Hämeen kauppakamari

Keskuskauppakamarin kultaiset elämäntyömerkit Hämeen elinkeinoelämän vaikuttajille

Jaa
Hämeen kauppakamari on päättänyt huomioida Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kolmea alueellaan toimivaa vaikuttajaa tunnustuksena ansiokkaasta työstä Hämeen elinkeinoelämän hyväksi:
Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki
Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki


Kauppaneuvos, talousjohtaja Risto Korkka, Osuuskauppa Hämeenmaa

Kauppaneuvos, toimitusjohtaja Timo Laine, Päijät-Hämeen Osuuspankki

Yksikönjohtaja Tuija Rantanen, Suomen Terveystalo Oy - Lahti, Heinola, Hollola


"Keskuskauppakamarin myöntämät kultaiset elämäntyömerkit ovat merkittävä kunnianosoitus alueemme yritystoimintaa pitkäjänteisesti edistäneille henkilöille. Hämeen kauppakamarin luottamushenkilöinä Risto Korkka, Timo Laine ja Tuija Rantanen ovat aktiivisesti vaikuttaneet elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin”, korostaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Pekka Vihma.

Elämäntyömerkit luovutettiin Hämeen kauppakamarin syyskokouksessa Lahdessa torstaina 22.11.2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Pekka Vihma, p. 0400 485 444


Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Kuvat

Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki
Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi29.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi23.2.2024 13:57:56 EET | Tiedote

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamari perustaa Varautumisvaliokunnan8.2.2024 12:15:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari perustaa uuden Varautumisvaliokunnan, joka aloittaa toimintansa toukokuun aikana. ”Valiokunta tulee olemaan alueemme huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöfoorumi. Sen tarkoituksena on tukea lakisääteisen Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden yhteiskunnan varautumiseen muodostettujen yhteistyöryhmien toimintaa, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtakunnallisten poolien ja elinkeinoelämän alueellisten varautumisyhteistyön ELVAR-toimikuntien toimintaa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat vaisut29.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on pysynyt vaimeana. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Suhdannepohja on saavutettu, mutta yritysten kannattavuus tulee vielä heikkenemään tänä vuonna. Hämeen alueen näkymät ovat pessimistisimpiä koko Suomessa ja lisäksi poliittiset lakot sekä ylityökiellot vaikeuttavat yritysten kasvua”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye