Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote)

Keusoten tilinpäätös 2021 merkittävästi odotettua parempi

Jaa

Yhtymähallitus hyväksyi kokouksessaan keskiviikkona 30.3. Keusoten vuoden 2021 tilinpäätöksen. Tilinpäätös toteutui lopulta ennakoitua parempana, ja alitti alkuperäisen talousarvion.

Kuntayhtymän toimintakulut olivat 748,2 Me. Toimintakulut alittivat muutetun talousarvion 10,7 Me. Jäsenkuntien maksuosuudet alittuivat 28,1 Me muutettuun talousarvioon verrattuna. Tilinpäätöstä parantavat mm. maksutuottojen parantuminen ja erikoissairaanhoidon toteuman alittuminen sekä valtion koronakorvaukset koronapandemian hallintaan ja potilaitten hoitoon, joihin talousarviossa ei ollut varausta.

Investointeihin oli varattu 5,4 Me, mutta ne eivät toteutuneet suunnitellussa laajuudessa (n. 3,5Me). Merkittävin syy alitukseen oli asiakas- ja potilastietojärjestelmäinvestoinnin siirtyminen suunniteltua myöhemmäksi. Osa investoinneista saatiin toteutettua valtion hankerahoituksella. Investoinnit olivat pääasiassa ICT-investointeja keskittyen muun muassa järjestelmien lakisääteisiin muutoksiin, perustietotekniikan kehittämiseen, ohjelmistorobotiikkaan, tietoaltaaseen ja tiedolla johtamiseen.

Tuotavuustoimenpiteet toivat vuonna 2021 4,3 Me:n säästöt. Yhteensä vuosina 2020–2021 ohjelmalla saavutettiin 12,0 Me:n säästöt. Vuosien 2020–2021 kumulatiivinen säästö erikoissairaanhoidon toimenpiteillä on ollut 2,8 Me eli 1,7 Me edellä mainituille vuosille asetettua tavoitetta enemmän.

Yhtymähallitus päätti lisäksi ottaa käyttöön uutena henkilöstöetuna polkupyörä- ja autoedun osana arvosta ja vaikuta -toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa henkilöstön saatavuutta, ja siten vähentää työkuormaa ja edistää henkilöstön hyvinvointia.

- Tiukkoina aikoina voimme olla erittäin tyytyväisiä, että jäsenkuntien alkuperäiset maksuosuudet alittuivat 1,4 Me, toteaa yhtymähallituksen puheenjohtaja Jaakko Rainio.

Yhtymähallituksen päätöksiä 30.3.22

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote)
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote)
Sandelininkatu 1
05800 Hyvinkää

http://www.keusote.fi

Keski-Uudenmaan sote on edelläkävijä sote-palveluiden kehittämisessä. Kuntayhtymään kuuluvat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä muuttuu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeksi 1.1.2023. Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden järjestämisestä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme