Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin Romakkaniemi: Niinistön varoitettava Trumpia kauppasodan haitoista

Jaa

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kehottaa Tasavallan presidentti Sauli Niinistöä tuomaan vakavasti esille keskusteluissaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa kauppasotien ja tariffien nostojen haitat ja vaarat sekä etsimään kaikkia hyödyttävää neuvotteluratkaisua.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

”Tariffit ja kaupan esteet yleisestikin vähentävät kokonaisuudessaan työpaikkoja ja hyvinvointia kauppakumppanien välillä. Koston kierteeksi eskaloituneissa kauppasodissa on vain häviäjiä, suuria ja vielä suurempia”, Romakkaniemi toteaa.

Romakkaniemen mukaan presidentti Niinistöllä on kultainen hetki saada kokousisäntänä tämä viesti perille. Suomen imagoon kuuluu rauhan rakentaminen. Nyt tuota imagoa voisi hyödyntää myös rauhan ja järjestyksen palauttamiseksi maailmankauppaan.

”Yhdysvallat on hankkiutumassa monen rintaman kauppasotaan, jossa sen toimiin vastaavat yhtäaikaisesti esimerkiksi Kiina, Euroopan unioni, Kanada, Meksiko ja Intia”, summaa Romakkaniemi.

”Yhdysvallat on maailman suurimpana taloutena ja jättimäisenä sisämarkkinana normaalisti melko immuuni yksittäisille kauppatoimille. Presidentti Trumpin toimet ovat kuitenkin provosoineet yhtäaikaisen taloudellisen vastaiskun sitä kohtaan maailman muilta johtavilta talouksilta. Niinistön olisi hyvä varoittaa, että eri maiden toimien yhteisvaikutukset voivat olla erittäinkin tuntuvat Yhdysvaltain talouden eri sektoreille”, Romakkaniemi arvioi.

Aiheen esille nostaminen Niinistön toimesta on Romakkaniemen mukaan luontevaa. Suomen hyvinvointi on vahvasti riippuvainen viennistämme, johon maailmankaupan häiriöt iskevät herkästi. Siksi kauppasodan jatkumisen välilliset riskit Suomen talouskehityksen kannalta ovat erittäin suuret.

Pitkään Euroopan komissiossa työskennelleen Romakkaniemen mukaan EU:n vastatoimet ovat olleet vaikeassa tilanteessa oikein mitoitetut.

”Vastaamattakaan ei voi jättää. Mutta EU:n vastatoimet ovat olleet aina tarkkaan mitoitetut suhteessa USA:n toimiin, kommunikaatio on ollut hillittyä ja rakentavaa sekä portti tilanteen ratkaisemiselle neuvotteluteitse on pidetty koko ajan avoinna”, Romakkaniemi arvioi.

”Samalla kun USA on käpertynyt protektionismiin ja rajojen sulkemiseen, on EU ottanut avoimen, sääntöperusteisen maailmankaupan edistäjän roolin”, toteaa Romakkaniemi.

Nykyinen komissio on viimeistellyt kauppasopimukset Kanadan, Japanin, Meksikon ja Singaporen kanssa. Lisäksi neuvottelut ovat loppuvaiheissa muun muassa Vietnamin, Brasilian, Argentiinan, Uruguayn ja Paraguayn kanssa. Samalla neuvottelut on juuri avattu Australian ja Uuden Seelannin kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Yhtenäinen ja aktiivinen EU paras lääke USA:n kauppatoimille25.7.2018 16:31Tiedote

Kauppasodan keskellä Euroopan unioni hakee nyt viisaasti yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, ettei terästulleista alkanut kierre syvenisi. “On tärkeää, että EU käy yhtenäisenä ja ratkaisuhakuisena neuvotteluita USA:n kanssa ja samalla jatkaa määrätietoisia kauppaneuvotteluita muiden maiden kanssa”, arvioi Keskuskauppakamarin johtaja ja Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori tulevaa EU–USA-kauppatapaamista.

Pörssiyhtiöiden maksamat osingot finanssikriisiä edeltävälle tasolle - osinkotuotoilla merkittävä rooli hyvinvoinnin ja kulttuurin rahoituksessa9.7.2018 00:01Tiedote

Suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeenomistajilleen maksama osinkotuotto on keskimäärin noin 4 prosenttia. Yhteenlaskettu osinkoina maksettu määrä 9,5 miljardia euroa on nyt palautunut finanssikriisiä edeltäneelle tasolle. Yhtiökohtaiset erot ovat suuret, sillä joka viides pörssiyhtiö ei maksa lainkaan osinkoa tänä vuonna. Toisaalta 5 suurta pörssiyhtiötä maksaa yli puolet osingoista. Suurten pörssiyhtiöiden pääkonttorien houkutteleminen Suomeen lisäisi valtion verotuloja, sillä osinkojen lähdeverot maksetaan siihen maahan, jossa pääkonttori sijaitsee.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme