Laurea

Kevään 2018 yhteishaku käynnistyy keskiviikkona: Laureassa tarjolla lähes 900 opiskelupaikkaa

Jaa
Korkeakoulujen kevään 2018 yhteishaku käynnistyy keskiviikkona 14. maaliskuuta. Laurea-ammattikorkeakoulussa haettavana on jälleen lähes 900 uutta opiskelupaikkaa syksyllä 2018 alkavissa koulutuksissa.

Tarjolla Laureassa on monipuolisia opiskelumahdollisuuksia kaikilla kuudella kampuksella eri puolilla Uuttamaata: Espoon Leppävaarassa ja Otaniemessä, Hyvinkäällä, Lohjalla, Porvoossa ja Tikkurilassa Vantaalla.

Tradenomitutkinto kokonaan verkossa

Ammattikorkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa aloituspaikkoja on tarjolla yhteensä 778. Opintoja Laureassa voi toteuttaa sekä perinteisesti päiväopintoina että niin sanottuina monimuoto-opintoina. Monimuoto-opiskelu sisältää lähi- ja etäopetusta sekä itsenäistä opiskelua ja se mahdollistaa erinomaisesti joustavan opiskelun työnteon ohessa.

Vuodesta 2017 lähtien Laurea on tarjonnut myös kokonaan verkossa suoritettavia opintoja. Ensimmäinen opiskelijaryhmä aloitti verkossa toteutettavassa liiketalouden koulutuksessa Laureassa viime syksynä ja myös nyt kevään yhteishaussa on tarjolla verkko-opintoina suoritettava liiketalouden tradenomikoulutus.

Verkko-opinnot sopivat opiskelumuotona erityisesti sellaisille motivoituneille opiskelijoille, jotka käyvät opiskelun ohella töissä, tai jotka asuvat etäällä Laurean kampuksista.

Myös sairaanhoitajakoulutuksessa on tarjolla verkko-opetuspainotteisia opintoja Porvoon ja Otaniemen kampuksilla. Verkko-opetuspainotteisissa koulutuksissa opintoihin sisältyy kahden päivän intensiivijaksoja kerran kuukaudessa, mutta muutoin painotus on verkon välityksellä tapahtuvassa opiskelussa.

Syvempää osaamista YAMK-tutkinnosta

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tarjoaa vähintään kolmen vuoden työkokemuksen omaaville hakijoille mahdollisuuden syventää ja laajentaa osaamistaan. YAMK-tutkinto mahdollistaa myös hakeutumisen tehtäviin, joiden vaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto.

Tämän kevään yhteishaussa Laurea tarjoaa viisi YAMK-koulutusta, joissa on kussakin 25 aloituspaikkaa. YAMK-koulutukset toteutetaan Laurean Leppävaaran ja Tikkurilan kampuksilla.

Kevään yhteishaussa Laurea tavoittelee hakijoita teemalla ”Toteuta unelmasi. Me autamme”. Yhteishakukampanjan idea on syntynyt palvelumuotoilun keinoin yhdessä työstettynä Helsingin medialukion ja Stadin ammattiopiston opiskelijoiden kanssa. Teema kertoo ammattikorkeakouluopiskelun mahdollisuuksista ammattiin, uraan ja elämän muihin haaveisiin pyrittäessä.

Kevään yhteishaun hakuaika alkaa 14.3. ja päättyy 28.3. klo 15.00. Kaikkiin koulutuksiin haetaan sähköisesti osoitteessa www.opintopolku.fi.

Lisätietoa Laurean yhteishaussa olevista koulutuksista löytyy osoitteesta www.laurea.fi/hakeminen.

Yhteyshenkilöt

Laurea viestintä:
viestinta@laurea.fi

Tietoja julkaisijasta

Laurea
Laurea
Ratatie 22
01300 Vantaa

09 8868 7150http://www.laurea.fi

Laurea-ammattikorkeakoulu toimii Uudellamaalla kuudella kampuksella. Opiskelussa Laureassa keskeistä ovat työelämän tarpeista tulevat aidot toimeksiannot, kuten projektit, joiden ansiosta opiskelijamme verkostoituvat jo opiskeluaikanaan ja oppivat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja. Laurea-yhteisöön kuuluu noin 7 800 opiskelijaa, 500 henkilökunnan jäsentä ja 24 000 alumnia. Laurea on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhteisö.

Laureassa tehdään käytännönläheistä tutkimus- ja kehitystyötä strategisilla tutkimusalueilla, jotka perustuvat tulevaisuuden tarpeisiin ja vahvaan osaamiseen sosiaali- ja terveysalalla, palveluliiketoiminnassa sekä turvallisuudessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laurea

Glamouria ja rajojen ylittämistä: Laurea ja Red Carpet yhteistyöhön14.3.2019 09:25:35 EET | Tiedote

Laurea-ammattikorkeakoulu ja Red Carpet Film Festival ovat aloittaneet yhteistyön. Laurean opiskelijat ovat aktiivisessa roolissa loppukesällä 2019 Hyvinkäällä järjestettävän elokuvafestivaalin järjestämisessä. Yhteistyö perustuu laurealaiseen kehittämispohjaisen oppimisen malliin, jossa opiskelijoiden oppiminen viedään aitoihin työelämän tilanteisiin. -Yritysten kanssa tehtävät kehittämisprojektit ovat Laurealle jo tavaramerkki, kertoo rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski. -Olemme jo vuosikymmenten ajan yhdistäneet oppimisen aitoihin työelämän kehittämishankkeisiin, joista hyötyvät niin opiskelijat kuin toimeksiantajatkin. Sitoutumisemme Red Carpet -festivaaliin on osa Laurean seutukaupunkiyhteistyötä Uudellamaalla. Koulutuksen, tutkimuksen ja aluekehityksen palveluille on suuri tarve Uudenmaan keskeisissä aluekeskuksissa. -Red Carpet -festivaalin periaatteisiin kuuluu erilaisten rajojen ylittäminen, kertoo festivaalin perustaja, taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi. Ideologiamme on

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye