Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Missä viipyy hallituksen uusi periaatepäätös matkustusrajoituksista?

Jaa
Keskuskauppakamari kummastelee hallituksen hitautta reagoida matkailusektorin ahdinkoon. Perustuslakivaliokunta tyrmäsi hallituksen alkuperäisen testaa ja tule -mallin, eikä uutta periaatepäätöstä matkustusrajoituksista ole vieläkään tehty. Mitä kauemmin valmistelussa ja päätöksenteossa kestää, sitä todennäköisemmäksi konkurssit ja irtisanomiset tulevat matkailusektorilla.

Koronapandemian aiheuttama pysähdys matkustamiseen on ajanut käytännössä koko Suomen matkailusektorin ahdinkoon. Erityisen paha tilanne on Lapissa, jossa matkailuyritykset ovat erittäin riippuvaisia ulkomaisista matkailijoista. Matkustusrajoituksiin liittyvän päätöksenteon venyminen on vaikuttanut entisestään heikentävästi matkailuyritysten tilanteeseen. Lapin kauppakamarin kyselyn mukaan matkailuyritysten talvikauden varaustilanne on pienentynyt merkittävästi viimeisen neljän viikon aikana. 

”Useimmille Lapin matkailuyrityksille joulu on talvisesongin tärkein aika. Nyt olemme tilanteessa, jossa koko joulusesonki saatetaan tältä vuodelta menettää, mikäli järkeviä matkustusrajoituksia ei saada aikaiseksi pian. Jos matkailuyrityksillä menee huonosti, näkyy se aivan varmasti myös alan työllisyydessä”, sanoo Keskuskauppakamarin liikenne- ja elinkeinopoliittinen johtava asiantuntija Päivi Wood.

Lapin kauppakamarin kyselyn mukaan iso osa matkailuyrityksistä ennakoi kotimaan asiakkaiden määrän kasvua tulevalle talvikaudelle. Samalla yritykset kuitenkin toteavat, että kotimaisilla asiakkailla on vaikea korvata sitä lovea, jonka ulkomailta tulevien asiakkaiden puute aiheuttaa. Ulkomaalaisten osuus Lapin talvimatkailijoista on normaalitilanteessa noin 70 prosenttia. 

”Lapin matkailun arvo on ollut vuositasolla yli miljardi euroa. Aiemmin syksyllä tehtyjen arvioiden mukaan ulkomaalaisten matkailijoiden puute voi johtaa Lapin matkailun tulovirtojen osalta jopa puolen miljardin euron menetykseen. Tämä olisi merkittävä menetys Lapin matkailulle ja koko Suomelle”, Wood sanoo. 

Keskuskauppakamari muistuttaa, että hallituksella on vielä mahdollisuus pelastaa osa Lapin matkailun tulevasta talvikaudesta. Tämä vaatii pikaisia päätöksiä uudesta testaa ja tule -mallista, joka mahdollistaa ulkomaalaisten matkailijoiden tulon Suomeen terveysturvallisuus huomioiden. Käytännössä mallin on oltava sellainen, että selkeällä ja ymmärrettävällä testausmallilla on mahdollista tulla Suomeen ilman karanteenia vähintään viikoksi. 

”Olemme jo aiemmin painottaneet, että Suomen pitää olla yhteisessä eurooppalaisessa linjassa matkustusrajoitusten osalta. Neuvosto hyväksyi lokakuun puolessa välissä suosituksen matkustustoimenpiteitä koskevista yhteisistä perusteista ja yhteisistä puitteista. Näiden suositusten mukaisesti Suomessakin on edettävä. Ei ole perusteltua, että Suomi keksii itselleen tiukemmat rajoitukset ja haittaa sitä kautta merkittävästi elinkeinotoimintaa”, Wood sanoo. 

Suomen pitää myös höllentää tiukkoja tartuntalukurajoja, joiden perusteella maat jaetaan vähäisen riskin ja korkean riskin maihin. Muille asetettavien raja-arvojen on oltava suhteessa Suomen omaan tautitilanteeseen. Ei ole järkevää estää matkustamista vaatimalla muilta mailta sellaista tautitilannetta, mihin ei Suomessakaan päästä. 

Keskuskauppakamari painottaa, että testaa ja tule -mallin toimivuus on kiinni riittävästä testauskapasiteetista, joka voidaan saavuttaa vain hyödyntämällä täysimääräisesti yksityisen sektorin testauskapasiteettia julkisen rinnalla. Pikatestien laajempi hyödyntäminen nopeuttaisi prosessia merkittävästi erityisesti tilanteissa, joissa testaus tapahtuu maahan tultaessa. Erityisesti Helsinki-Vantaan lentoasemalla pikatestauksen nopea käyttöönottaminen olisi tärkeää. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye