Keskuskauppakamari: Tulevan hallituksen vietävä Suomi pohjoismaisen työn linjalle

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi odottaa tulevalta hallitukselta vahvaa aloitusta julkisen talouden tasapainottamiseksi, työllisyyden ja tuottavuuskehityksen nostamiseksi sekä talouskasvun lisäämiseksi.
”Suomi on vietävä vihdoin pohjoismaiselle työn linjalle. Talouspolitiikkaamme on viime vuosina ohjannut ajatus siitä, että vahva valtio hoitaa kaiken lisäämällä rahoitusta. Se on ajanut meidät yhä kauemmaksi pohjoismaisista verrokkimaistamme, kuten Ruotsista ja Tanskasta, jossa tarvittavia vero- ja sosiaaliturvauudistuksia on tehty jo vuosituhannen alussa”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemi pitää keskeisenä kilpailukykytekijänä työnteon kannattavuutta ja erittelee keskeisimmiksi keinoiksi yksinkertaisen ja työhön kannustavan sosiaaliturvajärjestelmän ja työn verotuksen alentamisen.
”Dynaaminen ja kilpailukykyinen talous syntyy siitä, että työmarkkinat toimivat, verotus on kannustavaa ja työnteko on aina kannattavaa niin työtä tekeville, kuin työn ulkopuolella oleville. Tämä tulee varmistaa hallitusohjelmaneuvotteluissa linjaamalla sosiaaliturvan uudistamisesta. Uudistusta toteutettaessa pitää tarkastella sosiaaliturvajärjestelmän ja verotuksen kokonaisuutta. Kireä työn verotus yhdistettynä byrokraattiseen sosiaaliturvaan ei kannusta työn vastaanottamiseen. Työlinjaan kuuluu myös aktiivinen työperäinen maahanmuutto, sillä syventyneestä osaajapulasta ei saa tulla pysyvää pullonkaulaa kasvulle”, Romakkaniemi painottaa.
Romakkaniemen mukaan hallitusneuvottelut on tehtävä huolellisesti, mutta viivyttelemättä, sillä Suomi tarvitsee vakaan ja toimintakykyisen hallituksen, jota sitoo vahva luottamus.
Kauppakamarit ovat toteuttaneet laajan yrityskyselyn, jonka tuloksia julkaistaan ensi viikon aikana. Yritykset ottavat kantaa muun muassa työperäisen maahanmuuton tarpeellisuuteen.
”Yrityksiltä on tulossa vahvaa evästystä pian alkaviin hallitusneuvotteluihin ja odotamme, että tämän hallituspohjan toimesta hallitusohjelmassa näkyy vahvasti yritysmyönteisyys. Suomeen on luotava toimintaympäristö, joka houkuttelee yrityksiä investoimaan, kasvamaan ja työllistämään sekä yksittäisiä ihmisiä yrittämään ja tekemään töitä”, sanoo Romakkaniemi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarien vientijohtajakysely: 51 prosenttia vientiyrityksistä arvioi vientinsä kasvavan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna - myös laskua odottavien yritysten määrä kasvanut6.6.2023 07:17:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien vientijohtajakyselystä selviää, että yritysten vientinäkymiä heikentävät tällä hetkellä eniten heikentynyt kysyntä, kohonneet kustannukset sekä taantuva maailmantalous. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 19 prosenttia arvioi viennin laskevan kuluvana vuonna. Sen sijaan 51 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan tänä vuonna. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka odottaa tulevalta hallitukselta vahvoja linjauksia viennin edistämiseksi ja uusien investointien kotiuttamiseksi.
Piia Karjalainen Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi2.6.2023 10:58:54 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Piia Karjalainen. Karjalainen siirtyy tehtävään Wärtsilästä, jossa hän on vastannut yhteiskuntasuhteista, kansainvälisen meriliikenteen lainsäädäntöön liittyvästä edunvalvonnasta sekä strategisista kumppanuuksista. Karjalaisella on aiempaa työkokemusta myös Brysselistä ja liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Kauppakamarin vientijohtajakysely: Geopoliittinen turbulenssi vaikuttaa kannattavuuteen edelleen merkittävästi - Kiinan merkitys kauppakumppanina vähenemässä1.6.2023 06:43:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien vientijohtajille suuntaaman kyselyn mukaan turbulenssi geopolitiikassa vaikuttaa yritysten kannattavuuteen edelleen merkittävällä tavalla. Jopa 93 prosenttia vastanneista arvioi geopoliittisen epävarmuuden ja siitä aiheutuvien häiriöiden syövän yrityksen kannattavuutta jollain tapaa. Vaikeasti ennakoitavan Kiinan merkitys yritysten kauppakumppanina on kyselyn mukaan vähenemässä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka painottaa, että geopolitiikan ymmärtäminen kuuluu nyt jokaisen yritysjohtajan työpöydälle.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Taantumajakson katkeaminen laiha lohtu – talouden perustekijät eivät puolla vauhdikasta kasvua31.5.2023 09:39:09 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan alkuvuoden bruttokansantuote on kehittynyt tuntuvasti luultua heikommin, mutta nyt taantumajakso näyttää hetkellisesti katkenneen. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole lähtölaukaus isommalle kasvujaksolle, sillä taloudessa puhaltavat edelleen voimakkaat vastatuulitekijät. Vaikeuksia on luvassa, sillä kuluttajien säästöt alkavat huveta, euroalueen teollisuus takkuaa ja rakennusinvestointien näkymät ovat vaisuja.
Veroasiantuntija: Mitä lahjaksi valmistuneelle? – Varmista onko lahjasi verovapaa31.5.2023 07:12:00 EEST | Tiedote
Kesän korvilla juhlitaan ammattiin valmistuneita ja ylioppilaita. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija muistuttaa ottamaan selvää siitä, millainen valmistujaislahja aiheuttaa antajalleen veroseuraamuksia. Kaikki lahjat eivät kuulu lahjaverotuksen piiriin ja esimerkiksi tavanomaista koti-irtaimistoa voi lahjoittaa valmistuneelle verovapaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme