Kiinteistömedia Oy

Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtajaksi Otto Mattsson

Jaa

Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.8.2020 alkaen MBA, FM Otto Mattsson. Mattsson seuraa tehtävässä nykyistä toimitusjohtajaa Veli-Pekka Tihlmania, joka jää eläkkeelle.

Suomen Kiinteistöliiton omistaman Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Yhtiön uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.8.2020 MBA, FM Otto Mattsson, 47. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja FM Veli-Pekka Tihlman jää tuolloin suunnitellusti eläkkeelle. Mattsson tulee tehtävään Kotimaa-konsernista.

”Otto Mattssonin saaminen Kiinteistömedian Oy:n johtoon avaa uuden sivun yhtiön tarinassa. Yhtiön taloudellinen tilanne on hyvä, ja seuraavaksi on aika viedä asumiseen ja kiinteistöihin erikoistuneet sisältö- ja asiantuntijapalvelut uudelle tasolle. Mattssonilla on erittäin monipuolinen kokemus digitaalisten media- ja tietopalveluiden kehittämisestä ja kannattavan kasvun johtamisesta”, Kiinteistömedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Satopää sanoo.

Mattsson on työskennellyt aiemmin mm. toimitusjohtajana Kotimaa Oy:ssä, liiketoimintajohtajana Kalliola Oy:ssä ja tietopalveluliiketoiminnan johtajana Alma Mediassa.

”Otan Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtajan tehtävät vastaan täynnä innostusta. Kokemuksesta tiedän, että asiantuntijoiden ja kiinteistöpäättäjien palvelemisessa kannattaa edetä hyöty edellä, määrätietoisesti mutta askel kerrallaan. Median murroksen lisäksi on huomioitava isännöitsijöiden alati kehittyvä tehtäväkenttä”, Mattsson kertoo.

Kiinteistömedia Oy – aiemmin Kiinteistöalan Kustannus Oy – on Kiinteistöliiton omistama media- ja palveluyhtiö, joka palvelee taloyhtiöitä ja kiinteistöalan ammattilaisia. Yhtiö julkaisee mm. Suomen Kiinteistölehteä sekä tuottaa kiinteistöalan kirjallisuutta, verkkopalveluita ja -kursseja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli noin 3,0 miljoonaa euroa, liikevoitto oli noin 0,3 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli 15.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Pertti Satopää, hallituksen puheenjohtaja, Kiinteistömedia Oy, p. 040 550 4464
Harri Hiltunen, hallituksen varapuheenjohtaja, Kiinteistömedia Oy / Suomen Kiinteistöliitto ry:n toimitusjohtaja, p. 050 5511 295
Otto Mattsson, toimitusjohtaja (1.8. alkaen), Kiinteistömedia Oy, p. 0400 261 563

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömedia Oy
Kiinteistömedia Oy
Malmin asematie 6
00700 HELSINKI

075 757 8591https://www.kiinteistomedia.fi

Kiinteistömedia Oy on kiinteistöalan johtava sisältötalo, joka tuottaa alan tietopalveluja, kirjoja, oppimateriaaleja ja muita hyödyllisiä sisältöjä. Yritys julkaisee myös Suomen Kiinteistölehteä ja Taloyhtiön vastuunjako -tuoteperheen palveluja, kirjoja ja oppaita. Kiinteistömedia Oy on Suomen Kiinteistöliiton kokonaan omistama kustannusyhtiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömedia Oy

Viisas varautuu ennalta yhteiskunnan häiriötilanteisiin20.6.2022 07:57:19 EEST | Tiedote

Moni ei tule ajatelleeksi, että erilaiset yhteiskunnan häiriötilanteet eivät ole Suomessakaan poikkeuksellisia. Sotilaallisen hyökkäyksen kaltaiset vakavat uhat ovat epätodennäköisiä, mutta esimerkiksi veden- ja sähkönjakelun katkoksia tapahtuu tuon tuosta. Miten meistä jokaisen tulisi varautua yhteiskunnan uhka- ja häiriötilanteisiin? Siihen perehtyy uutuusopas Turvallinen koti – Varautuminen ja väestönsuojelu taloyhtiössä (Kiinteistömedia Oy).

Taloyhtiöiden yhtiöjärjestyksissä vanhentuneita määräyksiä23.6.2021 13:29:45 EEST | Tiedote

Yhtiöjärjestys on taloyhtiön oma laki, jota noudatetaan yhtiön hallinnossa asunto-osakeyhtiölain ohella. Yhtiöjärjestys laaditaan perustamisvaiheessa, ja sitä voidaan myöhemmin päivittää. Usein päivittäminen kuitenkin unohtuu, mikä voi johtaa siihen, että yhtiöjärjestyksessä on jopa lainvastaisia määräyksiä. Uusi Taloyhtiön yhtiöjärjestys – Ohjeet ja mallit -kirja (Kiinteistömedia Oy) kertoo, millaisia määräyksiä nykylain mukainen yhtiöjärjestys voi pitää sisällään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme