Maanmittauslaitos

Kiinteistökauppojen määrissä selvää laskua verrattuna viime vuoden alkupuoleen

Jaa
Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahinnat ja kauppojen lukumäärät vuoden 2022 alusta toukokuun loppuun. Tehtyjen kauppojen määrissä on selvää laskua kaikissa kiinteistölajeissa.
Kuva: Julia Hautojärvi/Maanmittauslaitos
Kuva: Julia Hautojärvi/Maanmittauslaitos

Tämän vuoden alkupuoliskon kiinteistökauppojen määrissä näkyy jo Venäjän hyökkäyssodan alkuun sysäämä elintarvikkeiden, energian ja raaka-aineiden hinnan nousu, joka on puolestaan kiihdyttänyt inflaatiota ja johtanut korkojen nousuun.

− Kesäkuun alkuun mennessä tehtiin 24 700 kiinteistökauppaa, mikä on 16 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikajaksona. Kiinteistökauppojen määrissä ollaan suunnilleen vuoden 2020 kevään tasolla, jolloin Covid-19-pandemian leviäminen näkyi kiinteistökauppojen määrien laskuna suhteessa vuosiin 2018 ja 2019, Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Esa Ärölä kertoo.

Omakotitalokauppojen määrissä palattu pandemiaa edeltävälle tasolle

Asemakaava-alueet

Tänä vuonna tehtiin toukokuun loppuun mennessä 3 700 edustavaa pientalokauppaa asemakaava-alueilla, joka on 15 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Mediaanihinta oli noin 190 000 €, joka on 1 % vähemmän kuin viime vuoden alkupuolella.

− Maakunnittain tarkasteltaessa korkein keskimääräinen hintataso oli Uudellamaalla mediaanihinnan ollessa noin 325 000 €. Manner-Suomessa seuraavaksi eniten maksettiin pientaloista Pirkanmaalla, keskimäärin 215 000 €, ja Varsinais-Suomessa, keskimäärin 210 000 €, Ärölä sanoo.

Suomen hintavimmat omakotitalokaupat tehtiin tämän vuoden alkupuolella Kauniaisissa, 945 000 €. Tosin lukuarvo perustuu kolmen kaupan mediaaniin. Espoossa omakotitalon mediaanihinta oli alkuvuonna 565 000 euroa. Keskihinta laski 5 % viime vuoden alkupuoleen verrattuna. Helsingissä omakotitalo maksoi keskimäärin 495 000 € (- 3 %), Vantaalla 350 000 € (- 15 %), Tampereella 330 000 € (+ 2 %), Kuopiossa 290 000 € (+ 6 %), Turussa 250 000 € (+ 1 %), Oulussa 250 000 € (- 2 %) ja Jyväskylässä 235 000 € (+ 2 %).

Maanmittauslaitoksen kauppatilasto kattaa vain kiinteistöt eikä siten asunto-osakkeita eikä vuokratontilla olevia omakotitaloja.

Haja-asutusalueet

Tämän vuoden kesäkuun alkuun mennessä tehtiin 1 970 edustavaa pientalokauppaa haja-asutusalueella, joka on 15 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Mediaanihinta oli noin 125 000 €, joka on 3 % enemmän kuin viime vuoden alkupuolella.

− Tarkasteltaessa keskimääräistä hintatasoa maakunnittain eniten pientaloista maksettiin Uudellamaalla, keskimäärin noin 245 000 €. Seuraavaksi eniten maksettiin haja-asutusalueen pientaloista Pirkanmaalla, 145 000 €, ja Pohjois-Savossa, 137 000 €, Ärölä kertoo.

Kaava-alueiden rantamökkien kauppa hiljeni edelleen viime vuodesta

Tämän vuoden viitenä ensimmäisenä kuukautena tehtiin 718 edustavaa rantaan rajoittuvien kaava-alueella sijaitsevien lomamökkien kauppaa, joka on 38 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikajaksona. Loma-asuntojen mediaanihinta oli noin 105 000 €, joka on 5 % vähemmän kuin viime vuoden alkupuolella.

− Lomamökkien kaupoissa näkyy selvimmin elintarvikkeiden, energian ja raaka-aineiden hinnan nousun myötä liikkeelle lähtenyt inflaatio ja sitä seurannut korkojen nousu. Tämä on luonnollista, sillä mökin hankinta tulee harkintaan vasta, kun asuntoasiat ovat kunnossa. Kauppamäärät ovat tasaantuneet aikaisempien vuosien tasolle edellisvuonna alkaneen ja viime vuoden alkupuoliskolle jatkuneen lomamökkien poikkeuksellisen vilkkaan ostojakson jälkeen, Ärölä toteaa.

Eniten kaava-alueen rantamökistä joutui alkuvuonna maksamaan Uudellamaalla, keskimäärin noin 160 000 €. Seuraavaksi eniten rantamökit maksoivat Varsinais-Suomessa, noin 150 000 €, ja Pirkanmaalla, noin 140 000 €.

Metsätilakauppojen määrässä laskua, mutta hinnat jatkoivat nousua

Tämän vuoden viitenä ensimmäisenä kuukautena tehtiin koko maassa noin 1 640 edustavaa pelkästään metsää sisältävää yli 2 ha:n tilakauppaa. Se on 12 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Edellisen kerran metsätilakauppojen määrät notkahtivat vuonna 2015.

− Metsähehtaari maksoi alkuvuonna keskimäärin noin 3 500 €. Se on 15 % enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Kalleinta metsä oli Uudellamaalla noin 6 700 €/ha. Nousua oli huimat 51 %. Tosin kauppoja oli tehty kumpanakin tarkasteluvuonna vain vähän yli 30 kpl, joten lukuun on suhtauduttava varauksin, Ärölä kertoo.

Halvinta metsähehtaari oli Lapissa, keskimäärin noin 1 300 €. Keskihinnassa oli nousua 26 % verrattuna viime vuoden vastaavaan aikajaksoon.

Peltokauppa väheni, mutta keskihinnassa pientä nousua

Kesäkuun alkuun mennessä tehtiin koko maassa noin 290 edustavaa yli 2 ha:n puhdasta peltokauppaa. Se on 10 % vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Vilkkainta peltokauppa oli Etelä-Pohjanmaalla 52 kpl, laskua 5 %. Seuraavaksi eniten kauppoja solmittiin Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, noin 30 kpl kussakin maakunnassa.

Pellon mediaanihinta oli 9 000 €/ha ja keskihinta nousi 3 %. Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomessa mediaanihinnan ollessa noin 12 600 euroa hehtaari. Halvinta peltohehtaari oli Lapissa noin 1900 €/ha. Tosin Lapissa solmittiin kevään aikana vain kolme kauppaa.

Huom! Tiedotteen keskihinnat ovat mediaanihintoja.

Yhteyshenkilöt

Johtava asiantuntija Esa Ärölä, 040 180 1301


Rekisteripäällikkö Mauno Pyykönen, 040 015 0745


Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi


Kyselyt yksittäisistä kiinteistökaupoista:
Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelu, 029 530 1110 (ma-pe 9-16.15)

Kuvat

Kuva: Julia Hautojärvi/Maanmittauslaitos
Kuva: Julia Hautojärvi/Maanmittauslaitos
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Maanmittauslaitos
Maanmittauslaitos
PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI

029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.

Maanmittauslaitos.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye