KiertotalousSprintti

Kiinteistö- ja rakennusala edistää kiertotaloutta yhdessä – uusia työkaluja rakennettuun ympäristöön

Jaa
Kiertotaloudessa tapahtuu nyt paljon kiinteistö- ja rakennusalalla. Kiertotalouden muuttuminen uudeksi normaaliksi vaatii yhteistyötä erilaisten toimijoiden kesken. Muutos voidaan saada aikaan vain vuoropuhelulla, joka pitää ulottaa niin rakennetun ympäristön ammattilaisten keskuuteen kuin alan ulkopuolelle. Näin pohdittiin torstaina 8.11.2018 järjestetyssä Kiinteistö- ja rakennusalan kiertotaloussprintti -hankkeen tulosseminaarissa.

– Kiertotalous kiinteistö- ja rakennusalalla etenee vauhdikkaasti. Alalla on osaamista sekä yhteinen tahtotila edistää kiertotalouden toteutumista. Rakennetun ympäristön kiertotalous kytkeytyy vahvasti koko yhteiskuntaan, totesi Green Building Council Finlandin toimitusjohtaja Mikko Nousiainen.

– Lupaavista kiertotaloushankkeista on jo runsaudenpulaa. Kiertotaloutta toteutetaan jo, ei enää vain puhuta siitä. Yhdessä tekemällä ja toisilta oppimalla voidaan saavuttaa globaalisti toimivia ratkaisuja kiertotalouden edistämiseen, Sitran Johtava asiantuntija Nani Pajunen sanoi.

Eräs Suomeenkin malliksi sopiva kehitystarina on hollantilaisen ABN Amro -pankin kiertotalousrakennus, jossa yksi innovaatioista on materiaalinkierrätys. Pankin Business Development Manager, Circl, Niina Pussinen kertoi, ettei pankki voinut jäädä passiivisena odottamaan, kun yhteinen taloutemme ja tulevaisuutemme on vaarassa, vaan oppia yhdessä asiakkaiden kanssa. Artikkelin Niina Pussisen esityksestä voit lukea tästä » http://figbc.fi/cirl-tarina-amsterdamin-kiertotalousrakennuksesta/

Työkalut avuksi rakennetun ympäristön kiertotalouden edistämiseen 

Hyvän lähdön saanut kiertotalous tarvitsee työkaluja muutosvauhdin kasvattamiseen. Kiertotaloussprintti-hanke toi viime keväänä yhteen lähes sata suomalaista kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista. Yhteistyön tuloksena on julkaistu neljä konkreettista työkalua tai ohjetta rakennetun ympäristön kiertotalouden edistämiseen. Kaikki julkaisut ovat ladattavissa osoitteessa www.figbc.fi/kiertotalous

Rakennetulla ympäristöllä on kiertotaloudessa olennainen rooli. Rakennukset käyttävät 40 % maailman luonnonvaroista, kolmasosa maailman kasvihuonekaasupäästöistä liittyy rakennettuun ympäristöön, ja Suomessa 50 % jätteistä syntyy rakentamisessa (ei sisällä mineraalien kaivuuta).

Kiertotalous tuo myös merkittävän kehittymisen ja muutoksen mahdollisuuden kiinteistö- ja rakennusalalle. Pelkkä energiatehokkuus ei riitä, jos maapallon lämpeneminen halutaan pitää alle kahdessa asteessa. Kiertotalous on keino hillitä ilmastonmuutosta ja tehostaa resurssien käyttöä, ja rakennusalalla on jo valmius viedä viestiä eteenpäin yhdessä. Kiertotaloussprintti-hankkeella kootaan alaa myös viestimään yhtenäisesti, jotta kiertotalouden periaatteet saadaan käyttöön rakennusalalla. 

Artikkelin tilaisuudesta voit lukea tästä linkistä » http://figbc.fi/kiertotalous-mahdolliseksi-yhteistyolla-ja-uusilla-tyokaluilla/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

LISÄTIEDOT
Jessica Karhu, Senior Sustainability Specialist,
Green Building Council Finland (GBC Suomi ry)
jessica.karhu@figbc.fi
Puh: 040 675 8899

Linkit

Tietoja julkaisijasta

KiertotalousSprintti
Lapinrinne 3
00100 Helsinki

http://figbc.fi/kiertotalous/

Kiertotaloussprintti yhdistää kiinteistö- ja rakennusalan toimijoita, yrityksiä, tutkijoita ja kuntien edustajia kehittämään yhdessä ymmärrystä kiertotaloudesta sekä valjastamaan kiertotalouden hyödyt kestäväksi liiketoiminnaksi. Hanketta koordinoi Green Building Council Finland ja sen rahoittaa Sitra. Hanke alkoi maaliskuussa 2018 ja tulokset esitellään marraskuussa 2018. Vuonna 2019 Kiertotaloussprintti jalkauttaa hyviä käytäntöjä KIRA-alalle. Kiertotaloussprintti määrittelee alan kiertotaloustavoitteet sekä keinot niihin pääsemiseksi. Kiertotaloussprintin tavoitteena on sysätä liikkeelle muutos.  

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KiertotalousSprintti

Kiertotalous uudistaa jo kiinteistö- ja rakennusalaa – Yrityksiltä ja kunnilta ja odotetaan vahvempaa otetta suunnan näyttämisessä5.6.2019 09:00:00 EEST | Tiedote

Kiertotalous näyttelee yhä näkyvämpää roolia rakennetun ympäristön kehittämisessä. WCEF2019-suurtapahtuman yhteydessä 5.6.2019 järjestettävässä Kiertotalous + Rakentaminen -tapahtumassa julkistetaan Kiertotaloussprintti-hankkeen tuloksena laaditut ohjeet, joiden avulla kaupungit ja kunnat voivat ohjata rakentamista kohti kiertotalouden mukaista toimintaa.

Kiertotalous kiinnostaa vaaleissa – lähes 40 ehdokasta tehnyt kiertotalouslupauksen9.4.2019 12:33:22 EEST | Tiedote

Rakennetun ympäristön kiertotalous kiinnostaa eduskuntavaaliehdokkaita. Kiertotalouslupauksen on tehnyt viikossa jo lähes 40 ehdokasta, mukana mm. nykyisen hallituksen asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.), sisäministeri Kai Mykkänen (kok.), vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo (vihr.), kaupunkitutkija Kaarin Taipale (sd.) sekä Vasemmistoliiton, RKP:n ja Liike Nyt -vaaliliiton ehdokkaita. Kiertotalouslupauksessa ehdokkaat lupautuvat edistämään rakentamisessa muun muassa uusio- ja purkumateriaalien käyttöä, ylijäämämaamassojen tehokkaampaa kierrätystä ja rakennusmateriaalien tuoteselosteiden käyttöönottoa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye