Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman 53. täysin uudistunut Barometri: Uudet tuulet ohjaavat asuntomarkkinoita – asunnon ominaisuudet vaikuttavat yhä isommin arvonkehitykseen

Jaa
Eri vuosikymmenillä rakennettujen asuntojen arvonkehitys suuntaa yhä selkeämmin eri urille, käy ilmi Kiinteistömaailman tänään julkaisemasta barometristä. Paljon puhuttu kasvukeskusten ja muun Suomen erilaistuminen ei enää yksin ohjaa asuntojen arvonkehitystä, vaan yhä isompi vaikutus on asuntojen rakennusvuosikymmenellä paikkakunnan sisälläkin. ”Uusi asunto on rakennustekniikaltaan ja myös estetiikaltaan ihan eri tuote kuin 40-50 vuotta vanha. Vertausta voi hakea autoista, joissa esimerkiksi uusi hybridi on ominaisuuksiltaan ja siksi hinnaltaankin erilainen kuin pitkään käytetty bensasyöppö. Koko asuntomarkkinaa ohjaavat nyt tarpeet, jossa korostuvat toisaalta asumisväljyyden arvostus ja uusi teknologia sekä toisaalta kiinnostus asuntosijoittamiseen”, Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä sanoo.

Kiinteistömaailman vuodesta 1994 toimittama barometri julkaistaan tänään täysin uudistuneena. Uusi barometri pohjaa ensimmäistä kertaa yhteistyökumppani eCraftin tekoälypohjaiseen asuntojen arvonkehitysennusteeseen, jota on rikastettu Kiinteistömaailman paikallisella markkinanäkemyksellä ja Danske Bankin ekonomistiarvioilla.

Barometrin koko katsaus (sis. paikkakuntakohtaisia ennusteita) löytyy tämän tiedotteen lopussa olevista liitteistä. 

”eCraftin tekoälymallinnuksen ennustama 1 % keskimääräinen hinnannousu tulevalle vuodelle vastaa myös meidän näkemystämme. Keskiarvo muodostuu hyvin erilaisista osamarkkinoista: siinä missä kasvukeskuksiin ennakoidaan edelleen arvonnousua - Helsinki 3,7%, Turku 3,4% ja Tampere 2,5% - on monin paikoin muualla isoja haasteita hintojen laskun kanssa”, sanoo Risto Kyhälä.

Viime kuukausien korona-aika näkyy Kyhälän mukaan asuntokaupassa käsittämättömän vähän. Päinvastoin: ketju teki syyskuussa 1279 kauppaa, mitä isompaa kuukausittaista määrää saa hakea aina vuodesta 2013.

”Kauppamäärät notkahtivat keväällä, mutta kesäkuusta alkaen kauppoja on tehty normaaleilla volyymeillä, eikä myöskään hintatasoissa ole ollut merkittäviä muutoksia. Yleisestä koronapiinasta huolimatta asuntokaupassa on takana nyt jo useamman kuukauden hyvä kehitys, mistä edelleen ponnistaa, ellei uusia ennakoimattomia käänteitä tule vastaan ja talous kestää koronan”, Kyhälä sanoo.

Asuntojen paljon peräänkuulutettu kohtuuhintaisuus näyttää toteutuvan 1970-luvun asunnoissa

Tekoälypohjaisen ennusteen keskeinen havainto on se, että valtakunnalliset ja jopa yksittäisten kaupunkienkin keskimääräiset luvut kertovat vuosi vuodelta vähemmän.

”Ääripäät näyttävät vetävän arvonkehityksessä kaulaa keski-ikäisiin eli 1960-1990-luvulla rakennettuihin asuntoihin nähden. Vahvinta arvonkehitystä ennustemalli lupaa toisaalta uusille eli 2010- ja 2020-luvun asunnoille sekä toisaalta vanhimmille, ennen vuotta 1930 rakennetuille kantakaupunkien asunnoille”, eCraftin johtava data-analyytikko Tommi Vilkamo sanoo.

Kyhälä huomauttaa eriävien arvonkehitysten tarjoavan myös mahdollisuuksia.

”Nelikymppisiksi ehtineet asunnot tarjoavat monin paikoin paljon puhuttua ja peräänkuulutettua kohtuuhintaista asumista, ennusteen mukaan myös tulevaisuudessa,” Kyhälä sanoo.

”Uusien asuntojen hinnoissa tulee näkyäkin uusimpien innovaatioiden hyödyt. Yli 90 vuotta vanhoissa kantakaupunkien taloyhtiöissä ostaja pääsee puolestaan osaksi kulttuurihistorian ketjua, ja nämä taloyhtiöt ovat tyypillisesti hyvin hoidettuja arvokohteita halutuilla alueilla”, lisää Kyhälä.

Yksiöillä ylivoimaisesti vahvin arvonkehitysennuste – yhä useammat harjoittavat asuntosijoittamista

Asuntosijoitusbuumi näyttää edelleen jatkuvan muiden sijoitusten ohella suomalaisten keskuudessa. ”Se on yksi keskeisistä syistä, joka selittää yksiöiden arvonkehityksen selvää kaulaa muihin asuntotyyppeihin verrattuna,” Kyhälä toteaa.

Omakotitaloja ja rivitaloasuntoja kohtaan nähdystä viimeaikaisesta kiinnostuksesta huolimatta niiden arvonkehitys on ennusteen mukaan jatkossakin kerrostaloasuntoja vaatimattomampaa. Syytä voi hakea maan pientalokannan iästä: 30-50 vuotta sitten rakennettujen asuntojen iso suhteellinen osuus kohtuullistaa keskimääräisen arvonkehityksen käyrää, vaikka uusissa kohteissa tarina onkin eri kysytyimmillä alueilla.

”Viimeaikainen omakoti- ja rivitaloinnostus näkyy kuitenkin siinä, että aikaisempiin ennustemalleihimme peilattuna niiden arvonkehitys lähitulevaisuudessa näyttää paremmalta kuin aiemmin”, Vilkamo sanoo.

Helsingin Munkkiniemessä ja Espoon Tapiolassa yrittäjänä toimiva Janne Kumpulainen korostaa mikrosijainnin yhä kasvavaa merkitystä. ”Moni ostaja on valmis tinkimään tilasta, väljyydestä ja asumismukavuudestakin, jotta mikrosijainti on juuri se haluttu. Pari kilometriäkin voi olla ylitsepääsemätön matka, jos se on epämieluisaan suuntaan”, Kumpulainen sanoo.

Liitteistä on nähtävissä ennusteet Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Oulun osalta postinumeroittain, rakennusvuosikymmenittäin ja asuntotyypeittäin. Kuopion, Lahden, Joensuun, Mikkelin, Kajaanin, Valkeakosken ja Rovaniemen sekä Tuusulan, Keravan ja Järvenpään (yhdessä) ennusteet voi pyytää osoitteesta tony.korkala@kiinteistomaailma.fi. 


Danske Bankin erillinen, tänään julkaisema tiedote suhdanteiden ja rahoituksen näkymien vaikutuksesta asuntovelallisiin on luettavissa:

http://danskebank.fi/sinulle/artikkelit/2020/10/koronavirus-vs-asuntohaaveet


Lisätiedot: 

Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045
Tommi Vilkamo, johtava data-analyytikko, eCraft, puh. 0504860707


Risto Kyhälän valokuva ja muita kuvia Kiinteistömaailmasta löydät osoitteesta kiinteistomaailma.fi/kuvapankki

eCraftin asuntohintaennusteessa asuntojen historiallinen hintakehitys laskettiin yhdelle miljoonalle asunnolle koneoppimismallin avulla, joka oli opetettu Kiinteistövälittäjien Keskusliiton Hintaseurantapalvelun toteutuneilla kauppahinnoilla 2000-2020 (HSP). Asuntojen hintakehitystä analysoitiin postinumeroittain, kohdetyypeittäin ja rakennusvuosittain (min. 12 asuntoa). Tulevaisuuden hinta-ennusteissa otettiin lisäksi huomioon asuntojen viimeaikaiset hintatrendit ja myyntiajat (HSP), asuntojen perustiedot eli koko, ikä, tyyppi (HSP), kuntien taloustilanteen ja demografian kehitys (väestönkasvu, muuttoliike, aikuisväestön ja eläkeläisten osuus, työttömyys, kaupungistumisaste; Tilastokeskus) sekä Suomen taloustilanteen kehitys (rakennusluvat, bruttokansantuote ja kuluttajahintaindeksi; Tilastokeskus, Eläketurvakeskus).

Tekoälyn tuottamat ennusteiden oikeellisuus validoitiin ja tulkinnat täydennettiin Kiinteistömaailman yrittäjien toimesta. Lisäksi ennusteet kalibroitiin valtakunnan tasolla hieman konservatiivisemmiksi +1.8% -> 1.0% perustuen Danske Bankin ekonometrisiin malleihin, Kiinteistömaailman asiantuntemukseen ja tuoreimpiin uutisiin kansantalouden, työttömyyden ja covid-19 -epidemian tilanteesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman vuosi 2023 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2024: Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisissa markkinaoloissa5.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2023 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 50 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä reilut 12 200 välitystoimeksiantoa (v. 2022: 62 milj. euroa ja 14 300 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti lähes 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa ja kasvatti markkinaosuuttaan suomalaisessa kiinteistönvälityksessä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye