Kiertotaloutta edistävä Reilu Teko -säkkikeräys alkaa taas

Reilu Teko -keräyksessä maanviljelijät toimittavat tyhjät lannoitesäkit kierrätykseen 4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita on ympäri Suomen. Keräyspisteen hoitajina toimivat 4H-nuoret, ja toiminnan pääyhteistyökumppani Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä hyötykäyttöön. Pesun, murskauksen ja sulatuksen jälkeen säkit jatkavat elämäänsä uusina muovituotteina. Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta.
Keräyspaikat ja tiedot keräykseen otettavista säkeistä löytyvät 4H:n verkkosivuilta www.4h.fi/reiluteko. Verkkosivuilla on hakutoiminto, jonka avulla viljelijä voi etsiä lähimmän keräyspisteen paikkakunnan nimen tai 4H-yhdistyksen mukaan. Sivuilla on myös ohjeet lannoitesäkkien oikeanlaiseen pakkaamiseen.
Reilu Teko -toiminnalla on pitkät perinteet ja sitä kehitetään jatkuvasti. Vuonna 2022 Reilu Teossa käynnistettiin pilottikokeilu, jossa pyritään löytämään keinoja hyödyntää muovimateriaali tarkemmin. Kokeilussa säkit erotetaan toisistaan, jolloin muovilajit saadaan parempaan hyötykäyttöön kierrätyksessä. Pilottikokeilu toteutetaan tänä vuonna kolmella eri paikkakunnalla Kokemäellä, Huittisissa ja Punkalaitumella.
Reilu Teossa yritykset tekevät yhteistyötä ympäristön hyväksi
Säkkejä kerätään koko maassa touko–elokuun aikana. Reilu Teossa lannoite- ja siemensäkkejä on kerätty jo vuodesta 1975 ja näinä vuosikymmeninä on muovia saatu talteen jo yli 40 miljoonaa kiloa.
Reilu Teko on hyvä osoitus siitä, että yritykset voivat tehdä yhteistyötä ympäristön hyväksi ja edistää kestävää kehitystä. Lisäksi Reilu Teko -keräyksessä työllistyneet nuoret voivat tehdä konkreettisia tekoja ympäristön puolesta samalla, kun he saavat työkokemusta.
Säkkikeräykseen osallistuvat Yara Suomen ja 4H-järjestöjen lisäksi Hankkija, Lantmännen Agro, Peltosiemen, Tilasiemen, A-Rehu ja Lassila & Tikanoja. Reilu Teko -säkkikeräystä ovat tukemassa myös Maaseudun Tulevaisuus ja Landsbygdens Folk. Keräyksen suojelijana toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.
Reilu Teko -keräyksen tuotto käytetään keräykseen osallistuneiden nuorten palkkoihin ja 4H-nuorisotyön tukemiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Anna-Kaisa Valaja, järjestöpäällikkö
Suomen 4H-liitto
anna-kaisa.valaja@4h.fi
p. +358 44 783 0310
Leena Luomajärvi
Digimarkkinointipäällikkö
Yara Suomi
leena.luomajarvi@yara.com
p. +358 50 347 2848
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
Nuoret istuttavat Taimiteossa yli 185 000 puun taimea kesällä 202319.4.2023 09:01:23 EEST | Tiedote
Nuorisojärjestö 4H ja Taimiteko-kumppanit työllistävät kesäkuussa 2023 alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin ympäri Suomea. Samalla Suomeen syntyy 93 hehtaaria uutta metsää. Taimitekoja tehdään jo viidettä perättäistä kesää.
Lasse Uutela, 18, on Vuoden 4H-yrittäjä – keksi keinon työllistää myös kaverit kesätöihin13.2.2023 08:05:12 EET | Tiedote
Tamperelainen Lasse Uutela on Vuoden 4H-yrittäjä. Vanhempien sarjassa tuomariston suosikiksi noussut Uutelan pihatyöt työllisti ilman kesätöitä jääneitä nuoria viime kesänä. Nuorempien sarjan voittajaksi nousi hankasalmelainen 13-vuotias Paulus Aitto-oja, jonka nimikkotuote on noussut paikallisten suureksi suosikiksi.
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä7.2.2023 09:33:50 EET | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 11 valtakunnallista stipendiä jaetaan Säätytalolla Helsingissä tiistaina 14. helmikuuta kello 14.30.
Ysit töihin! Haussa kesätyöpaikat ysiluokan päättäville19.1.2023 09:01:17 EET | Tiedote
4H-järjestö, Duunitori ja K-ryhmä rohkaisevat työnantajia palkkaamaan kesätöihin alle 18-vuotiaita.
Lähes 2 000 nuorta osallistui 4H:n metsäaiheiselle koulukiertueelle – etenkin puiden uudet käyttömahdollisuudet yllättivät15.12.2022 08:05:00 EET | Tiedote
4H:n metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi tavoitti lähes 2 000 yhdeksäsluokkalaista syksyn 2022 aikana. Metsämiesten Säätiön rahoittaman kiertueen tavoitteena oli lieventää nuorten kokemaa ilmastoahdistusta kertomalla metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme