Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Suomen liikennerahoitus nostettava Ruotsin tasolle

Jaa

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan liikenteen kehittämiseltä on poistettava turhat esteet ja investoinneissa on siirryttävä niukkuudesta runsauteen. Liikenteen resurssointia tulisi lisätä Ruotsin mallin mukaisesti, mikä tarkoittaisi investointien yli kaksinkertaistamista.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

Kauppakamarien Alueiden kilpailukyky -selvityksen mukaan kuusi kymmenestä yrityksestä valitsee sijaintinsa liikenneyhteyksien perusteella. Saavutettavuus ja toimivat liikenneyhteydet ovat Keskuskauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Jussi Pesosen mukaan Suomen eri alueiden menestyksen ja kilpailukyvyn kannalta ratkaisevia tekijöitä.

Pesosen mukaan väyliä ja liikenneratkaisuja tulee arvioida aina Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta, osana Eurooppaa ja globaalia markkinaa. Sijaintimme ja pitkät etäisyydet kohdemarkkinoille aiheuttavat sen, että korkeat logistiikkakustannukset muodostavat suomalaisille yrityksille kilpailuhaitan.

“Meidän ei pidä itse entisestään heikentää logistista asemaamme poliittisilla päätöksillä, jotka nostavat yritysten kustannuksia. Merenkulun väylämaksut ovat hyvä esimerkki tästä. 90 prosenttia Suomen viennistä kulkee meritse. Silti Suomi perii merenkulun väylämaksua, joka on Itämerellä poikkeus. Merenkulun väylämaksu tulisi poistaa”, Pesonen toteaa.

Pesonen puhui Helsingissä 12.6. Keskuskauppakamarin kevätkokousseminaarissa, jonka aiheena oli “Liikenne kasvun moottorina”. Hän korosti, että Suomen kasvun edellytyksiä luodaan osaltaan toimivan väyläverkon ja infrainvestointien kilpailukykyvaikutusten kautta.

“Infran korjaaminen, parantaminen ja kehittäminen ovat hyviä investointeja. Siksi lisää rahaa on ohjattava väylien korjausvelan kiinni kuromiseen. Siksi liikenneinfraa on kehitettävä strategisella, pitkäjänteisellä otteella, eikä vain neljän vuoden vaalikausina.”

Ministeri Anne Berner: liikenneinvestoinnit nopeammin käyttöön

Tilaisuudessa key note -puheenvuoron piti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Teknologinen kehitys mullistaa Bernerin mukaan liikenneinfran kehittämisen, sillä kaikki liikennemuodot kehittyvät autonomisiksi.

“Tulevaisuuden liikkuminen on entistä enemmän palvelua. Tiedosta tulee kriittisin tuotannon- ja kilpailutekijä”, Berner toteaa.

Liikenteen pidemmän aikavälin kehittäminen vaatii Bernerin mukaan uusia ratkaisuja sekä päätöksentekoon että rahoitukseen. Hyöty olisi merkittävä, jos saisimme uudet liikenneinvestoinnit nopeammin käyttöön.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan liikennettä ei tulisi pitää niukkuushyödykkeenä. Investoinnit liikenteeseen ja korjausvelan taittaminen pitää nähdä panostuksina Suomen pitkän aikavälin kilpailukykyyn.

“Meidän tulee investoida väyliin ja infrastruktuuriin Ruotsin tapaan. Tämä tarkoittaisi resurssien yli kaksinkertaistamista. Näin poistaisimme logistiikasta johtuvat pysyvät kilpailukykyhaittamme. Muutos antaisi sellaisen kasvusykäyksen Suomeen, että se kantaisi jo vähintään puoleen väliin Suomen seuraavista sadasta vuodesta maailman vauraimpien maiden joukossa”, Romakkaniemi sanoo.

Liikenneverkon korjausvelka on noin 2,4 miljardia euroa, josta yli puolet kohdistuu tiestöön. Liikenteen investointivelka on vielä moninkertaisesti suurempi kuin korjausvelka. Liikenteestä ja autoilusta kerätään huomattavan paljon enemmän rahaa kuin mitä ohjautuu tienpitoon.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Yritysjohtajat: Ulkomaisten työntekijöiden saatavuusharkinnasta luovuttava13.6.2018 07:30Tiedote

Suomalaisten yritysjohtajien mukaan EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien työnhakijoiden saatavuusharkinnasta tulisi luopua. Kauppakamarien Yritysparlamentti-kyselyyn vastanneista yritysjohtajista enemmistö kannattaa saatavuusharkinnan poistamista. Kyselyssä tiedusteltiin myös yritysjohtajien arviota Suomen hallituksen ja opposition toiminnasta. Suomen hallitus saa yritysjohtajilta arvosanan 7,3 ja oppositio 5,3 asteikolla 4–10.

Kauppakamarien Finncham-verkosto lisää panostuksia vienninedistämiseen12.6.2018 08:23Tiedote

Keskuskauppakamari on koonnut uudistettuun Finncham-verkostoon 35 aktiivisinta suomalaista kauppakamaria eri puolilta maailmaa auttamaan yrityksiä oikeiden kontaktien löytämisessä 22 vientimaassa. “Vientimarkkinoiden vahva tuntemus ja oikeat paikalliset kumppanit ovat avainasemassa yritysten kansainvälistymisessä. Eri maissa toimivien Suomi-verkostojen tulisi auttaa suomalaisyrityksiä nykyistä paremmin saamaan jalansijan uusilta vientimarkkinoilta”, toteaa Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori.

Kauppakamarit: Osaavan henkilöstön saatavuus vaatii muutoksia koulutusjärjestelmään4.6.2018 07:00Tiedote

Koulutusjärjestelmä on muutettava joustavaksi ja reagointikykyiseksi, vaativat kauppakamarit. Osaavan henkilöstön saatavuuden turvaaminen yrityksille vaatii, että koulutusjärjestelmän sisäiset raja-aidat puretaan ja elinikäinen oppiminen mahdollistetaan. Ammatti- ja tutkintonimikkeiden sijaan huomio on kiinnitettävä osaamiseen, jota on voitava päivittää muuttuvien tarpeiden mukaan läpi työuran.

Vaativan AKA-kiinteistöarvioinnin pätevyyskokeen läpäisi 24 henkilöä1.6.2018 10:01Tiedote

Suomalaisella kiinteistöalalla kaikkein vaativimpia arvonmäärityksiä tekevien auktorisoitujen kiinteistöarvioijien (AKA) määrä kasvoi 24 arvioijalla Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan järjestämässä kokeessa. AKA-arvioijien asiantuntemusta kiinteistöjen arvonmäärityksessä käytetään etenkin vaativissa kohteissa tai erityistä puolueettomuutta edellyttävissä tehtävissä, kuten riitatilanteissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme