MessukeskusMessukeskus

Kevätmessut – lähtölaukaus kevääseen

Jaa

Sunnuntaina päättyneet Kevätmessut oli hyvä startti kevääseen. Suurin osa Kevätmessujen kävijöistä etsi messuilta tietoa, ideoita ja vinkkejä pihaan, puutarhaan ja pieneen kodin ja mökin kunnostukseen. Messujen tuoteryhmistä eniten kiinnostivat kukat, siemenet ja hyötykasvit ja toiseksi eniten sisustustuotteet. Nelipäiväinen tapahtuma kokosi messuille yhteensä 53 000 kävijää.

Tikkurila Oyj:n kuluttajapuolen markkinointipäällikkö Heidi Hirvelä toteaa, että Kevätmessut on ollut hyvä startti keväälle.

”Väkeä on käynyt osastolla paljon ja myös meidän Raksanurkassa pitämämme työnäytös on vetänyt hyvin katsojia. Lumien sulaessa aletaan suunnitella erilaisten ulkopintojen maalausta ja moni onkin tullut kysymään neuvoa ihan valokuvan kanssa”, Heidi Hirvelä toteaa.

Tikkurila oli valmistautunut messuille hyvin. Osastolle oli valittu väki siten, että osaamista on mahdollisimman laajasti sokkeleiden pinnoittamisesta värisuunnitteluun.


”80 % osastolla vierailleista kävijöistä on hakenut apua ja ideoita ulkopintojen käsittelyyn”, kertoo Tikkurila Oyj:n teknisen tuen päällikkö Rami Kuparinen. ”Suurimpaan osaan kysymyksistä meillä on ollut asiantuntija paikalla, ja muutaman asiakkaan kanssa jatkamme juttua vielä messujen jälkeenkin, Kuparinen toteaa”.

Puutarhapuolella Viihtyisä piha on ollut messuilla jo kymmenettä kertaa. 17 viheralan toimijan yhteisosastolla on ollut hyvä tunnelma heti messujen alusta saakka.

”Messuilla on ollut vilkasta jo torstaista alkaen ja saamamme palaute on ollut hyvin positiivista”, kertoo Viihtyisä pihan osaston koordinoinnista vastannut toimitusjohtaja Jukka Laasonen.

Palkintoja ja tunnustuksia

Kevätmessuilla jaettiin useita palkintoja ja tunnustuksia. Suomen Messusäätiön lahjoittaman 2 000 euron suuruisen Vuoden lähiruokateko -palkinnon saivat pälkäneläisen Heikkilän juustolan tilalliset Annika Heikkilä ja Pekka Moisio. Messuille järjestetyn Vuoden Kokki -kilpailun voitti Mikko Kaukonen Food Camp Finlandista ja Vuoden Tarjoilija -tittelin Heidi Martikainen ravintola Farangista.

Viiden messun kokonaisuus Kevätmessut – eli Kevätpuutarha, Oma Koti, OmaMökki, Sisusta sekä Lähiruoka & Luomu – järjestettiin 4.–7.4.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Perjantaina ja lauantaina järjestettiin myös erikoisruokavalioihin keskittyvä Lautasella-tapahtuma.

Messukeskuksen seuraava yleisötapahtuma on 12.–24.4. järjestettävä Lapsimessut, joka on Pohjoismaiden suurin koko perheen tapahtuma. Lapsimessujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös maaseudun eläimiä ja kädentaitoja esittelevän ELMA, shoppailutapahtuma OutletExpo ja kouluikäisten harrastusmahdollisuuksia esittelevä HupiCon kanssa. Lauantaista sunnuntaihin avoinna on myös lemmikkitapahtuma Eläinystäväni.

Lisätietoja:

Messukeskus, tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, puh. 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com

Kevätmessut on Suomen suurin puutarhanhoidon, rakentamisen ja remontoinnin, mökkeilyn ja puutarhanhoidon sekä piensisustamisen ja lähiruuan tapahtumakokonaisuus. Seuraavan kerran Kevätmessut järjestetään2.–5.4.2020. www.kevatmessut.fi

 Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin sata messutapahtumaa sekä 2000 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. Annually, a hundred exhibitions and 2000 meetings and congresses are held at MessukeskusOver one million visitors take part in the events. The Finnish Fair Corporation, the company that owns Messukeskus Helsinki, celebrates its 100th anniversary in 2019. | Messukeskus – A century in the centre of events 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Habitaren 2019 Kansainvälinen Ystävä Alberto Alessi: Suomalainen ja italialainen muotoilu ovat toistensa vastakohtia, ja siksi sopivat niin hyvin yhteen17.4.2019 14:00:00 EESTTiedote

Tunnetun italialaisen designtalo Alessin pääjohtaja Alberto Alessi on Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2019. Suomalaisen muotoilun kanssa pitkään toiminut Alessi valitsee Habitaren kiinnostavimmat sisällöt ja pitää keynote-puheenvuoronsa keskiviikkona 11.9.2019. Habitare on avoinna Messukeskuksessa Helsingissä 11.–15.9.2019. Italiassa 1921 perustettu Alessin muotoilutalo on yksi maailman tunnetuimpia yrityksiä muotoilun kentällä. Alessin yli tuhannen tuotteen valikoimaan kuuluu paljon kodin esineitä, kuten astioita ja keittiötarvikkeita, ja monet ovat saavuttaneet ikonisen maineen nykymuotoilussa. Tuotteiden suunnitteluun on vuosien saatossa osallistunut yli kolmesataa muotoilijaa – joukossa myös monia suomalaisia. ”Arvioimme Alessin tuotteiden menestystä neljällä muuttujalla, joita ovat tuotteen funktio, aistinvarainen kuvitteellinen muisti, viestintä ja kieli, sekä hinta. Korkein mahdollinen pistemäärä on 20 pistettä, ja korkein Alessin tuotteen saama pistemäärä on 18 pistettä. Se on

Vuoden Huiput -näyttely Habitareen12.4.2019 10:00:00 EESTTiedote

Parasta suomalaista luovaa suunnittelua esittelevän Vuoden Huiput -kilpailun voittajien näyttely nähdään jälleen ensi syksynä Habitaressa Messukeskuksessa 11.–15.9.2019. Suomen merkittävimmän luovan suunnittelun kilpailun voittajat julkistettiin eilen. Grafian järjestämä Vuoden Huiput on parasta suomalaista mainontaa ja muotoilua palkitseva, vuodesta 1980 järjestetty kilpailu. Viime vuoden luovan suunnittelun parhaimmisto palkittiin eilen Vuoden Huiput 2018 -gaalassa. Voittajatyöt esitellään jälleen omana näyttelynään Habitaressa syyskuussa. Habitaren Vuoden Huiput 2018 -näyttelyssä nähdään noin 61 työtä, 15 eri sarjan parhaat. Kilpailun kaikkien sarjojen pääpalkinnon, Grand Prixin, sai TBWA:n Helsingin Sanomille suunnittelema Land of Free Press. Kampanjan luovasta suunnittelusta TBWA\Helsingillä vastasivat mm. Sami Kelahaara, Jyrki Poutanen ja Erno Reinikainen. ”Älykäs ajatus, nopea ja erinomaisesti ajoitettu toteutus, usko minimalismin ja kiteytetyn sanoman voimaan sekä halu vaikutta

Matkamessut yhteistyöhön Maata pitkin -matkamessujen kanssa8.4.2019 13:00:00 EESTTiedote

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut aloittaa yhteistyön Maata pitkin -matkamessujen kanssa. Ensimmäinen yhteinen hanke on 5.5. Maata pitkin -matkamessut. Taustalla on Matkamessujen tahto tarjota tietoa ja inspiraatiota kaikille matkailijoille, sekä tavoittaa uusia kohderyhmiä. Matkamessut ovat toimillaan edistäneet vastuullista ja kestävää matkailua jo pitkään, ja esimerkiksi SMALin luoma kestävän matkailun Helsinki Declaration allekirjoitettiin ensimmäistä kertaa Matkamessuilla yli 10 vuotta sitten. Muuttuvassa maailmassa toimia on kuitenkin lisättävä, ja Matkamessut haluavat tarjota tietoa myös vaihtoehtoisista matkustusmuodoista kiinnostuneille matkailijoille. Yhtenä toimenpiteenä on yhteistyö Maata pitkin -matkamessujen kanssa. Toukokuussa Helsingissä järjestettävään tilaisuuteen kokoontuu maata pitkin matkustamiseen liittyviä toimijoita jakamaan tietoa ja inspiraatiota esimerkiksi juna- ja pyörämatkailusta. Yhteistyön myötä Matkamessut tuo tilaisuuteen muun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme