Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin Romakkaniemi: USA:n kauppapolitiikan suunnanmuutos epätodennäköinen: ”Trumpin protektionistinen linja jatkuu”

Jaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi analysoi Yhdysvaltain välivaalien vaikutusta presidentti Donald Trumpin kauppapolitiikkaan. Yhdysvaltain kauppapolitiikan tulevalla suunnalla on merkitystä myös Suomelle.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

Yhdysvaltain välivaaleissa demokraatit saivat enemmistön edustajanhuoneeseen, ja jatkossa presidentti Trump joutuu monissa päätöksissään tekemän yhteistyötä demokraattien kanssa. Tämä luo Trumpille pidäkkeitä ajaa agendaansa läpi.

”Suomen kannalta olennaisinta on USA:n kauppapolitiikan tulevaisuus: nojataanko monenkeskiseen systeemiin, sääntöperäiseen järjestelmään mm. WTO:n puitteissa, vai jatkuvatko Trumpin yksipuoliset toimet. Tällä kaikella on suuri merkitys viennistä hyvinvointinsa saavalle Suomelle”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemen mukaan USA:n kauppapolitiikassa on turha odottaa suunnanmuutosta demokraattien menestyksen myötä. Trumpin sisäänpäin kääntynyt ja protektionistinen linja tulee todennäköisesti jatkumaan.

”Vaikka demokraatit voittivatkin, heidän valitut edustajansa ja poliittinen linjansa siirtyy huomattavasti vasemmalle, jossa on myös perinteisesti ollut suurta skeptisyyttä vapaakauppaa ja kauppasopimuksia kohtaan. Näyttäisikin ikävä kyllä siltä, että tässä Suomen kannalta merkityksellisessä asiassa puoleueen vallassa olevat ääripäät löytävät toisensa. Kyse ei siis ole Trumpista, Trumpin toimintamahdollisuuksista tai kauden pituudesta, vaan odotettavissa on pidempiaikainen ilmiö. USA sulkeutuu kuoreensa, eikä ole enää johtava valtio maailmankaupan avaamisessa lähitulevaisuudessa”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi painottaa asian vaativankin nyt EU:lta päättäväistä asennetta, sääntöperusteisen, avoimen maailmankaupan puolustajana globaalilla tasolla.

”Euroopan unioni on maailman suurin kauppablokki ja taloudellinen supervalta. Sen on käytettävä tuo asema maksimaalisesti puolustaakseen ja kehittääkseen sääntöperusteista kauppajärjestelmää sekä kehittämällä WTO:ta että solmimalla moderneja kauppasopimuksia muiden maiden ja kauppablokkien kanssa. Tässä on suuri haaste seuraavalle komissiolle ja sen Helsingissä tänään kärkiehdokkaaksi valitulle, mahdolliselle puheenjohtajalle Manfred Weberille”, hän sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye