HSY

Keväinen katupölykausi lähestyy – Näillä vinkeillä helpotat oireitasi

Jaa
Moni oirehtii keväisin, kun ilmassa on runsaasti katupölyä. Tyypillisiä ärsytysoireita ovat nuha, yskä sekä kurkun ja silmien kutina. Pölykausi on yleensä pahimmillaan maalis–huhtikuussa.

Kun ilma lämpenee ja kadut kuivuvat, katupölyä nousee ilmaan. Tällöin Helsingin seudun ympäristöpalveluiden mittausten mukaan hiukkaspitoisuudet voivat kasvaa pääkaupunkiseudulla hetkittäin jopa kymmenkertaisiksi normaaliin verrattuna. Pölykausi on tyypillisesti pahimmillaan maalis–huhtikuussa. Huhtikuun lopulla pölyisyys vähenee katujen puhdistuksen ja kevään edetessä.

- Kadut pölyävät eniten vilkkaasti liikennöityjen katujen ja teiden varsilla. Kun ilmanlaatu on huono, kannattaa välttää vilkasliikenteisiä alueita ja etenkin raskasta liikuntaa vilkkaiden katujen varsilla. Ilmanlaatua voi seurata osoitteesta hsy.fi/ilmanlaatu, sanoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi.

Katupöly on erityisen haitallista riskiryhmille

Katupöly voi aiheuttaa ärsytysoireita kenelle tahansa, mutta erityisen haitallista se on riskiryhmille. Riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi astmaatikot, pienet lapset, iäkkäät sekä sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatautia sairastavat. Katupöly voi pahentaa sydän- ja hengityssairaiden oireita.

Näin helpotat oireitasi:

  • Siirry puhtaampaan ilmaan, sisälle tai kauemmas liikenteestä.
  • Vältä raskasta liikuntaa vilkkaiden katujen varsilla.
  • Hoida ja lääkitse oireitasi saamiesi ohjeiden mukaan.
  • Jos sinulla on esim. astma tai sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatauti, vältä ulkoilua huonon ilmanlaadun alueilla.
  • Pidä ikkunat kiinni, kun ilmanlaatu on huono.
  • Hanki asuntoon tehokkaat tuloilmasuodattimet ja pidä ne kunnossa. Suodattimet on hyvä vaihtaa keväisin ja syksyisin.
  • Kuivata pyykit sisällä.
  • Seuraa ilmanlaatua osoitteesta: www.hsy.fi/ilmanlaatu

Katupöly on pääasiassa autojen renkaiden jauhamaa asfalttia ja hiekoitushiekkaa. Erityisesti nastarenkaat kuluttavat asfalttia ja tuottavat siten katupölyä.

Pääkaupunkiseudun apteekit jakavat tietoa katupölystä

HSY ja pääkaupunkiseudun apteekit aloittivat viime vuonna yhteistyön katupölyn aiheuttamien oireiden vähentämiseksi. Myös tänä vuonna kaikissa pääkaupunkiseudun apteekeissa on jaossa Apua katupölyoireisiin -esite, joka tarjoaa neuvoja katupölystä aiheutuvien oireiden lieventämiseen.

- Moni saa keväisin oireita katupölystä ja siitepölystä. Lepän ja koivun siitepölykausi ajoittuu samaan aikaan kuin katupölykausi. Allergialääkkeet yleensä helpottavat siitepölyoireita, mutta katupölyyn tehoaa vain pölyisten alueiden välttäminen, viestintäproviisori Elina Aaltonen Suomen Apteekkariliitosta kertoo.

Lisätietoja:

  • päivystävä ilmansuojeluasiantuntija (klo 8–16), Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, puh. 050 308 1063, ilmanlaatu (at) hsy.fi
  • ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, puh. 09 15612256, jarkko.niemi(at)hsy.fi
  • viestintäproviisori Elina Aaltonen, Suomen Apteekkariliitto, puh. 010 6801 462, elina.aaltonen (at) apteekkariliitto.fi
  • Ilmanlaatu juuri nyt: hsy.fi/ilmanlaatu
  • Apua katupölyoireisiin -esite (pdf)
  • Ilmanlaatuun liittyvät esitteet: hsy.fi/ilmanlaatuesitteet

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 22.3.202419.3.2024 14:18:43 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 22.3.2024. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja sen edelleen esittämisestä yhtymäkokoukselle sekä HSY:n osallistumisesta Vantaan ratikan alliansseihin. Hallitus päättää lisäksi seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - urakoitsijoiden valinta kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Hallitus saa tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Tiedotamme kokouksen jälkeen HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala puh. 040 593 6346 www.hsy.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye