Kevättulvat ovat jäämässä vähäisiksi Hämeessä

Kokemäenjoen vesistöalueella Loimijoella tulvahuippu saavutetaan todennäköisesti pääsiäisen aikana. Puujoella tulvahuippu saavutetaan ennusteiden mukaan huhtikuun puolen välin tuntumassa. Tulvahuippujen vedenkorkeudet jäävät kuitenkin ennusteen mukaan matalammiksi kuin tammi- ja maaliskuun korkeushuipuissa.
Vantaanjoen vesistöalueella Riihimäellä Vantaanjoen vedenkorkeuden ennustetaan myös kääntyvän taas nousuun ja uusi tulvahuippu saavutetaan todennäköisesti huhtikuun puolivälissä. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan samalle tasolle kuin mitä se oli korkeimmillaan maaliskuussa lämpimän jakson aikaan.
Lumien sulaessa myös järvien vedenpinnat nousevat. Järvissä nousu tapahtuu viiveellä muun muassa järven koon mukaan. Tällä hetkellä Hämeen alueen järvien vedenkorkeudet ovat pääsääntöisesti ajankohdan keskiarvotason yläpuolella tai sen tuntumassa.
Tulviin varautuminen
Vaikka Hämeen alueelle ei ennusteiden mukaan tänä keväänä ole tulossa merkittäviä tulvia, kannattaa muistaa tulviin varautumisessa seuraavaa:
Pelastuslain mukaan kiinteistönomistajan on osaltaan varauduttava omaisuutensa suojaamiseen. Tulvatilannetta onkin syytä tarkkailla tiiviisti ja tarvittaessa tulee ryhtyä omatoimisiin suojaustoimenpiteisiin. Laiturien ja veneiden kiinnitysten tulee olla kunnossa ja irtainta omaisuutta on syytä siirtää turvaan tulvalta.
Tulvavedessä liikkumista tulee välttää. Virtaava vesi on voimakasta ja voi kaataa kulkijan jo matalillakin vesisyvyyksillä. Tierakenteiden rikkoutumista ei välttämättä havaitse samean tulvaveden alta, joten veden peittämällä tiellä liikkumista tulee harkita tarkkaan. Ohjeita omatoimiseen varautumiseen sekä omaisuuden suojaamiseen löytyy vesi.fi-sivustolta.
Kevätaurinko haurastuttaa jääpeitettä
Kevään koittaessa aurinko alkaa lämmittää, ja varsinkin jäällä olevan lumen sulamisen jälkeen se haurastuttaa jääpeitettä, jolloin jään paksuus ei kerro enää sen kantavuudesta. Jääpeite voi olla edelleen petollisen haurasta erityisesti virtapaikoilla, kapeikoissa ja ojien sekä putkien purkupaikkojen lähettyvillä. Mahdollinen lumipeite jäällä estää heikkojen alueiden havainnointia: esimerkiksi Päijänteellä railot ovat peittyneet tuiskulumeen
Maaliskuun 30. päivän mittauksissa jään kokonaispaksuus vaihteli Hämeen havaintopaikoilla 35 ja 45 senttimetrin välillä ja se oli kolmella havaintopaikalla noin 10 senttimetriä ajankohdan keskimääräistä paksuutta ohuempaa.
Havaintopaikka | Mittauspäivä | Jäänpaksuus cm | Jäänpaksuuden poikkeama keskiarvosta | Teräsjää cm | Havainto |
Jääsjärvi, Hartola | 30.03.2023 | 43 | -9 | 29 | 1961–2022 |
Kuivajärvi, Saari, Tammela | 30.03.2023 | 35 | -9 | 17 | 1961–2022 |
Päijänne, Sysmä, Verkkosaaret | 30.03.2023 | 44 | -2 | 27 | 1970–2022 |
Päijänne, Tehin selkä | 30.03.2023 | 36 | -10 | 32 | 1961–2022 |
Pääjärvi, Lammi | 20.01.2023 | 38 | -4 | 18 | 1978–2022 |
Ajankohtaista vesi- ja jäätilannetta voi seurata alla olevien linkkien kautta:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jukka Sainio, vesitalousasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 064
Elina Mäkäläinen, Vs. yksikön päällikkö, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 158
Tiedotus:
Minna Huovinen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 076
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Tammelan Pyhäjärven matala vedenkorkeus puhututtaa26.5.2023 14:12:07 EEST | Tiedote
Tammelan Pyhäjärven vedenkorkeus on tänä keväänä herättänyt huolta erityisesti virkistyskäyttäjien näkökulmasta. ELY-keskukseen ja kuntiin on tullut paljon yhteydenottoja.
Kaikula underfart i Forssa förnyas, gång- och cykeltrafiken till en omväg under skolornas sommarlov26.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Kaikula underfart på Riksväg 10 i Forssa förnyas under sommaren. Under arbetets gång dirigeras gång- och cykeltrafiken till en omväg.
Kaikulan alikulkukäytävä Forssassa uusitaan, kevyt liikenne kiertotielle koulujen kesäloman ajaksi26.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Valtatiellä 10 Forssassa sijaitseva Kaikulan alikulkukäytävä uusitaan kesän aikana. Työn ajaksi kevyt liikenne ohjataan kiertotielle.
Lomautettujen määrä kasvoi rakentamisessa, mutta väheni palveluissa24.5.2023 08:05:58 EEST | Tiedote
Kanta- ja Päijät-Hämeessä oli huhtikuun lopussa 17 133 työtöntä työnhakijaa, mikä on 700 henkilöä vuodentakaista vähemmän. Työttömistä työnhakijoista oli lomautettuja 1284 eli hieman vähemmän (-39) kuin vuosi sitten. Maaliskuusta huhtikuuhun työttömien määrä laski johtuen sekä lomautettujen (-273) että muiden työttömien (-316) määrän laskusta. Työttömyysjaksoja alkoi runsaat 2000 kasvaen vuodentakaisesta 6 %. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksesta.
Vedenkorkeudet ovat vuodenaikaan nähden tyypillisellä tasolla koko Hämeessä19.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Lähes kaikki järvet ovat nousseet tyypillisiin kesäkorkeuksiinsa noin 5 senttimetrin tarkkuudella koko Hämeen alueella. Talven ja kevään aikana useat lämpimät jaksot sulattivat lumia osissa niin, että suurilta kevättulvilta vältyttiin, vaikka lopulta talven sadesumma olikin keskimääräistä suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme