Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Rajoitustoimet eivät saa viedä yrityksiä konkurssiin

Jaa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vireille pantuja konkursseja oli viime viikolla yhteensä 68 kappaletta, mikä näyttää voimakasta kasvua tammikuuhun verrattuna. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki arvioi vuotuisten konkurssimäärien kasvavan 300–600 konkurssilla verrattuna normaaliin aikaan. Kotamäki painottaa, että tarpeettomia konkursseja ei saisi päästää syntymään, edes poikkeuksellisen koronakriisin yhteydessä.

Kotamäen mukaan valtiovallan pitääkin varmistaa, ettei terveitä yrityksiä mene konkurssiin rajoitustoimien takia 

Esimerkiksi majoitus-, ravintola-, kulttuuriala ja merkittävä osa palveluista ovat kärsineet koronasta huomattavan paljon. Messutoiminta on ollut kiinni pitkään ja monilla alan toimijoista on vaikeaa. Jokainen konkurssi tarkoittaa työttömyyttä, luottotappioita ja ylipäätänsä inhimillisen pahoinvoinnin lisääntymistä. Suomella ei ole tällaiseen varaa”, Kotamäki sanoo. 

Kotamäen mukaan Suomen kansantalous on menestynyt kansainvälisesti vertaillen hyvin koronapandemian pyörteissä. Konkurssiaallolta on toistaiseksi vältytty. 

Koronavuonna 2020 konkurssien määrä ei suinkaan noussut, vaan laski. Ennen koronaa konkursseja on keskimäärin ollut noin 2500 vuodessa, kun koronavuonna konkursseja oli runsas 2100”, sanoo Kotamäki. 

Kotamäen mukaan konkurssien lukumäärän alentumiselle viime vuonna on yksi selkeä syy: koronapandemian takia tehdyt muutokset konkurssilakiin. Konkurssilain muutosten takia yritystä ei ole voitu asettaa konkurssiin sillä perusteella, että se ei ole noudattanut velkojan antamaa konkurssiuhkaista maksukehotusta. Helmikuun alussa lakimuutos raukesi ja tilanne palasi normaaliksi. Velkojat voivat taas hakea velallisyrityksen konkurssiin, jos velallinen ei ole maksanut erääntynyttä saatavaa 30 päivän kuluessa maksukehotuksesta. 

Helmikuun konkurssiluvut ovat kaksinkertaisia tammikuuhun verrattuna. Se viittaa vahvasti siihen, että konkurssilain muutoksen poistuminen näkyy välittömästi ja että konkurssien määrä kasvaa lähitulevaisuudessa, Kotamäki sanoo. 

Kotamäen mukaan tilannetta on seurattava tarkalla silmällä – varsinkin kun koronatilanne taas kiihtyy ja uusia rajoituksia on tulossa voimaan. Konkurssien lukumäärän ennustaminen on kuitenkin vaikeaa.  

Lähitulevaisuuden konkurssimäärien kehitys riippuu monesta tekijästä, joita on osin mahdotonta ennustaa. Esimerkiksi rajoitustoimet ja yritystukien kohdentuminen vaikuttavat merkittävästikineikä niiden tarkasta sisällöstä ole vielä varmuutta”, Kotamäki sanoo. 

Kotamäki kuitenkin arvioi, että suurella todennäköisyydellä konkurssien määrä kasvaa tänä vuonna normaaliaikoihin verrattuna. 

Optimistinen arvaus voisi olla noin 2800 konkurssia eli noin 300 normaaliaikoja enemmän. Huonossa mutta aivan realistisessa skenaariossa konkurssien lukumäärä alkaa kolmosella”, Kotamäki laskee. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 20 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Osaamisperusteisen maahanmuuton tavoitteeksi välittömästi 30 000 vuosittaista tulijaa19.4.2021 13:09:51 EEST | Tiedote

Työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto tarvitsee konkreettisen määrällisen tavoitteen. Tavoite voisi jo ensi vuonna olla 30 000:n työn tai opiskelun perusteella Suomeen muuttavan vastaanottaminen. Tavoitetta tulee kuitenkin nostaa jo lähivuosina ja vuosikymmenen loppuun mennessä tavoite pitäisi tuplata, vaatii Keskuskauppakamari. Päätösten aika on puoliväliriihessä.

Keskuskauppakamari: Hallituksen arvioitava uudelleen kansallisen koronatodistuksen tarve16.4.2021 15:54:11 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamarin mielestä hallituksen pitäisi alkaa välittömästi valmistella kansallisen, digitaalisen koronatodistuksen käyttöönottoa. Koronatodistus olisi tarpeellinen palveluiden ja tapahtumien suunniteltua nopeampaan avaamiseen turvallisesti sekä välttämättömään työmatkailun. Toistaiseksi hallitus on katsonut tarpeelliseksi vain EU:n yhteisen digitaalisen koronatodistuksen käyttöönoton.

Keskuskauppakamari: Rokotusjärjestystä muutettava pikaisesti ja rokotukset painotettava pahimmille epidemia-alueille – hyödyt suuret sekä terveydelle että taloudelle13.4.2021 10:50:00 EEST | Tiedote

Rokotusjärjestystä tulisi muuttaa pikaisesti niin, että rokotukset painotettaisiin pahimmille epidemia-alueille. Rokotusjärjestystä muuttamalla säästyisi ihmishenkiä, mutta rokotusten tehokkaassa painottamisessa on kyse myös työpaikoista, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme