. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye