Kiinteistöliitto

Kiinteistöliitolta apua ja ohjeistusta taloyhtiöiden toiminnantarkastajille

Jaa
Kevään yhtiökokouksissa valitaan taloyhtiöille toiminnantarkastajia, joista osalle voi valinnan hetkellä olla hieman epäselvää, mitä kaikkea tehtävä sisältää. Toiminnantarkastajan tehtävä on taloyhtiön kannalta tärkeä mutta vaatimuksiltaan sellainen, josta selviää tavallisella maalaisjärjellä ja huolellisuudella.

Vastavalitun toiminnantarkastajan kannattaa hyödyntää tehtävän hoitamiseen tarjolla oleva apu.

”Kiinteistöliiton verkkosivuilla on kaikkien kiinnostuneiden käyttöön tarkoitettu toiminnantarkastajan ohje. Lisäksi neuvomme jäsentaloyhtiöiden toiminnantarkastajia puhelimitse, ja jäsensivuiltamme löytyy myös toiminnantarkastajille tarkoitettu verkkokurssi”, Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen kertoo.

Toiminnantarkastuksen aikataulu kannattaa sopia isännöitsijän kanssa jo hyvissä ajoin ja tutustua sitä ennen tilikauden tapahtumiin pöytäkirjojen sekä omien havaintojen avulla.

Toiminnantarkastaja ei voi olla taloyhtiön hallituksen jäsen

Toiminnantarkastajaksi voidaan valita lähes kuka tahansa, joka ei ole mukana taloyhtiön hallinnossa.

Taloyhtiöön voidaan lähtökohtaisesti valita toiminnantarkastaja tilintarkastajan sijaan, jos yhtiössä on alle 30 osakashallinnassa olevaa tilaa eikä vuoden 2010 kesäkuun jälkeen päivitetty yhtiöjärjestys vaadi tilintarkastajan valintaa. Toiminnantarkastaja voidaan valita taloyhtiöön myös tilintarkastajan lisäksi. Jokaisessa taloyhtiössä tulisi suorittaa vähintään toiminnantarkastus.

”Toiminnantarkastajaksi kannattaa ryhtyä rohkeasti, vaikka ei olisi entuudestaan perehtynyt taloyhtiön asioihin. Tärkeintä on oma kiinnostus asiaan. Nykyään toiminnantarkastuksen voi usein hoitaa lähes kokonaan sähköisesti”, Juho Järvinen sanoo.

Toimintakertomus kannattaa lukea huolella

Taloyhtiön toimintakertomus on toiminnantarkastajalle tärkeä dokumentti. Sitä lukiessa on hyvä varmistaa, ettei toimintakertomuksesta löydy ristiriitaisuuksia taloyhtiön muiden asiakirjojen, kuten tilinpäätöksen ja yhtiökokouksen pöytäkirjan kanssa. Toiminnantarkastajan kannattaa myös varmistaa, että taloyhtiön kaupparekisteriote on ajan tasalla, eli sieltä löytyvät taloyhtiön nykyisten vastuuhenkilöiden yhteystiedot.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye