Suomen Keskusta r.p.

Keskustan puoluevaltuusto 23.4.2023: Vaalivoittajat hallitukseen ja Keskusta oppositioon

Jaa
Keskusta tarjosi vaaleissa äänestäjien arvioitavaksi perusteellisen ohjelmansa. Olimme valmiita jatkamaan hallitustyötä uudelta pohjalta, mikäli puolue saa kansalta vahvan kannatuksen. Suomalaiset antoivat tällä kertaa tukensa muille vaihtoehdoille. Kunnioitamme vaalitulosta. Vaalit voittaneilla puolueilla on nyt oikeus ja velvollisuus lunastaa vaalilupauksensa hallitusvastuussa.

Näillä perusteilla puoluevaltuuston johtopäätös on, että Keskustan tulee jäädä oppositioon.

Oppositio ei ole itseisarvo, vaan meidän on keskityttävä politiikkamme ja toimintamme parantamiseen. Tulevalla vaalikaudella meidän tulee kirkastaa identiteettiämme, kehittää uusia ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin ja rakentaa keskitie tulevaisuuteen.

Viime vuosikymmenten politiikan myrskyistä on syytä ottaa oppia ja laatia vaihtoehto, joka yhdistää suomalaisten tarpeet ja toiveet sekä Keskustan arvot ja aatteen.

Selvää on, että Keskusta puolustaa tulevaisuudessakin hajautettua yhteiskuntaa, lähipalveluja, sivistystä, kestävää luontosuhdetta ja heikommassa asemassa olevia ihmisiä.

Keskusta ei ole oikeisto- tai vasemmistopuolue, vaan keskustalainen vaihtoehto. Kantamme on ja pysyy: poliittinen kahtiajako on uhka tasapainoiselle kehitykselle ja suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle.

Keskusta tekee omaa rakentavaa oppositiopolitiikkaansa. Puolustamme koko Suomen ja kaikkien suomalaisten tasa-arvoisia elämisen mahdollisuuksia. Rakennamme yhteiskuntaa, jossa kannattaa tehdä työtä, yrittää ja kantaa vastuuta.

Tavoitteemme on olla koko Suomen hyväksi toimiva vahva ja uudistava yleispuolue, johon luotetaan kautta maan.

Tietoja julkaisijasta

Suomen Keskusta r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Apollonkatu 11 a
00100 Helsinki

010 289 7000http://www.keskusta.fi

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kallin puhe Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa22.4.2023 11:22:06 EEST | Tiedote

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet, Vaalitulos – se on selvääkin selvempi. Nyt kansan tahdon pitää tulla todeksi. Voittajien pitää ottaa valta. Voittajien pitää ottaa vastuu. Mitä virkaa vaaleilla muuten on? Maa tarvitsee hallituksen. Asiat pitää hoitaa. Lupaukset pitää lunastaa. Bensan ja sähkön hinnan laskemisesta alkaen. Hyvät keskustalaiset, Vaalituloksen mukaisesti Keskusta menee oppositioon. Uskon, että isänmaata voi palvella myös sieltä. Olemme valmiita yhteistyöhön, jos päätökset ovat mielestämme oikeita. Sellaisia, jotka tuovat turvaa, työtä ja kasvua, tasa-arvoa ja toivoa. Sellaisia, joilla jokainen suomalainen ja koko maa pidetään mukana. Viime vaalikaudella päätimme viimein sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta. Nyt uudistusta pitää saada viedä hyvinvointialueilla eteenpäin. Hoitajapulaa pitää helpottaa ja hoitojonoja lyhentää. Peruspalveluja on vahvistettava ja lähipalvelut pitää turvata koko Suomessa. Toiminnan kehittämisen ohella näille on varattava riittävä rahoitus.

Puoluesihteeri Pirkkalaisen puhe Keskustan puoluevaltuustossa22.4.2023 11:07:20 EEST | Tiedote

(muutosvarauksin) Arvoisat puoluevaltuuston jäsenet ja muut kokousta seuraamaan tulleet ystävät, lämpimästi tervetuloa puoluevaltuustoon. Heti alkuun tahdon kiittää jokaista teitä kuluneesta puolesta vuodesta. Keskustalaiset ympäri Suomen tekivät todella hyvää työtä ehdokkaiden ja Keskustan eteen. Jos kenttätyö olisi ratkaissut nämä vaalit, olisi keskusta ollut vaalien voittaja. Siitä olen varma. Näissä vaaleissa se ei kuitenkaan riittänyt. Totesin viime syksynä Kuopion puoluevaltuustossa pitämässäni puheessa, että vaaleissa etsitään aina uutta suuntaa. Suomalaisten äänestyskäyttäytymisen perusteella tie kaarsi tällä kertaa oikealle – keskitie ei ollut äänestäjien valinta näissä vaaleissa. Näistä tuli taktikoinnin vaalit, ääripäiden vaalit ja pääministerivaalit. Keskitie kutistui kevyen liikenteen väyläksi, kun oikealle kaartaa nyt valtaväylä. Nyt vaalien jälkeen meillä on aikaa ja oikeus pieneen tuumailuun. Jotta voimme katsoa eteenpäin, täytyy tietää, mitä takana on. Kannustankin tei

Annika Saarikko Keskustan puoluevaltuustossa – olen sitoutunut Keskustan puheenjohtajuuteen22.4.2023 10:40:01 EEST | Tiedote

(muutosvarauksin, julkinen puhuttaessa) Arvoisat Keskustan puoluevaltuutetut, Hyvät kuulijat! Huhtikuun toisena päivänä 350 000 suomalaista päätti eduskuntavaaleissa antaa ainoan, ainutlaatuisen äänensä Keskustalle. Kiitän heitä jokaista. Se on valtava määrä ihmisiä ja luottamusta ehdokkaillemme. Silti tulos oli valtava pettymys. 11,3 prosentin osuus äänistä toi meille 23 kansanedustajan paikkaa. Eduskuntavaalien tulos oli koko itsenäisyyden jälkeisen historiamme huonoin. Hyvät ystävät, Tulen tässä puheenvuorossani käsittelemään vaalitulosta, omaa asemaani, suuntautumista oppositioon, puolueen vahvuuksia ja heikkouksia sekä edessä olevaa työtä. Näiden laajojen teemojen ympäriltä rohkaisen myös teitä, hyvät puoluevaltuutetut kertomaan näkemyksiänne avoimesti. Takanamme on kaksi hallituskautta, eli kahdeksan vastuun vuotta. Mutta jos katsotaan vähän pidemmälle, niin Keskusta on menneistä 20 vuodesta ollut hallituksessa 16 vuotta. 20 vuoden aikana olemme olleet vain yhden kauden oppositio

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme