Korkein hallinto-oikeus

KHO:n vuosikirjapäätös, joka koskee viranomaisen valitusoikeutta (puutavaran mittaus)

Jaa
Puutavaran mittauslautakunta oli tehnyt päätöksen tehdasmittauksen valvontamittausta koskevassa asiassa, jonka virallinen mittaaja oli siirtänyt lautakunnan käsiteltäväksi. Asiassa oli kyse siitä, oliko virallisella mittaajalla tässä tilanteessa valitusoikeus puutavaran mittauslautakunnan päätöksestä.

Puutavaran mittauksesta annettu laki ei sisällä säännöksiä virallisen mittaajan valitusoikeudesta. Virallisen mittaajan valitusoikeutta puutavaran mittauslautakunnan päätöksestä oli siten arvioitava oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 109 §:n 3 momentin perusteella. Mainitun säännöksen perusteella viranomaisella on valitusoikeus, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että virallinen mittaaja on viranomainen, jolla on puutavaran mittausta koskevassa laissa säädetty erityinen valvontatehtävä. Valituksen kohteena olevassa mittauslautakunnan päätöksessä oli kysymys virallisen mittaajan valvontatehtävään liittyvästä asiasta. Puutavaran mittausta koskevan lain esitöiden perusteella valvontamittausmenettely on kehitetty tehdasmittauksen valvontaan ja menetelmään liittyvien mahdollisten epäkohtien ennaltaehkäisyyn sekä heikomman osapuolen oikeusturvan vahvistamiseen. Näin ollen virallisen mittaajan valitusoikeus oli tarpeen yleisen edun vuoksi ja valituksen kohteena olevalla päätöksellä oli myös merkitystä viranomaiselle säädetyn valvontatehtävän kannalta. Siten virallisella mittaajalla oli asiassa valitusoikeus.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2021:103

Yhteyshenkilöt

Ella VähäniittyViestinnän korkeakouluharjoittelija / Högskolepraktikant inom kommunikationKorkein hallinto-oikeus / Högsta förvaltningsdomstolen

Puh:0295640206ella.vahaniitty@oikeus.fi

Tietoja julkaisijasta

Korkein hallinto-oikeus
Korkein hallinto-oikeus
Paasivuorenkatu 3 / Paasivuorigatan 3
00530 Helsinki / Helsingfors

029 56 40200http://www.kho.fi

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kunnallista palvelussuhdetta15.4.2024 09:12:26 EEST | Päätös

Kunnallisen liikelaitoksen palveluksessa virkasuhteessa ollut A oli irtisanottu taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Sittemmin korkein hallinto-oikeus oli kumonnut irtisanomispäätöksen sillä perusteella, ettei irtisanomiselle ollut ollut perustetta. Valituksen ollessa vireillä kunta oli lakkauttanut liikelaitoksen virat ja liikelaitoksen henkilöstö oli 1.1.2014 tapahtuneen liikkeen luovutuksen myötä siirtynyt perustetun osakeyhtiön palvelukseen työsopimussuhteisina työntekijöinä.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ilmalämpöpumpun kustannuksia vammaispalvelulain mukaisena taloudellisena tukitoimena12.4.2024 09:16:03 EEST | Päätös

Vaikeahoitoista epilepsiaa sairastavalle lapselle oli haettu vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukea kodin tupakeittiöön asennetun ilmalämpöpumpun hankintakustannuksiin. Sairaudelle oli tyypillistä pitkittyneet, usein sairaalahoitoa vaativat epilepsiakohtaukset, joita lämmönnousu provosoi. Lapsen kotona oli kesäisin hyvin lämmin, mikä lisäsi kohtausten esiintyvyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye