Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Vienti sukelsi jälleen 20 prosenttia – ”Pelot koronakriisin iskemisestä vientiyrityksiin ovat valitettavasti vahvistuneet”

Jaa

Uunituoreen tiedon mukaan Suomen vienti jatkaa sukeltamista. Kauppakamarin tuoreiden vientiasiakirjatilastojen perusteella Suomen vienti tippui toukokuussa yhä 19 prosenttia, kun tavaravienti tullin tilastojen mukaan oli jo huhtikuussa 19,8 prosentin pudotuksessa.

Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto

Pelot koronakriisin iskemisestä nyt vientiyrityksiin ovat valitettavasti vahvistuneet, arvioi synkistyviä tilastoja Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kauppakamarin Vientijohtajabarometri osoitti reilu kuukausi sitten, että vientiyritysten kansainväliset asiakkaat ovat lykkäämässä uusia kauppoja ja viivyttämässä maksuja sekä uusia investointeja. Tullin mukaan jo huhtikuussa Suomen tavaravienti Saksaan romahti yli 38 prosenttia, Ruotsiin 19,6 prosenttia ja Kiinan 16 prosenttia sekä Yhdysvaltoihin 28,6 prosenttia.   

Vuoren mukaan kilpailu vientimarkkinoilla on jo nyt kiristymässä. Eri maat pyrkivät selvästi kansallisilla elvytystoimilla suosimaan paikallisia toimijoita, jolloin suomalaisten vientiyritysten pitää olla kovassa iskussa uusia kauppoja voittaakseen. Pienet kotimarkkinat eivät auta suomalaisviejiä. Esimerkiksi vientikaupan rahoituksessa Saksa ja Ruotsi vaikuttavat olevan aavistuksen Suomea kilpailukykyisempiä. Suomessa vasta selvitään pk-yrityksille ostajarahoituksen järjestämisen kannalta tärkeiden pienluottoja ja luottovakuutuksen kattavuutta nopeasti muuttuvissa olosuhteissa pankkien ja luottovakuuttajien kiristäessä riskienhallintaansa.  

Vientiyritykset peräänkuuluttavat määrätietoisia kilpailukykytoimia  

Kauppakamarin selvitysten mukaan koronakriisin keskelläkin vientiyritysten keskeinen huoli on Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn varmistaminen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.  

”Vientimarkkinoiden kehitykseen emme pysty kuin välillisesti EU:n aktiivisen kauppapolitiikan ja sisämarkkinoiden toimivuuden kautta vaikuttamaan, mutta vientiyritysten kilpailukykyä voimme kansallisin toimin vahvistaa nopeastikin”, sanoo Vuori.  

”Lyhyellä aikavälillä nopeat panostukset viennin edistämiseen ja viennin rahoituksen turvaamiseen pitää nyt olla itsestäänselvyys Suomessakin. Meidän pitää myös uskaltaa tehdä poliittisia päätöksiä, jotka varmistavat työpaikkoja luovien yksityisten tuotannollisten investointien säilymisen Suomessa ja houkuttelevat Suomeen myös uusia investointeja.” 

Vuoren mukaan koronakriisin johdosta valtioiden välinen kilpailu investoinneista kiristyy entisestään, kun yritykset arvioivat tuotantoverkostojaan ja niiden sijaintia. ”Suomella on mahdollisuus pärjätä tässä kisassa, jos varmistamme oikeilla toimilla yritysten toimintaympäristön ennakoitavuuden ja liiketoiminnan kannattavuuden pitkällä aikavälillä”, korostaa Vuori. 

Liitteet:
Viennin suunta 6/2020

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Varma kesän merkki ei ole vain västäräkki, vaan myös erilaiset huijausyritykset - Keskuskauppakamari kehottaa tarkkuuteen9.7.2020 07:00:00 EESTTiedote

Yrityksiin kohdistuvat huijausyritykset ovat muuttuneet arkipäiväiseksi ilmiöksi, jotka lisääntyvät kesäisin. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen kehottaa olemaan tarkkana niin laskujen maksatuksen kuin salasanojen suhteen kesän aikana sekä perehdyttämään kesätyöntekijät huijausyritysten varalta.

Kauppakamarin EU-katsaus: Nyt on Euroopan jälleenrakennuksen aika1.7.2020 00:01:00 EESTTiedote

Euroopan unionin taloudellinen jälleenrakennus koronakriisin seurauksena on keskeisin asia heinäkuussa alkavalla Saksan EU-puheenjohtajuuskaudella, sanoo Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori tänään julkaistussa kauppakamarin EU-katsauksessa. Suomen ja suomalaisten yritysten kannalta on olennaista, minkälaisen muodon Euroopan jälleenrakennus saa ja kuinka nopeasti se tervehdyttää koronakriisin runtelemat vientimarkkinamme.

Koronakysely: Puolet yrityksistä vähensi investointejaan koronakriisin takia30.6.2020 00:01:00 EESTTiedote

Puolet kauppakamareiden kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo koronakriisin vähentäneen yrityksen investointikykyä. Reilu viidesosa, 22 prosenttia, näistä yrityksistä kertoo investointien vähentyneen peräti 75-100 prosenttia ajasta ennen koronapandemian puhkeamista. Suurimmalla osalla näistä yrityksistä, noin 47 prosentilla, investoinnit ovat vähentyneet 1-25 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme