Keskuspuistokarnevaali on iloinen piknik-henkinen mielenilmaus Keskuspuiston puolesta

Jaa
Keskuspuistokarnevaali 24.4. on helsinkiläisten iloinen piknikhenkinen mielenosoitus Keskuspuiston puolesta. Puiston maastoon vedetään 10 km huomionauhaa osoittamaan, mitkä alueet ovat yleiskaavassa uhattuna. Karnevaaleilla on myös tapahtumia koko perheelle kautta Keskuspuiston. Jo 8000 ihmistä on allekirjoittanut adressin Keskuspuiston puolesta.

Rakennussuunnitelmat Keskuspuistoon ovat aktivoineet helsinkiläiset puolustamaan tärkeää virkistysaluetta: Adressi asian puolesta kerää nimiä kiihtyvällä tahdilla, yhteensä koossa on jo yli 8000 allekirjoitusta. Asian taakse muodostunut Keskuspuistoryhmä järjestää sunnuntaina 24.4. Keskuspuistokarnevaalit, johon on ilmoittautunut mukaan kymmeniä erilaisia yhdistyksiä.

”Toivotamme kaikki tervetulleiksi Keskuspuistoon, osallistumaan tapahtumiin tai piknikille! Karnevaaleilla tulee hienolla tavalla esiin valtava kirjo, jolla kaupunkilaiset Keskuspuistoa käyttävät. Olemme erittäin iloisia yhteisöllisyydestä ja aktiivisuudesta, jolla eri tahot ovat tulleet mukaan osoittamaan omalla tavalla tukensa ainutlaatuisen virkistysalueen säilyttämisen puolesta”, sanoo Pohjois-Haaga-seuran puheenjohtaja Tarja Koskela.

Koko perheelle sopivia tapahtumia on  jokaiseen makuun yhteensä 14 eri pisteessä pitkin Keskuspuistoa, muutamina esimerkkinä nämä:

  • Linnunpönttöjä rakennellaan Haltialan tilalla yhdessä Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen TRINGAn kanssa.
  • Pirkkolanmetsässä lauletaan yhdessä metsälauluja, nautitaan Mazhar Albekoglun nukketeatterista ja järjestetään luontoelämyksiä lapsille.
  • 4 km mittaisella geokätköily-pyöräretkellä voi hakea geokätköjä rakennusuhan alla olevilta alueilta,  lähtö klo 12 eläinten hautausmaan viereiseltä parkkipaikalta.
  • Luonto-Liitto järjestää liito-oravaretken sekä kevätseurantaretken, lähtö Maunulan Majalta.
  • Kiertävän Luontokoulu Naakan elämysseikkailurastit Maunulanmetsässä.
  • Kivihaan viljelypalsta-alueella sekä Koivikkotien rivitalojen luona on grilli kuumana, tervetuloa grillaamaan!
  • Helsingin luonnonsuojeluyhdistys järjestää keväiset siivoustalkoot Laakson alueella.
  • Helsinki Trail Run ja Runner's High järjestävät polkulenkin Keskuspuiston maastossa, lähtö Paloheinän ulkoilumajalta klo 11. Lenkki on kaikille ilmainen ja avoin ja kesto noin 1,5 tuntia. Tarjolla 2-3 eri vauhtiryhmää.

Tarkempi ohjelma löytyy Facebookin tapahtumasivulta https://www.facebook.com/events/459208694284434/ sekä kartalta https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=zMlmnOSBfXgw.k92to8x5EhUA.

10 km huomionauhaa maastossa konkretisoi rakentamisuhan alla olevat alueet

Keskuspuiston maastoon vedetään yhteistyössä suunnistajien kanssa yhteensä kymmenen kilometriä huomionauhaa, joka näyttää konkreettisesti, mitkä alueet ja reitit on suunnitelmissa kaavoitettu uudisrakentamisen alle. 

”Yleiskaavamateriaaleista ei ole välttämättä helppo hahmottaa, mitä kaava konkreettisesti tarkoittaa esimerkiksi omille ulkoilureiteille ja –maastoille. Haluamme, että kaupunkilaiset voivat selvästi nähdä, minkälaiset leikkaukset Keskuspuistoon on yleiskaavassa suunniteltu”, korostaa Hannele Siika-Aho, Pro Haaga – Pro Hagan puheenjohtaja. 

Karnevaali on myös osa Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien ohjelmistoa.


Kuvia Keskuspuistosta:
http://bit.ly/Keskuspuistokuvia_Susanna_Pitkanen
http://bit.ly/Keskuspuistokuvia_by_Aiko_Lohtander

Keskuspuistoryhmässä ja Keskuspuistokarnevaalissa ovat mukana muun muassa Pohjois-Haaga-seura, Pro Haaga - Pro Haga -yhdistys, Maunula-seura, Pakila-seura, Pirkkolan omakotiyhdistys, Metsälä-seura, Paloheinän-Torpparimäen kaupunginosayhdistys, Ruskeasuo-seura, Meilahti-seura, Meilahden seurakunta, Suomen Latu, Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin -liike, Luonto-Liiton metsäryhmä, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen yhdistys TRINGA ry, Kivihaan viljelijät, Pirttipolun rivitalojen asukastoimikunta PiLiPaM ja Helsingin Keskuspuiston puolesta ry.

Keskuspuistoa ei saa supistaa –adressi: http://www.adressit.com/keskuspuistoa_ei_saa_supistaa. Adressinluovutus 3.5.2016 klo 15.30 Annantalon auditoriossa, Annankatu 30. Tilaisuus on kaikille avoin. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pro Haaga – Pro Haga, puheenjohtaja Hannele Siika-aho, siika@dlc.fi, puh. 050-5554936
Pohjois-Haaga-seura, puheenjohtaja Tarja Koskela, tarja.h.koskela@gmail.com, puh. 050 3036814

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Zeeland Family Oyj
Konepajankuja 1
00510 Helsinki

+358 10 231 9000http://www.zeelandfamily.fi

Avidly (ent. Zeeland Family) on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto ja johtava pohjoismainen markkinoinnin automaatioyhtiö, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää lähes 250 henkilön voimin 15 toimipisteessä. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 16 miljoonaa euroa ja liikevoitto miljoona euroa. www.zeelandfamily.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Zeeland Family Oyj

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye