Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja vaihtuu – Risto E. J. Penttilä Nordic West Officen toimitusjohtajaksi

Jaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja vaihtuu nykyisen toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän siirtyessä Nordic West Officen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Penttilä on toiminut Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana vuodesta 2010 ja jatkaa nykyisessä tehtävässään siirtymäkauden ajan.
Risto E. J. Penttilä / Kuva: Pasi Murto
Risto E. J. Penttilä / Kuva: Pasi Murto

”Kauppakamarit ovat hyvässä iskussa ja jäsenmäärä on suurempi kuin koskaan. Tästä haluan esittää suuren kiitoksen Risto E. J. Penttilälle. Kauppakamarien työlle on nyt tilausta, sillä markkinatalous ja vapaakauppa tarvitsevat käytännönläheisiä puolustajia ja yritysten ääni ansaitsee tulla kuulluksi yhteiskunnallisessa keskustelussa”, sanoo Keskuskauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Jussi Pesonen.

"Olemme Keskuskauppakamarissa iloisia siitä, että yhteistyö Riston kanssa jatkuu kauppakamarin ja Nordic West Officen yhteisen skenaariohankkeen puitteissa", Pesonen toteaa.

”Minulla on ollut seitsemän hienoa vuotta kauppakamarissa. On ollut ilo tehdä töitä erikokoisten ja erilaisten yritysten kanssa maamme kaikissa osissa. Kyllä yritykset Suomen nostavat, jos vain annamme niille tasavertaiset mahdollisuudet kilpailijamaittemme kanssa”, Penttilä sanoo.

Suomessa toimii Keskuskauppakamarin lisäksi 19 alueellista kauppakamaria, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on runsaat 20 000. Keskuskauppakamari edistää elinkeinoelämän tarpeita kansallisella tasolla ja koordinoi kauppakamariryhmän ja kansainvälisen kauppakamarin Suomen osaston toimintaa.

Lisätietoja:

Risto E. J. Penttilä
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja
050 366 2395, risto.penttila@chamber.fi

Jussi Pesonen
Keskuskauppakamarin hallituksen puheenjohtaja
Assistentti Sanna Saarinen, 020 415 0005, sanna.saarinen@upm.com 

Patrik Lindfors
Keskuskauppakamarin viestintäjohtaja
050 512 4005, patrik.lindfors@chamber.fi

Kuvat

Risto E. J. Penttilä / Kuva: Pasi Murto
Risto E. J. Penttilä / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Risto E. J. Penttilä / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Risto E. J. Penttilä / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Lataa
Risto E. J. Penttilä / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Risto E. J. Penttilä / Kuva: Roni Rekomaa, Lehtikuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye