Kiviteollisuusliitto ry

Kestävää ympäristörakentamista luonnonkivellä

Jaa
Luonnonkiviteollisuus uskoo aidon kiven käytön lisääntyvän erityisesti ympäristörakentamisessa. Useat kaupungit kohentavat keskusta-alueidensa ilmettä ja rakennetun kaupunkiympäristön laatutasoa. Julkisten oleskelualueiden pinnoitemateriaaliksi valitaan yhä useammin graniitti.

Suomalainen kiviteollisuus on tunnettua kaikkialla maailmassa. Suomalaista graniittia löytyy pilvenpiirtäjien julkisivuista, kauppakeskusten lattioista tai vaikka torien päällysteistä. Suomalainen rakennuskivi on arvostettua ja suomalaiset yritykset luotettavia.

Kiviteollisuusliiton toimitusjohtajan Pekka Jauhiaisen mukaan viime vuosi oli kiviteollisuudelle vaikea; viennin arvo laski edellisestä vuodesta lähes 19 %; tuonnin arvo kasvoi 7,5 %. Jauhiainen toivoo kuluvan vuoden aikana viennin kääntyvän nousuun. Varmaa se ei ole. Paljon on kiinni esimerkiksi Kiinan markkinakehityksestä ja yritysten ponnisteluista uusien markkina-alueiden löytämiseksi.

Kiviteollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilkka Ylitalo kääntää katseensa julkisiin hankkijoihin, jotka ovat merkittäviä kiven käyttäjiä. Viennin vaikeuksia voidaan korjata kotimaista kysyntää lisäämällä; tässä kunnat ja kaupungit ovat avainasemassa. Ylitalo soisi julkisten hankkijoiden verorahoilla toteutettavien rakennus- ja infrainvestointien kohdentuvan suomalaisiin kivimateriaaleihin. Aivan liian usein tuijotetaan vain hankintahintaa miettimättä investointien elinkaarikustannuksia, ympäristövaikutuksia, vaikutuksia aluetalouteen tai työoloja, joissa kivi on tuotettu.

Luonnonkiviteollisuudessa on 280 yritystä, joiden palveluksessa on noin 1500 henkilöä. Alan liikevaihto on yli 200 miljoonaa euroa. Viennin osuus kiviteollisuuden liikevaihdosta on noin neljännes.

Eino Lovikasta Vuoden Kivimies 2016

Porvoossa 18.3. pidetyssä Kiviteollisuusliiton vuosikokouksessa valittiin Vuoden kivimieheksi Kaavin Kivi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eino Lovikka.

Eino Lovikka on rohkeasti laajentanut yrityksensä toimintaa aikana, jolloin moni yritys on joutunut sopeuttamaan toimintojaan tai jopa lopettamaan toimintansa. Lovikka on toiminnallaan osoittanut vahvaa uskoa kotimaiseen kiviteollisuuteen sekä kivituotannon tulevaisuuteen Suomessa. Täysin nollasta lähtenyt yritystoiminta on vuosien saatossa kehittynyt niin, että tänä päivänä yritys on yksi Suomen merkittävimmistä kovan kiven jalostajista.

Lisätietoa luonnonkiviteollisuudesta: www.suomalainenkivi.fi.

Yhteyshenkilöt

tj. Pekka Jauhiainen, 0400 427620
tj. Ilkka Ylitalo, 0500 594497

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiviteollisuusliitto ry
Kiviteollisuusliitto ry
Unioninkatu 14, 3. krs
00130 HELSINKI

09 129 9300, finstone@finstone.fihttp://www.finstone.com

Kiviteollisuusliitto ry / The Finnish Natural Stone Association

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiviteollisuusliitto ry

Luonnonkivihankinnoissa pitäisi huomioida muutakin kuin halvin hinta27.3.2017 09:31:48 EEST | Tiedote

Lehdistötiedote/Helsinki 27.3.2017. Kiviteollisuusliiton tekemä suhdannekysely valaa uskoa kotimaisen kivituotekysynnän myönteiseen kehitykseen lähivuosina. Erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Tampereella rakennetaan paljon ja nimenomaan kohteita, joissa luonnonkiven käyttö on luontevaa ja järkevää. Rakenteilla tai suunnitteilla on mittavia kauppakeskuksia, hotelleja ja kaupunkimiljöön kohennushankkeita. Kovan kulutuksen kohteeksi joutuvat rakennukset ja kulkuväylät ovat ominta graniitin käyttöaluetta.

Luonnonkiven vienti lähes viisinkertaista tuontiin verrattuna - yritysten kasvuodotukset epävarmat20.3.2015 15:53:44 EET | Tiedote

Luonnonkiven kokonaisviennin arvo oli vuonna 2014 noin 63 miljoonaa euroa kun se edellisenä vuonna oli 73 miljoonaa euroa. Kivituot­teita tuotiin viime vuonna 13,5 miljoonan euron arvosta, joka on noin 4 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Viennin supistuminen johtui graniitin viennin vähenemisestä. Vuolukivituotteiden vienti pysyi jokseenkin vuoden 2013 tasolla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye