Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Lopputulos ratkaisee, mikä maa selviää koronasta voittajana – rokotusjärjestys ei saa olla hidaste

Jaa
Vaikka Suomi on pärjännyt maailmanlaajuisesti tarkasteltuna covid-19:n kanssa hyvin, lopputulos eli yhteiskunnan avautuminen ja normaalin elämän jatkuminen on se, mikä lopulta ratkaisee. Jos Suomi tulee koronasta ulos muita maita myöhemmin, ei alun hyvällä menestyksellä koronan hoidossa ole mitään merkitystä, muistuttaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen.
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. Kuva: Liisa Takala.

”Nyt on tehtävä kaikki mitä voidaan, että yhteiskunta avautuu mahdollisimman pian. Tässä kilpajuoksussa on kyse suomalaisten hyvinvoinnista, työpaikoista, yritysten mahdollisuuksista, verovaroista, ihan kaikesta”, Horttanainen sanoo.

Horttanaisen mukaan uutiset rokotusvauhdin hitaudesta Suomessa ovat huolestuttavia. Suomella on hyvä, normaalioloissa erinomaisesti toimiva rokotusjärjestelmä, mutta koronan kanssa mikään ei ole normaalia, Horttanainen muistuttaa.

Myöskään nyt laadittu rokotusjärjestys ei saa olla hidaste.

”Rokotteita ei saa makuuttaa varastossa rokotejärjestyksellä perustellen. Prioriteettina pitää olla suomalaisten mahdollisimman nopea rokottaminen. Jos jostain syystä, esimerkiksi lomien takia rokotetta ei voida antaa järjestyksessä ensimmäisinä oleville, pitää siirtyä seuraavaan rokotettavien joukkoon. Rokotteet pitää saada nopeasti sinne, minne ne kuuluvat eli suomalaisten käsivarsiin”, Horttanainen sanoo.

Maan hallituksella pitäisi olla kunnianhimoinen tavoite siitä, että laumasuoja olisi saavutettu ennen juhannusta.

Moni muu maa, esimerkiksi Iso-Britannia, on rakentanut normaalikäytännön päälle lisäjärjestelmän ja saanut rokotukset käyntiin ennätysvauhtia. Myös Tanskassa on huomattavasti Suomea ripeämpi rokotusvauhti.

”Suomenkin kannattaisi vakavasti harkita työmarkkinajärjestöjen tekemää ehdotusta siitä, että rokotusten järjestämiseen otettaisiin julkisen puolen lisäksi vahvasti mukaan yksityinen puoli. Vähintäänkin työikäiset pitäisi voida rokottaa hyvin toimivan työterveyshuollon kautta. Jos rokotteelle saataisiin sadan prosentin kela-korvattavuus, suomalaisten rokotukset saataisiin nopeasti läpivietyä”, Horttanainen sanoo.

Rokottamista ei myöskään pidä vaarantaa kankeilla ajanvarausjärjestelmillä, rokotekorteilla, kehnoilla tietojärjestelmillä vaan hyödyntää parhain mahdollisin tavoin jo olemassa olevia resursseja sekä luomalla organisaatiorajat ylittäviä yhteistoimintamalleja.

Horttanainen pitää ehdottaman tärkeänä myös sitä, että rokottamiseen liittyvää viestintää selkeytetään.

”Kansalaisille pitää pystyä viestimään selkeästi koronarokottamisen suunnitelmasta, rokottamisen etenemisestä sekä siitä, missä aikataulussa voimme palata takaisin normaalimpaan elämään. Nyt käsillä olevat osin ristiriitaiset ja puutteelliset tiedot ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta poliitikkojen ja viranomaisten toimintaan”, Horttanainen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. Kuva: Liisa Takala.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye