Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen asemakaavalle vihreää valoa

Jaa

Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskusta koskeva asemakaavan muutosehdotus sai tiistaina kaupunkiympäristölautakunnan puollon. Tavoitteena on avata keskus vuonna 2027.

Kuva perustuu alustavaan suunnitteluun, PES-Arkkitehdit.
Kuva perustuu alustavaan suunnitteluun, PES-Arkkitehdit.

Kaavaehdotuksen mukaan Kampin metroaseman läntisen lippuhallirakennuksen (Salomoninkatu 8) paikalle voidaan rakentaa uudisrakennus. Sinne tulee muun muassa Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus, liiketiloja, metroaseman tiloja sekä kulkuyhteydet metroasemalle ja Kampin keskukseen.

Kaavan yhteyteen on laadittu liikennesuunnitelma, jonka mukaan uudisrakennuksen ja Helsingin Autotalon välinen alue olisi pääosin kävelyaukiota ja -katua. Aukion viihtyisyyttä lisätään mm. istutuksin ja istuimin. Aukio on osa Alvar Aallon keskustasuunnitelman mukaisten kaupunkiaukioiden sarjaa, joka alkaa Lasipalatsilta. Nykyinen taksiasema siirtyisi Runeberginkadun puolelle.

Uudisrakennuksessa on kahdeksan maanpäällistä kerrosta ja kellarikerros. Rakennuksen huoltotilat tulevat maan alle rakennettaviin tiloihin.

Terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennus on suunniteltu siten, että rakennustaiteellisesti arvokas Sähkötalo jää näkymään kaupunkikuvassa myös pohjoisesta Fredrikinkatua ja Runeberginkatua saapuville. Uudisrakennuksen räystäät sovitetaan Sähkötalon puolelta samalle korkeudelle kuin Sähkötalon räystäät.

Uudisrakennus on tarpeen, koska kaupunki haluaa tarjota kaupungin kasvavalle väestölle monipuoliset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut keskeiseltä paikalta, jonne on hyvät julkiset liikenneyhteydet. Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymän palveluverkkosuunnitelma 2030:n mukaan keskusta-alueelle sijoitetaan yksi Helsingin kuudesta terveys- ja hyvinvointikeskuksesta. Eteläisen Helsingin asukkaita palvelee sen lisäksi Lauttasaaren terveysasema.

Terveys- ja hyvinvointikeskuksen tiloihin tulee muun muassa terveysasematoimintaa sekä psykiatria- ja päihdepalveluja, kuten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja. Lisäksi sinne sijoittuu nuorten ja aikuisten sosiaalipalveluja, fysio- ja toimintaterapiapalveluja sekä HUSin laboratorio- ja kuvantamispalveluja. Keskukseen muuttavat nykyiset Kivelän ja Viiskulman terveysasemat, jotka palvelevat eteläisen Helsingin ja Reijolan alueita.

Keskustan hyvinvointi- ja terveyskeskuksen asemakaavan muutosehdotus asetetaan nähtäville 30 päiväksi Internet-sivuille https://www.hel.fi/kaavakuulutukset ja https://www.hel.fi/suunnitelmat

Kaupunkiympäristölautakunta muutti kaavaehdotusta siten, että hankkeen suunnittelussa pyydetään kiinnittämään huomiota lintujen törmäysriskin ehkäisemiseen. Lisäksi kaavan viimeistelyssä tulee kiinnittää huomiota Autotalon siluetin säilymiseen maisemassa eri näkymäsuunnista. Kaavan muutosehdotus etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Asemakaavan muutosehdotuksesta päättää kaupunginvaltuusto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtava arkkitehti Perttu Pulkka
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristö / asemakaavoitus
p. 040 531 8418, perttu.pulkka@hel.fi

Kuvat

Kuva perustuu alustavaan suunnitteluun, PES-Arkkitehdit.
Kuva perustuu alustavaan suunnitteluun, PES-Arkkitehdit.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 2.12.20212.12.2021 18:44:14 EET | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 2.12.2021. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.12.2021.

Tammasaarenlaiturille ideoitu kelluvia kerrostaloja – kaupunkilaisilta pyydetään näkemyksiä suunnitelmaan30.11.2021 08:50:33 EET | Tiedote

Ruoholahden länsiosaan, Tammasaarenlaiturin alueelle ehdotetaan merenpäällisiä asuntoja, joista osa on kelluvissa kerrostaloissa. Kyseessä on uusi asumismuoto Helsingissä, johon Floating Flats Oy hakee kaupungilta kehittämisvarausta. Ennen varauksen hyväksymistä kaupunkilaisilla pyydetään näkemyksiä suunnitelmasta Kerro kantasi –palvelussa 19. joulukuuta mennessä.

Pohjoisbaanasta sujuva pyöräliikenteen pääyhteys Käpylästä Vantaalle asti29.11.2021 16:07:45 EET | Tiedote

Helsingin kaupunki laatii parhaillaan yleissuunnitelmaa pyöräliikenteen pääreitille junaradan varteen Käpylän ja Vantaan rajan välille, yhteensä noin 9 kilometrin matkalle. Tätä tulevaa pyöräilyn pääreittiä kutsutaan Pohjoisbaanaksi. Yleissuunnitelmassa määritetään Pohjoisbaanan linjaus, suunnitteluratkaisut ja arvioidaan toteutuskustannukset. Tavoitteena on sujuva ja laadukas pyöräliikenteen pääyhteys. Kaupunkilaisilta toivotaan mielipiteitä karttakyselyyn mm. eri reittivaihtoehdoista 19.12.2021 asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme