Valtiokonttori

Kestävää kehitystä ja ketterää reagointia toimintaympäristön muutoksiin - Kaiku-palkinto 2022 kulttuurivirastojen yhteishankkeelle, kunniamaininta Sisä-Suomen poliisilaitokselle

Jaa

Kansallisarkiston, Museoviraston, Suomenlinnan hoitokunnan ja Taiteen edistämiskeskuksen yhteishanke Kestävät virastot voitti tänä vuonna Uuden työn Kaiku-palkinnon. Kunniamaininnan sai Sisä-Suomen poliisilaitos kokeilustaan uudentyyppisten monitoimiryhmien käynnistämisestä.

Valtiokonttorin yhteistyössä Työ 2.0 -hankkeen kanssa myöntämä palkinto jaettiin Valtio Expo 2022 -tapahtumassa.

Kestävät virastot -hankkeella kehitettiin yhteistyötä, osaamista ja suunnitelmallisuutta kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä

Kansallisarkisto, Museovirasto, Suomenlinnan hoitokunta ja Taiteen edistämiskeskus ovat ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti tarttuneet globaalisti päivänpolttavaan aiheeseen. Yhteistyö on laajentanut perspektiivejä, tuonut uusia oivalluksia ja rikastuttanut kunkin viraston omaa ymmärrystä ja toimintaa ja näin lisännyt toiminnan vaikuttavuutta.

Hankkeessa on tutkittu ja perehdytty aiheeseen mm. alan johtavien asiantuntijoiden johdolla, törmäytetty ihmisiä yli virastorajojen, kokeiltu ja opittu. Oppeja on auliisti jaettu sekä kaveriorganisaatioille että muille organisaatioille - ja jaettavaa saatettu myös valtioyhteisön ja maan rajojen ulkopuolelle. Työllä on raivattu uutta näkökulmaa laajaan aihekokonaisuuteen.

Hankkeella luotiin laajempaa pohjaa jatkaa sekä kussakin virastossa että niiden välillä tehtävää työtä kestävän kehityksen edistämiseksi ja kulttuurin, kulttuuriperimän ja taiteen hyödyntämiseksi tässä työssä.

Kunniamaininta Sisä-Suomen poliisilaitoksen uudentyyppisten monitoimiryhmien suunnittelulle ja kehittämiselle

Kokeilu on erinomainen esimerkki perinteisen, hierarkkisen organisaation mahdollisuuksista soveltaa ilmiölähtöistä, rajoja ylittävää ja valmentavaa otetta. Hankkeessa on rohkeasti, taitavasti ja tuloksellisesti huomioitu toimintaympäristön ajankohtaiset vaatimukset uudenlaisen työn tekemisen lähtökohtina. Toimintamalli, joka pohjautuu itseohjautuvaan organisoitumiseen, oppimiseen ja valmentavaan johtamiseen on jo ensimmäisten kuukausien aikana osoittanut voimansa.

Hanke on vielä meneillään, mutta sen saavutukset ovat jo tässä vaiheessa kiistattomat: tuloksia tuottanut työ eri sektoreilla, laaja sidosryhmäyhteistyö, työstään innostunut ja vahvasti motivoitunut tiimi sekä jatkuva oppiminen. Nämä ovat monen organisaation tavoitteita – tässä hankkeessa ne on saavutettu yhteisellä työllä.

Valtiokonttori ja Työ 2.0 onnittelevat Kansallisarkistoa, Museovirastoa, Suomenlinnan hoitokuntaa ja Taiteen edistämiskeskusta sekä Sisä-Suomen poliisilaitosta.

Taustaa: Uuden työn Kaiku-palkinto on kilpailu, jossa etsitään rohkeita kokeiluja ja uusia toimintatapoja.

Kaiku-palkinto on Valtiokonttorin Työelämäpalvelujen myöntämä tunnustus sellaiselle valtion organisaatiolle tai työyhteisölle, joka on lähtenyt rohkeasti uudistumaan, kokeillut uusia toimintatapoja ja kehittänyt tekemisen kulttuuria. Kaiku-palkintoja on jaettu vuodesta 2003 alkaen. Tänä vuonna palkinto myönnetään yhteistyössä TYÖ 2.0 -hankkeen kanssa.

Valtiovarainministeriön, Valtiokonttorin, Senaatti-kiinteistöjen ja Valtorin yhteistyöhanke TYÖ 2.0 kehittää työkaluja, käytännön malleja ja vinkkejä valtionhallinnon työntekemisen tapojen uudistamiseen. TYÖ 2.0:n ja Työelämäpalvelujen asiantuntijoista koottu auditointiryhmä haastattelee Kaiku-palkintofinalistit, jonka jälkeen päätöksen voittajasta ja kunniamaininnan saajista tekee palkintoraati, jossa on Valtiokonttorin, valtiovarainministeriön, TYÖ 2.0 -toiminnon ja kehittäjäverkoston edustajat.

Uuden työn Kaiku-palkinnon voittava organisaatio saa tunnustuspalkinnoksi kuvanveistäjä Juhani Saksan suunnitteleman Kaiku-pöllön, joka symboloi elämänviisautta, tietoa ja kokemusta. Lisäksi voittaja saa 10 000 euroa Kaiku-heittämisrahaa jatkokehittämiseen organisaatiossaan.

Lisätietoja: tyo2.0@vm.fi; kaiku@valtiokonttori.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Valtiokonttori:

Kehittämispäällikkö Sari Virta, puh. 0295 50 2397, sari.virta@valtiokonttori.fi
Kehityspäällikkö Juha-Petri Sievänen, puh. 0295 50 3327,
juha-petri.sievanen@valtiokonttori.fi
Kehityspäällikkö Liisa Virolainen, 0295 50 2652, liisa.virolainen@valtiokonttori.fi

Palkitut organisaatiot:

Uuden työn Kaiku-palkinto 2022: Museovirasto
osastonjohtaja Ulla Salmela, puh. 0295 33 6251, ulla.salmela@museovirasto.fi

Uuden työn Kaiku-kunniamaininta 2022: Sisä-Suomen poliisilaitos
ylikonstaapeli Janne Heiskanen, puh. 0504561699, janne.heiskanen@poliisi.fi

Tietoja julkaisijasta

Valtiokonttori
Valtiokonttori
PL 14
00054 VALTIOKONTTORI

https://www.valtiokonttori.fi

Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.

Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille. 

Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme