Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: OECD:n digiveromalli vaikuttaa toteuttamiskelpoiselta

Jaa
OECD julkaisi digiveroehdotuksensa tänään. Ehdotuksella pyritään vastaamaan digitalouden verohaasteisiin. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää pitää ehdotusta lähtökohtaisesti toteuttamiskelpoisena.
Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n ehdotuksessa yritykset maksaisivat veroja aikaisempaa enemmän sinne, missä niiden palveluita käytetään. Tällä hetkellä digitaalisia palveluita tuottavia yrityksiä verotetaan pääsääntöisesti yrityksen sijaintivaltiossa. Kujanpää pitää OECD:n tänään julkaisemaa digiveroehdotusta odotettua maltillisempana kuin aikaisempaa komission digiveromallia.

”On hyvä, että OECD: painottaa yksinkertaisuutta ja oikeusvarmuutta. Pidän sitä positiivisena, jos nykyisiä sääntöjä muutetaan vain siltä osin, kuin se on välttämätöntä”, Kujanpää sanoo.

OECD:n vero-osaston varajohtaja Grace Perez-Navarro esitteli OECD:n uunituoreen digiveroehdotuksen keskiviikkona Keskuskauppakamarin järjestämässä Suuressa Veropäivässä. Perez-Navarron mukaan Suomi ei lähtökohtaisesti menettäisi verotuloja.

”OECD:n mallissa on avoimia kysymyksiä, joita pyritään täsmentämään lausuntokierroksella. Jos tätä mallia sovelletaan vain suuriin yrityksiin, ei se lähtökohtaisesti vaikuttaisi suomalaisten pk-yritysten verotuksee. OECD työstää digiveron soveltamisalaa edelleen. Jatkotyössä selviää, mitä malli suomalaisten yritysten ja Suomen kansantalouden kannalta tarkoittaa”, Kujanpää sanoo.

Keskuskauppakamarin järjestämän Suuren Veropäivän avauspuheenvuoron piti pääministeri Antti Rinne. Rinne puolusti puheenvuorossa hallituksen verolinjaa ja sanoi hallituksen keskittyvän siihen, mitä verorahoilla saa. Rinteen puhe löytyy täältä: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/paaministeri-antti-rinteen-puhe-suuri-veropaiva-tilaisuudessa-9-10-

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye